Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Lausuntopyyntö ehdotuksesta lääketaksasta annetun valtioneuvoston asetuksen ja apteekkiverolain muuttamisesta, jotka ovat osa hallituksen esitystä lääkehuollon kustannustehokkuuden parantamista koskevaksi lainsäädännöksi. Apteekkipalvelut tulee turvata kaikille kansalaisille. Nyt esitetyt

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirto ja rahoitusjärjestelmää koskevat muutokset toteutuvat 1.1.2023, ja sisältyvät täten ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan valtion vuoden 2023 talousarvioesitykseen. Hyvinvointialueiden kokonaiskustannukset vuonna 2023 ovat

Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausuntomme ja tulla kuulluksi valtionosuusrahoituksen väliaikaista muuttamista koskevassa asiassa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain säännöksiä siten, että

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Kuntaliitto on antanut laajemman lausunnon 19.5.2022 oikeusministeriölle. Kuntaliitto haluaa tuoda esiin, että kunnilla on viranomaisena

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa kirjallinen lausunto annetusta esityksestä. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia, sosiaalihuoltolakia ja pääosin kumottua sosiaalihuoltolakia. Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoihin sisältyvästä harjoittelusta

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto käsiteltävään asiaan. Kuntaliiton huomiot kuntalain (410/2015) säännöskohtaisista ehdotuksista koskevat myös hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) säännösehdotuksia. Kuntaliitto pitää tarpeellisena ja kannatettavana, että ehdotuksen

Suomen Kuntaliitto ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto käsiteltävään asiaan ja antaa seuraavan lausunnon: I Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain muuttamisesta I.1 Kuten hallituksen esitysluonnoksessakin on todettu, kunnat ovat keskeisiä toimijoita alueiden

Lausunnon tiivistelmä Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto luonnoksesta lukiokoulutuksen laatustrategiaksi. Laatustrategia on osa lukiokoulutuksen informaatio-ohjausta ja tarkoitettu tukemaan koulutuksen järjestäjiä niiden omassa työssä. Laatustrategia on luonteeltaan suositus

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) 15.12.2021 julkistetun luonnoksen johdosta laaditun U-kirjelmän (U 26/2022 vp) jatkokirjeestä (UJ 19/2022 vp). Yleisiä huomioita 55-valmiuspaketista Kuntaliitto kannattaa kunnianhimoista ja kustannustehokasta

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esitysluonnoksesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia. Lakiin esitetään lisättäväksi säännös erityisavustuksesta tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä

Kiitämme mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausuntomme ja tulla sivistys- ja tiedejaoston kuultavaksi. Lausuntomme sisältää kuulemisen aiheena olevan teeman yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus (29.10.): painotukset ja kipupisteet, mm. varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun ja tasa-arvon

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta varhaiskasvatuksen tasa-arvosuunnittelun osalta. Kuntaliitto toteaa, että sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen suunnitelmallisesti opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on hyvä ja

Kiitämme mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausuntomme ja tulla sivistysvaliokunnan kuultavaksi. Lausuntomme sisältää kuulemisen aiheena olevat erityiset teemat, Kuntaliiton huomiot kuntataloudesta sekä valtion vuoden 2023 talousarvioesitystä koskevat huomiot opetus- ja kulttuuritoimen osalta