HOPE-terveydenhuollon asiantuntijavaihto-ohjelma

HOPE-terveydenhuollon asiantuntijavaihto-ohjelman tavoitteena on tutustuttaa vaihtoon osallistuva kohdemaan terveydenhuoltoon yleisesti ja erityisesti vuoden teemasta nouseviin kysymyksiin. Vuoden 2022 teema on “Using Evidence in Healthcare Management” (Näyttöön perustuva terveydenhuollon johtaminen).

Ohjelma on tarkoitettu ammattihenkilöille, jotka ovat toimineet vähintään kolme vuotta terveydenhuollon johtotehtävissä tai ovat olleet muulla tavoin vastuussa toiminnan ja palvelujen kehittämisestä terveydenhuolto-organisaatiossa.

Suomen kansallisena koordinaattorina HOPE-ohjelmassa toimii erityisasiantuntija Anu Nemlander, jolta saa tarvittaessa lisätietoja sekä vaihtoon hakeutumisesta että isäntäorganisaationa toimimisesta.

Muualla verkossa

Exchange Programme 2022

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme