Kuntaliiton vuosikertomus 2017

Toimitusjohtajan katsaus: Onnistumisia ja epävarmuutta

Jari Koskisen kuva

Vuosi 2017 oli demokratian juhlaa niin kunnissa kuin Kuntaliitossa. Huhtikuussa järjestetyissä kuntavaaleissa valittiin kaikkiaan 8999 valtuutettua Manner-Suomen 295 kuntaan. Vaikka vaalit käytiin epävarmuudessa siitä, miltä tulevaisuuden kuntien tehtävät näyttävät, äänestysprosentti saatiin silti nousemaan puolella prosenttiyksiköllä 58,8 prosenttiin.

Kuntaliitto tuki ehdokkaiden, puolueiden ja kuntien vaalityötä omalla äänestysaktivointikampanjallaan. Vaali-iltana media ja puoluejohto kerääntyivät seuraamaan valtakunnallisia vaalituloksia kuntien ja Kuntaliiton omaan taloon Helsingin Kallioon Kuntatalolle.

Vaalituloksen varmistumisen jälkeen alkoi Kuntaliiton uuden valtuuskunnan kokoaminen. Ensimmäistä kertaa liiton historiassa valtuuskunnan jäsenet valittiin vaalipiirikohtaisilla äänestyksillä. Uuden 76-jäsenisen valtuuskunnan vaali käytiin vuoden 2017 lopulla.

Kunnille vuosi 2017 oli monin paikoin onnistunut. Piristynyt suhdannetilanne sekä useat kuntataloutta muokanneet uudistukset ja säästöt kirittivät talouden tunnuslukuja ennätyksellisen vahvaksi. Myös kuntien velkaantuminen kääntyi hienoiseen laskuun.

Syksyllä 2017 valmistuneen tutkimuksemme mukaan 90 prosenttia kuntalaisista on tyytyväisiä kuntien palveluihin, ja tyytyväisyys on kasvanut viime vuosina. Hyvinvoinnin ja terveyden sekä alueen elinvoiman edistämiseksi tehdään kunnissa töitä hartiavoimin. Kuntaliitto on tukenut kuntien arvokasta työtä edunvalvonnallaan, kehittämisprojekteillaan sekä palveluillaan.

Samalla kun juhlittiin satavuotiasta Suomea, valmisteltiin maamme historian mittavinta julkisen hallinnon uudistusta, maakunta- ja sote-uudistusta. Sen myötä noin puolet kuntien tehtävistä ja tuloista on siirtymässä 18 maakuntaan.

Nostimme valmisteluun esiin uudistuksen ongelmia esimerkiksi maakuntien itsehallintoon, kuntien ja maakuntien rahoitukseen sekä yhdyspintakysymyksiin liittyen. Esitimme ratkaisumalleja omaisuussiirtojen ja valinnanvapauden toteuttamiseksi kestävällä tavalla ja nostimme keskusteluun uudistukseen liittyviä EU-oikeudellisia haasteita. Lisäksi tuimme kuntia ja alueita muutoksen valmistelussa. Tätä työtä jatkamme vuonna 2018.

Kuntaliitto käänsi katseensa vuonna 2017 entistäkin tiiviimmin asiakaskenttänsä tarpeisiin. Aloitimme uuden asiakkuusmallin kehittämisen olemassa olevien verkostojen pohjalta. Jäsenet ovat tärkein voimavaramme, ja sitä yhteyttä tiivistämme yhä tulevaisuudessa.

Kuntaliiton tehtävä on pohjimmiltaan yksinkertainen: teemme töitä sen eteen, että jokaisen suomalaisen on hyvä elää omassa asuinkunnassaan. Käytännössä tämä perustehtävä näkyy mittavana ja monipuolisena valikoimana edunvalvontaa, kehittämistä ja palveluja.

Kuntaliiton toiminnan vahvuus on kuntien ja alueiden paikallisen elämän tuntemuksessa. Sitä pyrimme vahvistamaan ja sen moniäänisyyden tuomaan esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa myös vuonna 2018.

Jari Koskinen
Kuntaliiton toimitusjohtaja

 

Yleisesittely

 

 

Kuntaliiton organisaatio

kuvituskuva aikajana

Kuntaliiton ja kuntien vuosi aikajanalla

Tarkastele Kuntaliiton ja kuntien vuotta 2017 aikajanalla. Katso tärkeimmät tapahtumat ja niiden tulokset!

lateral-image-right
Kuvituskuva edunvalvonta

Edunvalvonnan vuosi 2017

Kuntaliiton edunvalvonta vuonna 2017: numerofaktaa ja onnistumistarinoita

lateral-image-left
kehittäminen kuvituskuva

Kehittämisen vuosi 2017

Kuntaliiton kehittämistoiminta vuonna 2017: numerofaktaa ja onnistumistarinoita

lateral-image-right
pallot palvelut

Asiantuntijapalvelujen vuosi 2017

Kuntaliiton palvelutoiminta vuonna 2017: numerofaktaa ja onnistumistarinoita

lateral-image-left
centred-liftup