Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Vaikutusten selvittämistä koskevan säännöksen (MRL 9 §) muuttaminen on kuntien kaavoituksen sujuvuuden kannalta keskeinen. Selvitysten oikeaan osunut kohdentaminen ja rajaaminen parantavat kuntien mahdollisuuksia vastata tonttikysyntään oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Tällä hetkellä selvitysten

​Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettua lakia. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisedellytyksiä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että sidonnaisuus vammaisetuuksiin

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annettua lakia ja ulkomaalaislakia. Muutosten tarkoituksena on vahvistaa ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmän tehtävät laissa, jotta ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta ja auttamisesta tulisi

Valtio myöntää vuosittain talousarviossaan määrärahan asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia varten. Tämän vuoden avustusmääräraha on 40 miljoonaa euroa, josta suurin osa kohdentuu vanhusten asuntojen korjauksiin ja hissien jälkiasennuksiin. Ympäristöministeriö on laatinut