Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkatyönä asetusmuutos, jolla toimeenpannaan kansallisesti EU- lainsäädännön edellyttämät muutokset, jotka koskevat ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laatua. Muutoksessa päivitetään termejä, täsmennetään riskinhallinnan hyväksymisen vaatimuksia ja

Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta. Kuntaliiton näkemyksen mukaan hybridivaikuttamisen mahdollisuus merkitsee selkeätä tarvetta uhkakuvien päivittämiselle sekä siitä seuraaville tarpeille tarkastella turvallisuus- ja muiden viranomaisten toimivaltuuksia

Yleistä Kuntaliitto pitää lausuntoluonnosta kokonaisuutena selkeänä. Aikaisemman 1.3.2017 alkaen voimaan tulleen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain muuttaminen jo nyt aiheuttaa kuitenkin epätietoisuutta asiakkaissa ja lisää kohtuuttomasti kunnan hallinnointityötä. Luonnoksen mukaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt 15.8.2017 mennessä Suomen Kuntaliitto ry:ltä lausuntoa vapaan sivistystyön maahanmuuttajakoulutuksen järjestämis- ja rahoitusmallia valmistelevan työryhmän muistiosta. Kuntaliitto pitää työryhmän esitystä kannatettavana. Tehtävään esitetään noin 5 miljoonan

Sosiaali- ja terveysministeriö on 13.4.2017 pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi lomitusjärjestelmien uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi. Hallituksen esitysluonnos sisältää mm. ehdotukset laiksi maatalousyrittäjän lomituspalveluista, laiksi turkistuottajien

Aihe: Hankintalain soveltamisesta HE 47/2017 vp mukaisiin palveluntuottajiin, kuuleminen 29.6.2017 Kuntaliitto keskittyy tässä lausunnossa valiokunnan toiveen mukaisesti hankintalain soveltamista koskeviin näkökohtiin ja viittaa muilta osin Kuntaliiton sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 20.4., 10.5

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (Vat) ovat osa maankäyttö - ja rakennuslain alueiden käytön suunnittelujärjestelmää. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon maakuntakaavoituksessa ja kuntakaavoituksessa siten, että edistetään niiden toteuttamista. Myös valtion