Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä (HE 148/2021 vp) liittyen varhaiskasvatuslain muuttamiseen. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2022 Yleiset huomiot Kuntaliitto pitää kannatettavana, että lapsen tukemisen osalta pyritään säädöspohjaa uudistamaan ja

Kuntaliitto kiittää valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostoa mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022. Kuntaliitto keskittyy lausunnossaan annettuun tärkeään teemaan: Mitä toimia tarvitaan lasten ja nuorten

Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja kansalaisopistojen keskimääräisistä yksikköhinnoista vuonna 2022. Ehdotuksen mukaan vuonna 2022 opiskelijakohtainen keskimääräinen yksikköhinta olisi

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteita edistetään kuntataloudessa vuonna 2022 niin pysyvillä tehtävien laajennuksilla, tulevaisuusinvestoinneilla kuin EU-elvytyspaketin investointiohjelmilla. Vaalikauden alusta lähtien valtion päätökset ovat lisänneet kuntien menoja kaikkiaan noin 1

Kuntaliitto kiittää sivistysvaliokuntaa mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022. Valtion talousarvioesitys vuodelle 2022 ja kuntatalouden näkymät Vaalikauden alusta lähtien valtion päätökset ovat lisänneet kuntien menoja

Esityksen mukaan ehdotetaan uudistettavaksi sairausvakuutuslain mukainen vanhempainpäivärahajärjestelmä kokonaan. Muutoksesta johtuen ehdotetaan muutoksia sairausvakuutuslakiin, työsopimuslakiin ja varhaiskasvatuslakiin. Lisäksi muutoksia ehdotetaan lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta

Kuntaliitto kiittää sivistys- ja tiedejaostoa mahdollisuudesta antaa asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022. Kuntaliitto keskittyy lausunnossaan seuraaviin ennalta pyydettyihin teemakokonaisuuksiin (Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus 29