Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

​Luonnos kirjastoasetukseksi sisältää ehdotuksen yleisten kirjastojen keskuskirjaston uusista tehtävistä, maakuntakirjastojen uusista tehtävistä sekä henkilöstön kelpoisuusvaatimusten yhtenäistetyt voimaantulo- ja siirtymäsäädökset. Kirjastotoimen aluehallintoviranomaista koskevien pykälien sisältö

​Suomen Kuntaliitto haluaa tuoda lausuntonaan esille seuraavat seikat. Komissio on kiinnittänyt huomiota siihen, että monet jäsenvaltiot ovat vähentäneet koulutusinvestointejaan julkisen talouden vakauttamistarpeen johdosta ja joutuneet leikkaamaan opettajien ja muiden julkishallinnon työntekijöiden

Tilastolain uudistamistyössä ovat painottuneet tutkimuksen tietotarpeet. Hallituksen esityksessä merkittävin muutos nykyiseen koskeekin salassa pidettävien tietojen luovuttamista. Tutkimusaineistojen käyttöoikeuksia esitetään laajennettavaksi myös salassa pidettävien tietojen osalta - tosin tietyin

Valtioneuvoston selonteko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on varsin laaja-alainen tarkastelu Suomen ja sen lähiympäristön turvallisuuspoliittisesta toimintaympäristöstä ja lähitulevaisuuden mahdollisista uhista. Lisäksi selonteon tavoitteena oli mm. käsitellä toimia yhteiskunnan