Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki

Kunnasta maakuntaan – siirtymävaiheen järjestelyt

muutos yhdessä

Huom. Perustuslakivaliokunta antoi 29.6.2017 lausunnon, jossa se edellytti muutoksia eduskunnan käsittelyssä oleviin sote-järjestämis- ja maakuntalakeihin. Muutoksista johtuen uudistuksen täytäntöönpano on lykkääntymässä vuodella. Kuntaliiton sivut, oppaat ja muut muutostukiaineistot päivitetään uuden aikataulun mukaisiksi, kun lainsäädäntö on hyväksytty eduskunnassa.

Sote- ja maakuntauudistus etenee. Hallitus antoi 2. maaliskuuta 2017 eduskunnalle esityksen maakuntalaista, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista sekä niiden ja pelastustoimen järjestämislain voimaanpanolaista (voimaanpanolaki).  Tähän maakuntauudistusta koskevaan ensimmäiseen hallituksen esitykseen sisältyy myös henkilöstön asemaan ja siirtoon sekä työnantajaedunvalvontaan liittyvät muutokset, maakuntavaalien järjestämiseen liittyvät säännökset, kuntien peruspalvelujen valtionosuuslain muutokset sekä useita muita maakunnan perustamiseen liittyvä säännöksiä.

Sote- ja maakuntauudistus on laaja kokonaisuus, johon kuuluu myös:

  • Valinnanvapauteen liittyvän lainsäädännön kokonaisuus.
  • Maakunnan muita kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä koskevat lainsäädäntö ja niiden voimaanpanolait.
  • Erillisinä valmisteltavat lait:
    • Pelastuslaki
    • Kasvupalvelulait (työvoima- ja yrityspalvelut sekä aluekehittäminen)
    • Liikennelainsäädäntö (yksityistielain, maantielain ja tieliikennelain kokonaisuudistukset sekä liikennekaaren muutokset)
    • Lomituspalvelulaki

 

Lainsäädäntö on vielä valmisteilla ja isotkin muutokset mahdollisia. Lisäksi valmistelussa on suuri määrä lainsäädäntöä, jotka liittyvät maakunnille siirtyvien tehtävien sisällölliseen uudistamiseen.

Tämä verkko-opas ja sen pdf-muotoinen, tulostettava versio on valmisteltu hallituksen esityksen ja lakiluonnosten perusteella. Tarkoituksena on luoda kokonaiskuva asioista, joita kuntien on tarkoituksenmukaista ennakoida ja joihin on perustelua valmistautua jo siirtymävaiheen aikana.

Maakuntien opas on päivitetty ministeriöiden ja Kuntaliiton yhteistyössä.

MUISTA:

  • Lainsäädäntö on vielä valmisteilla ja suuretkin muutokset mahdollisia
  • Muutosta kannattaa ennakoida

Valmistautuminen on tärkeää

Uudistuksessa on kyse suuresta muutoksesta, joka vaikuttaa kuntiin monin tavoin. Siirtymävaiheen järjestelyistä säädetään pääosin voimaanpanolaissa. Ennen voimaanpanolain määräaikaoja kuntien tulisikin tarkoin perehtyä tulevaan lainsäädäntöön ja arvioida kunnan omalta kannalta muutosten merkitystä talouteen, henkilöstöön sekä palveluiden järjestämiseen.

Ennakoiden tulee varmistaa, että sopimukset ovat ajan tasalla ja että henkilöstön työsopimuksissa ja virkojen toimenkuvissa tehtävät vastaavat nykyisiä tehtäviä.

Erityisesti kiinteistöomaisuuden osalta on syytä varmistaa rekisteritietojen oikeellisuus ja omistussuhteet, maanvuokrasopimusten kohteet ja vuokranmääritykset sekä neuvotella sopimuskumppaneiden kanssa kuntien kannalta tarkoituksenmukaiset järjestelyt. Näin varmistetaan, että omaisuuden, vastuiden ja henkilöstön siirrot vastaavat maakunnalle siirrettäviä tehtäviä ja että ne toteutetaan sekä kuntien että maakuntien kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kuntien ja maakuntien välillä tulee olemaan paljon sekä vapaaehtoista että lakisääteistä yhteistyötä. Asukkaiden hyvinvointi on kokonaisuus, joka on sekä kuntien että maakuntien vastuulla.

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen, elinkeinojen ja alueiden kehittäminen maakäytön ja hyvän ympäristön suunnittelu sekä maakunnan järjestämät palvelut edellyttävät hyvää ja toimivaa yhteistyötä sekä sopimista, kuntien ja maakuntien kesken. Yhteistyön rakenteita, toimintatapoja ja palvelukokonaisuuksia on syytä suunnitella ennakoiden.

Maakuntalain mukaan maakunnan ja alueen kuntien on neuvoteltava valtuustokausittain tehtäviensä hoitamiseen liittyvästä yhteistyöstä, tavoitteista ja työnjaosta.

Rajapinnoilta yhdyspintoihin - kehittämisaloite kunnan ja maakunnan yhteistyöstä

Selvitysvelvollisuuden määräajat

Maakuntien järjestämisvastuu sille siirrettävissä tehtävissä alkaa 1.1.2019. Voimanpanolaissa ja siirtymäsäännöksissä on useita määräaikoja valmisteluun ja selvitysten antamiseen. Niitä käydään läpi tämän julkaisun eri osioissa.

Kunnat voivat tehdä uudistuksen kannalta perusteltuja ratkaisuja ennen laissa säädettyjä määräaikoja selvitysvelvollisuudesta. Määräaikojen jälkeen siirtyvien kuntayhtymien sopimusvapautta esimerkiksi kuntien kanssa tehtäviin sopimuksiin on rajoitettu voimaanpanolain 30 §:ssä säädetyllä tavalla. Sen jälkeen, kun kuntayhtymät ovat antaneet siirtyvästä omaisuudesta selvityksen, (28.2.2018 mennessä) ne eivät saa päättää asioista, joilla olisi merkittävää maakuntaa sitovaa vaikutusta.

 

MUISTA

  • Varmista sopimusten ja henkilöstön tehtävien ajantasaisuus
  • Ennakoi kunnan yhteistyötarpeet maakunnan kanssa
  • Tarkista omaisuuden, sopimusten ja muiden vastuiden selvittämisen määräajat

 

 

Maakunnat perustetaan

Väliaikaishallinto edustaa maakuntaa

Tukipalvelut, kunnat ja maakunta

Palvelukeskusten toiminta käynnistyy vaiheittain

Maakunnan tietohallinto ja ICT-ratkaisut

ICT-palvelukeskus, Sote-ICT, kuntien ja maakuntien yhteistyö

Valinnanvapaus osana uudistusta

Siirtyvät sopimukset

Sopimukset kuntoon

Omaisuuden siirrot ja järjestelyt

Mm. rajoituslaki huomioitava

Sote-toimitilat

Vuokraaminen maakunnalle

Pelastuslaitokset

Kalusto siirtyy, toimitilat vuokrataan

Siirtyvä henkilöstö

Kuntatyönantajat antaa muutostukea

Kunnallinen työterveyshuolto

Yhtiöittämisvelvoite siirtyi

Kuntien rahoitus

Suhteellinen velkaantuneisuus muuttuu

Muutoksen viestintä

Johtaminen on viestintää

Yhteiset hankinnat

Kuntien, valmistelutoimielimen ja maakuntien yhteishankinnat

Työllisyyttä edistävä toiminta ja kotoutuminen

Kasvupalvelulaki, kotoutumislaki jne.

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Muutoksia kuntien muutoksenhakuohjeisiin

Kuntien valitusosoituksissa on huomioitava kaksi kesän 2023 aikana tullutta muutosta.

Tutustu ohjeistukseen.