Julkaisun etusivulle

5 Rakennusjärjestyksen laatiminen

Prosessikuvaus

Rakennusjärjestykset eri kunnissa eivät voi yleensä olla keskenään täysin samanlaisia, koska aluerakenteet, alueet, rakentamispaineet ja rakentamisen ohjaustarpeet ovat erilaisia. Sama malli tai määräys ei sovellu kaikille. Myös kunnan eri osa-alueille voi olla perusteita antaa erisisältöisiä määräyksiä. Rakennusjärjestyksen tulisi olla ”kuntansa näköinen”.  Sen tulisi vahvistaa paikallista identiteettiä ja edistää eri alueiden ominaispiirteiden säilyttämistä ja kehittämistä sekä tukea valittujen strategioiden toteutumista.

Tämän julkaisun tarkoituksena on tukea kuntia rakennusjärjestyksen uudistamisessa ja ohjata kuntia käyttämään lain tarjoamia mahdollisuuksia tähänastista laajemmin, mutta samalla maankäyttö- ja rakennuslain rajaaman harkintavallan rajoissa. Samalla kuntia rohkaistaan etsimään omia kuntakohtaisia yksilöllisiä ratkaisuja. Julkaisuun on koottu kuntien rakennusjärjestyksistä hyviä esimerkkejä, joiden avulla kunnat voivat löytää myös omaan kuntaan soveltuvia ratkaisuja. Julkaisun pohjana ovat olleet Kuntaliiton aiempi materiaali – mallit sekä rakennusjärjestysselvitys – sekä erityisesti vuonna 2013 julkaistu opas, joita voi soveltuvin osin käyttää jatkossakin apuna.

prosessikuva