Kuntamarkkinoiden SM-kilpailu 2020

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu kokoaa vuosittain Suomen kuntien ja seutujen markkinoinnin tekijät arvioimaan omaa työtään ja oppimaan hyvistä käytännöistä. Järjestäjinä toimivat Kuntaliitto, SEKES ry ja SUOMA ry. 

Kolme palkintosijaa ratkaistaan viiden finalistin joukosta, lisäksi jaetaan yksi tai useampia kunniamainintoja. Vuonna 2020 oppusuoralle valikoituivat Iisalmen kaupungin, Kymsoten, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton, House of Lapland Oy:n sekä Vaasan seudun työt. Varsin erilaisissa töissä oli pohjana huolellista brändityötä ja tuloksena elinvoiman ja kehityksen voimistumista.

Kilpailun palkinnot jaetaan Kuntamarkkinoiden yhteydessä Helsingissä 9. syyskuuta.

Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.
Iisalmen kaupunki

Iisalmi tarvitsee uusia ihmeidentekijöitä töihin alueen kansainvälisiin yrityksiin. Iisalmen kaupunki yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa sitoutuivat sloganin ”Emme odota ihmeitä. Teemme niitä.” toteuttamiseen.


Kymsoten prototyypit
Kymsote

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsoten tehtävänä on järjestää ja tuottaa seudun asukkaille yhdenvertaiset ja saavutettavat sote-palvelut. Kehittämistyöhön kuuluu olennaisesti kuulla seudun asukkaita. Ajatus prototyypeistä syntyi, kun haluttiin luoda täysin uudenlainen, pitkäjänteinen osallistamisen tapa, jossa seudun ihmiset pääsevät aidosti vaikuttamaan Kymsoten erilaisiin kehittämistoimenpiteisiin


Pohjois-Karjalan asukasmarkkinointi
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjalan asukasmarkkinointikampanja vetosi tunteellisesti uran ja työn yhdistämiseen, oravanpyörästä irti pääsemiseen. Taustalla vaikutti ajatus maailmankarjalaisesta heimosta, jolle työ on tärkeää - mutta ei niin tärkeää kuin läheiset ja elämän merkityksellisyys.


Sound of Lapland
House of Lapland Oy

Sound of Lapland -kampanja houkuttelee tutustumaan Lappiin kesämatkailukohteena. 


Vaasa.fi - seudullinen verkkopalvelu
Vaasan kaupunki, VASEK, Visit Vaasa, Merenkurkun maailmanperintö ry

Vaasa.fi -seudullisessa verkkopalvelussa lähtökohtana oli käyttäjälähtöinen suunnittelu, osallistaminen, saavutettavuus ja vaivaton mobiilikäyttö. Yhteistyö laajeni myös yhteisen visuaalisen ilmeen luomiseen.