Pääekonomistin palsta 4.8.2020

Valtion budjetti ja syksyn kuntatalousohjelma valmistuvat lokakuussa: kuntien kannalta harmillisen myöhään

Minna Punakallio

Valtion vuoden 2021 talousarvion ja siten myös syksyn kuntatalousohjelman valmistelu- ja julkaisuaikataulut varmistuivat lopullisiksi kesän aikana. Kuntatalouden ennusteet sisältävä kuntatalousohjelma ja muu budjettimateriaali julkaistaan 5. lokakuuta, mikä on kuntien omien budjettivalmistelujen kannalta harmillisen myöhäinen ajankohta.

Budjetin valmistelu on kuitenkin jo käynnissä, sillä valtiovarainministeriön sisäiset budjettineuvottelut pidetään jo ensi viikolla, eli 11.-12.8.2020. VM:n ehdotus valtion talousarvioksi vuodelle 2021 julkaistaan torstaina 13. elokuuta. Ennen riihtä voi vain arvuutella, että valtiovarainministeriön ehdotus noudattelee monin osin kevään julkisen talouden suunnitelman päätöksiä.

On hyvä muistaa, että VM on julkaissut kuntakohtaiset laskelmat myös kuluvan vuoden neljännen lisätalousarvion eli kuntien koronatukipaketin kuntavaikutuksista 2020. Ne löytyvät ministeriön tiedotteen loppuun liitetyistä liitetiedostoista.

Keväällä päälle vyörynyt koronapandemia, rajoitus- ja elvytystoimet sekä niiden taloudelliset vaikutukset veivät julkisen sektorin resursseja ja sumensivat näkymiä pitkälle tulevaisuuteen. Ensi vuoden kuntapäätösten sisältöön sisältyykin suurta epävarmuutta aina hallituksen budjettiriiheen asti. Keväällä hyväksytty julkisen talouden suunnitelma on nimittäin kehysvuosien osalta luonteeltaan tekninen eli siinä ei ole otettu kantaa siihen, voiko hallitus koronapandemiasta huolimatta toteuttaa kaikki loppuhallituskaudelle kaavaillut rakenteelliset uudistukset.

Hallitus on viestinyt, että se linjaa talouspolitiikan kokonaisuudesta budjettiriihessä 2020. Mitä todennäköisemmin joistakin rakenteellisista ja työllisyysuudistuksista tehdään päätöksiä myös sen jälkeen. Jo tässä vaiheessa hallitus on kuitenkin linjannut, että kriisin jälkeisen elvytyksen rinnalle on haettava toimet, joilla julkinen talous pysyy vakaalla ja tasapainoisella uralla. Hallituksen budjettiriiheen sisältyy siis tällä kertaa suuria jännitteitä tulevien vuosien menolisäysten ja sopeutustoimien välillä. Budjettiriihi pidetään 14.-15. syyskuuta.

Hallituksen budjettiriihen jälkeen jatkuu valtion ensi vuoden talousarvion ja syksyn kuntatalousohjelman valmistelu. Lokakuun viides päivä kunnilla on siis lopullisesti käytössä kuntien ja kuntayhtymien kirjanpidon mukainen lähivuosien talousennuste, keskeiset kuntatalouden ennusteet (esim. sosiaalivakuutusmaksut, peruspalvelujen hintaindeksit) sekä muu kuntatalousohjelman materiaali hallituksen kuntia koskevista toimista.

Kuntaliitto tiedottaa ja kommentoi hallituksen kuntatalouspäätöksiä pitkin syksyä niin sivustoillaan, somessa, Kuntamarkkinoilla kuin luonnollisesti Taloustorstaissa. Jännittävää kuntataloussyksyä!

tags