Pääekonomisti Minna Punakallio:

Vihriälän professoriryhmä laati talouspolitiikan exit-strategian

Minna Punakallio

 

Vesa Vihriälä, Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Roope Uusitalo työstivät huhti-toukokuun vaihteessa raportin toimenpiteistä, joilla Suomen taloudelle koronakriisistä aiheutuvia vaurioita voidaan korjata ja palauttaa Suomi kestävälle kasvu-uralle. Ns. Vihriälän raporttia edelsi
Martti Hetemäen Exit- ja jälleenrakennustyöryhmän 1. vaihe, jossa keskityttiin epidemian analysointiin ja rajoitusten asteittaiseen purkamiseen.

Vihriälän raportti käy läpi epidemian tukahduttamiseksi asetettuja rajoituksia, niiden taloudellisia vaikutuksia ja tuoreimpia talousennusteita. Työnsä lähtökohdaksi raportissa otetaan erittäin synkkä talousura. Sen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu kuluvana vuonna 9 prosenttia ja palaa sen jälkeen aiemmin arvioidulle entiselle potentiaalisen kasvun uralle. Raportissa puhutaankin menetetystä vuosikymmenestä, sillä BKT saavuttaa edellisen huippunsa vasta vuosikymmenen kuluttua.

Tällaista koronaepidemian tuhoamaa talouskehitystä tulee taittaa Vihriälän työryhmän mukaan kolmiosaisella talouspolitiikalla:

  1. vahinkojen minimoinnin vaihe
  2. finanssipoliittisen elvytyksen vaihe
  3. julkisen talouden vakauttamisen vaihe.

Talouspolitiikan ensimmäisessä vaiheessa on vähennettävä niitä haittoja, joita rajoitustoimista ja pelosta aiheutuu ennen kaikkea yrityssektorin toimintakyvylle. Työryhmä liputtaakin nopeiden, riittävien ja oikein kohdistuvien yritystukien puolesta.

Rajoitustoimien jälkeen talouspolitiikassa tulee siirtyä toiseen vaiheeseen, jossa kasvu käynnistetään elvyttämällä. Myös elvytystoimet tulee mitoittaa, ajoittaa ja kohdistaa oikein. Vihriälän työryhmä arvioi, että elvytystoimet tulee käynnistää heti, kun rajoitustoimien vaikutus ja pelko väistyvät. Elvytyksen tulee olla riittävää kotimaisen kysynnän vahvistamiseksi, mutta toisaalta sen tulee sopeutua niukkoihin menokehyksiin. Kuntien tukeminen valtion toimesta on Vihriälän raportin mukaan välttämätöntä jo kuluvana vuonna kuntien verokertymän supistumisesta ja niiden palveluihin kohdistuvista paineista johtuen.

Talouspolitiikan korona-exitin vaativin vaihe on sen viimeinen eli kolmas vaihe. Kriisi, talouskasvun hitaus ja tuntuva finanssipoliittinen elvyttäminen johtavat julkisen talouden velkaantumisen jo lähivuosina kestämättömälle uralle. Sen vuoksi velan bkt-suhteen kasvu on vähintään pysäytettävä tuntuvalla julkisen talouden sopeutus- eli kipupaketilla. Sopeutuksen tulisi alkaa viimeistään vuonna 2023. Menojen leikkaamisen ja verojen korottamisen tarvetta voidaan lieventää rakennepolitiikalla.

Vihriälän työryhmä ei laadi raportissaan kokonaisesitystä tarvittavista sopeutustoimista, vaan korostaa oikeudenmukaisuutta ja kasvanutta tarvetta saattaa julkinen talous kestävälle tasolle. Talouden tehokkuutta ja julkisen talouden kestävyyttä parantavia toimenpide-ehdotuksia ovat jo aiemmin esittäneet mm. valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, OECD, IMF, EU-komissio ja talouspolitiikan arviointineuvosto. Näistä ehdotuksista Vihriälän työryhmä nostaa esiin. muun muassa arvonlisäverokannan ja kiinteistöveron noston, menoleikkaukset ja työmarkkinoiden toimintaa parantavat rakenneuudistukset. Ekonomistityöryhmälle tyypillisesti mukana on myös kiinteistöveron merkittävä nosto.

Mitä raportista pitäisi ajatella?

Työryhmän ehdotukset eivät varsinaisesti yllätä. Vastaavia ehdotuksia on tullut vastaan lukuisissa virkamiespuheenvuoroissa ja strategioissa. Se on kuitenkin jossain määrin yllättävää, että koronakriisin optimaaliseen jälkihoitoon liitetään myös Vihriälän raportissa niin tuntuva finanssipoliittinen elvytyspaketti rajoitusten purkamisen jälkeen. Tulos vastaa tuoreita taloustieteellisiä tutkimuksia, joiden mukaan finanssipoliittisella elvytyksellä taantumissa on positiivinen vaikutus tuotannon tasoon.

Raportti on herättänyt runsaasti kannanottoja julkaisemisensa jälkeen. Monet kommentoijat ovat kannattaneet elvytystä tai kritisoineet yksittäisiä sopeutusehdotuksia.

Raportin ehdottomasti tärkein ja kriittisin viesti on se, että koronan lasku on maksettava myös takaisin. Taloutta ei voi pitää käynnissä elvytysrahalla, eikä siihen julkisen sektorin voimavarat riittäisikään. Maksun paikka on aikataulullisesti jo varsin pian, ja lasku on iso.

Raportista ei saa kuitenkaan vastauksia kaikkiin akuutteihin kysymyksiin. Jatkossa olisikin syytä keskustella enemmän siitä, että miten yrityselämän riippuvuutta julkisista tuista vähennettäisiin, miten kaikki työpaikat saataisiin vetovoimaisiksi, miten työvoima saadaan riittämään myös julkisen sektorin työtehtäviin nykyisen henkilöstön eläköityessä ja ylipäätään, että mitä tehtäviä julkinen sektori voi pitkällä aikavälillä rahoittaa. Myös liiallinen elvyttäminen voi olla tehotonta. Erityinen vaaran paikkana piilee julkisten kulutusmenojen kasvattamisessa, jos näitä toimintoja ei ole mahdollista pitää yllä pidemmällä tähtäimellä.

Pitkällä aikavälillä julkinen sektori on oikeastaan mahdottoman tehtävän edessä. Menot juoksevat väistämättä tuloja nopeammin jo väestörakenteen muutoksen vuoksi. Tässä tilanteessa kunnat katsovat tiukalla kammalla läpi meno- ja palvelurakenteensa. Tietoa tästä puolesta kaivataan lisää myös talouspolitiikan analyyseihin.

tags