EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamiseksi laadittu 55-valmiuspaketti (FF55) on lähellä valmistumista. Kuntia huojentaa erityisesti tieto
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Energiantuotanto, rakennusten energiatehokkuus, liikenne, maankäyttö, lupaprosessit, julkiset hankinnat, vesihuolto… EU:n vihreän kehityksen ohjelmaan
Koska kesä on saapunut, on viimeistään nyt korkea aika korostaa esteettömyyden tarvetta kunnan virkistys- ja vapaa-ajan alueilla. Välillistä syrjintää
Apulaistietosuojavaltuutettu antoi alkuvuonna 2023 kaksi opetusta ja varhaiskasvatusta koskevaa päätöstä. Ensimmäinen koskee perusopetuksen
Kuntaliitto ja Teosto neuvottelevat vuosittain Musiikki kunnan toiminnassa -suositussopimuksen hinnantarkistuksista ja muista ajankohtaisista aiheista
Tiettyjen kunnan ja kuntayhtymien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Sidonnaisuusilmoitusten
Kuntaliitto toteuttaa yhdessä muiden pohjoismaisten kuntaliittojen ja pohjoismaisen ministerineuvoston alaisuudessa toimivan Nordregion kanssa
Kunnilla on mahdollisuus järjestää perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Toimintaa voidaan järjestää ensimmäisen ja toisen vuosiluokan
Järjestämme Hankinta-Suomi-ohjelmassa yhdessä HAUS-kehittämiskeskuksen kanssa seuraavan julkisten hankintojen mentorointiohjelman 11.9.2023–23.4.2024
Porvoon kaupunki palkittiin Vuoden ilmastokuntana Kuntien ilmastokonferenssissa Tampereella 31.5.2023. Kunniamaininnan pokkasi Pohjois-Savon ELY
Laki mahdollistaa osallistumisen sekä kunnan että hyvinvointialueen toimintaan samanaikaisesti. Henkilöllä saattaa näin ollen olla luottamustehtäviä
Lähes 80 % kuntapäättäjistä pitää TE-palvelut 2024 -uudistusta positiivisena uudistuksena. Heistä reilu kymmenes pitää uudistusta selkeänä
Työllisyyden edistäminen on toimivaa monialaista yhteistyötä edellyttävä kokonaisuus. Hyvinvointialueuudistus ja valmistelussa oleva TE-palvelut 2024