Ympäristötiimi esittäytyy

Kaisa Mäntynen

Aloitin elokuussa Kuntaliitossa ympäristöterveyden erityisasiantuntijana Tarja Hartikaisen työvapaan sijaisena. Vastuualueeseeni kuuluvat terveydensuojelua, eläinlääkintähuoltoa sekä elintarvike- ja tupakkavalvontaa koskevat kysymykset, edunvalvonta ja kehittäminen.

Ympäristöterveydenhuolto on viime vuosina ollut voimakkaan muutoksen alla. Lainsäädännön muutokset sekä ympäristöterveydenhuollon järjestämiseen liittyvät kysymykset vaativat laajaa verkostoitumista sekä uudenlaista ajattelua. Turvallinen ja terveellinen elinympäristö on osa kunnan vetovoimaa ja elinvoimaisuutta. Ympäristöterveydenhuollon osallistuminen erilaisiin hankkeisiin ja suunnitelmiin jo niiden alkumetreillä on tärkeää, jotta terveydensuojelu tulee huomioiduksi. 

Ympäristöterveydenhuollon valvontaa tehdään jo nyt suuremmissa yksiköissä erikoistuneen viranhaltijakunnan voimin. Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö on laaja ja monista kysymyksistä keskustelen myös hallintolakimiesten, kuntatalouden tai Kuntatyöantajan kanssa.

Olen Kuopion yliopistosta valmistunut FM, pääaineena ympäristötiede. Työurastani suuren osan olen toiminut valtionhallinnossa ympäristöterveydenhuollon ja terveydensuojelun kehittämishankkeissa. Kunnasta minulla on 7 vuoden kokemus elinympäristöterveyden edistämisestä sekä terveydensuojelun valvonnasta.

tags
Kaisa Mäntynen

Etunimi
Kaisa
Sukunimi
Mäntynen
Ympäristöterveydenhuollon erityisasiantuntija

Yhteystiedot
Puhelinnumero
+358 9 771 2139
Kännykkä
+358 50 4777 549
Vastuualueet
  • Ympäristöterveydenhoitoon liittyvä kuntien edunvalvonta, kehittäminen ja asiantuntijapalvelut. Kuntien ympäristöterveyden johtajien vuorovaikutteisen sähköpostilistan ylläpito ja koordinointi. Kuntien sisäilma-työtä tukeviin kansallisiin hankkeisiin osallistuminen.
Organisaatio
Suomen Kuntaliitto ry
Yksikkö
Alueet ja yhdyskunnat
Tiimi
Ympäristö