Kuntien kiertotaloustärpit

Lahti: Asukkaiden päästökauppa vähentää liikkumisen ilmastovaikutuksia

CitiCAP-hankkeen keskeisin tavoite on vähentää liikkumisen päästöjä osallistamalla kaupunkilaiset. Hanke vastaa tarpeeseen vaikuttaa yksilötasolla päästöihin ja tehdä jotain konkreettista kestävämmän liikkumisen ja ilmastoasioihin vaikuttamisen puolesta. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan henkilökohtainen päästökauppa ensimmäisenä kaupunkina maailmassa. Päästökaupassa kaupunkilaiset pääsevät konkreettisesti mukaan vaikuttamaan ilmastonmuutoksen hillintään ja heitä palkitaan ilmastoystävällisten liikkumismuotojen suosimisesta.

Lahden kaupunki, joka valittiin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi 2021, on määrittänyt ilmastotavoitteisiinsa hiilineutraaliuden jo vuoteen 2025 mennessä. CitiCAP-hanke lähti liikkeelle tavoitteesta vähentää liikenteen päästöjä merkittävästi. Lahti on kaupunki, jossa autolla liikkuminen on helppoa ja jossa liikenteen päästöjen odotetaan edelleen kasvavan. Tämän takia kaupunkilaisia halutaan kannustaa kohti kestävämpiä liikkumisvalintoja. CitiCAP-hankkeessa kehitetään työkalu ja ratkaisuja, jotka kannustavat ja mahdollistavat kaupunkilaisen osallistumisen ilmastonmuutoksen hillintään. Hanke on rahoitettu EU:n Urban Innovative Actions -ohjelmasta.

Hanketta toteutetaan yhdessä alueen asukkaiden, korkeakoulujen ja paikallisten yritysten kanssa. Päästökaupan käyntiin on kehitetty mobiilisovellus, joka perustuu liikkumismuodon tunnistukseen. Lisäksi hankkeessa rakennetaan älykäs pyörätie, joka toimii testialustana useille älyratkaisuille sekä muille kestävää liikkumista edistäville palveluille. CitiCAPin osana valmistellaan EU:n ohjeistuksen mukainen kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma. Lahdessa maankäytön ja liikkumisen yhdistävä suunnitteluprosessi tuotteistetaan myös kansainväliseksi esimerkiksi.

Päästökauppa toimii käyttäjän liikkumismuodon automaattisesti tunnistavalla mobiilisovelluksella. Lähtökohtana on päästökatto, joka määritellään kaupungin ilmastotavoitteiden mukaan suhteutettuna osallistujien määrään. Päästökatto määrittää kaupunkiliikkumiseen jaettavien päästöoikeuksien määrän. Päästöoikeuksista muodostuu jokaiselle osallistujalle henkilökohtainen päästökiintiö, joka kuluu liikkumisen mukaan. Kestäviä liikkumismuotoja suosimalla käyttäjä säästää päästökauppaoikeuksiaan ja kerryttää päästökauppatililleen virtuaalieuroja. Näitä voi käyttää sovelluksen markkinapaikalla rahan arvoisiin palveluihin, joita tarjoavat paikalliset yrittäjät. Kiintiön ylityksestä ei rankaista, mutta ylitys vaikuttaa markkinoiden päästöhintaan, joka nousee kokonaiskiintiön täyttyessä. Vastaavasti päästöhinta laskee, jos useampi ihminen alittaa päästöoikeutensa. Tämä vaikuttaa suoraan kulkumuotojen hinnoitteluun ja kannustaa käyttäjää suosimaan ilmastoystävällisempiä valintoja, kuten pyöräilyä tai joukkoliikennettä. Autoilija voi tienata esimerkiksi suosimalla kimppakyytejä tai vaihtamalla ekologisempaan autoon. Sovelluksessa hyödynnetään myös esimerkiksi erilaisia liikkumiseen liittyviä tehtäviä ja haasteita.

Mobiilisovellukseen haetaan vähintään 1 300 kaupunkilaista sovelluksen käyttäjiksi. Sovelluksen ja siihen liittyvän liikkumisen tietoalustan testaus on aloitettu ja laajempi testikäyttö kaupunkilaisille avataan syksyllä 2019. Kaupunkilaiset ovat olleet mukana toteuttamassa hanketta alusta lähtien muun muassa vastaamalla kyselyihin. Paikalliset yritykset saavat mahdollisuuden osallistua hankkeeseen tarjoamalla etuuksia sovelluksen kautta. Lisäksi sovellus toimii yrityksille työkaluna kannustaa omia työntekijöitä kestävämpään liikkumiseen.

CitiCAPin yksi perusedellytys on kerätä kattavasti tietoa ihmisten liikkumisvalinnoista. Kaupungista kerättävä liikkumisen tieto avataan yrityksille ja muille yhteistyökumppaneille, ja sitä voidaan hyödyntää muun muassa kaupunkisuunnittelussa. Kun ihmisiä kannustetaan valitsemaan ekologisia liikkumismuotoja yksityisautoilun sijaan, tulee tarjolla olla vaihtoehtoja. Hankkeen tavoitteena on houkutella Lahteen vähintään viisi uutta liikkumisen palvelua. Liikkumisen muutos vaatii toteutuakseen myös parempaa pyöräily- ja kävelyinfrastruktuuria, jonka myötä Lahteen rakennetaan hankkeen yhteydessä älykäs pyörätie. Pyöräilybaanan rakentamisessa käytetään uusiomateriaaleja, mikä myös edistää kiertotalouden toteutumista.

CitiCAP-hanke tarjoaa ainutlaatuisen kokeiluympäristön kestävään liikkumiseen ja investointeihin. Tulevaisuudessa toimintaa on tarkoitus monistaa; tavoitteena on saada vähintään kolme seuraajakaupunkia Suomesta ja ulkomailta. Päästökauppa-ajatusta voitaisiin tulevaisuudessa kehittää myöskin muille sektoreille, kuten erimerkiksi asumiseen, ruokaan tai ostoskäyttäytymiseen.

Hyödyt:

  • Konkreettiset toimenpiteet ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi
  • Hanke on herättänyt laajalti kiinnostusta muissa kaupungeissa
  • Lahti valittiin Euroopan ympäristökaupungiksi 2021
  • Kaupunkilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa omilla toimillaan

5 askelta henkilökohtaisen päästökaupan käyttöönottamiseen kunnassa

Lahden CitiCAP-hankkeen päästökauppasovellus kannustaa yksittäisiä asukkaita vähentämään hiilijalanjälkeään muuttamalla liikkumistapojaan kestävämpään suuntaan. Hankkeen päätavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä sekä lisäksi muun muassa koota ja avata digitaalista tietoa liikkumisesta sekä kehittää ja houkutella uusia liikennepalveluja Lahden seudulle. CitiCAP-hankkeessa pilotoidaan henkilökohtaista liikkumisen päästökauppaa, joka toimii mobiilisovelluksen avulla, ja on tulevaisuudessa myös monistettavissa käyttöön muihin kuntiin.

1. Määrittele kaupungin liikkumismuodot, liikkumisen päästöt ja niihin liittyvät tavoitteet

Aluksi on hyvä selvittää, mitkä ovat yksityishenkilöiden liikkumisen päästöt alueella ja mistä liikkumismuodosta ne syntyvät. Lisäksi tulee määrittää, mikä on kaupungin vähentämistavoite liikkumisen päästöille.

2. Hahmota toimijakenttä

Paikallisia yrityksiä kannattaa innostaa mukaan yhteiskehittämiseen. Yritykset voivat esimerkiksi tarjota palveluita tai etuuksia päästökauppasovellukseen tai kannustaa työntekijöitään päästökaupan käyttäjiksi.

3. Selvitä, mitä dataa alueen liikkumisesta on saatavilla ja miten uutta tietoa kerätään

Liikkumisen taustatietoa voidaan hyödyntää henkilökohtaisen päästökaupan päästökaton sekä henkilökohtaisten päästöoikeuksien määrän määrittämiseen.

4. Osallista kaupunkilaisia

Nykypäivän trendinä on halu vaikuttaa konkreettisesti ja käytännönläheisesti ilmastoasioihin ja päästöihin. Kaupunkilaiset on syytä ottaa mukaan hankkeeseen tekemään ja toteuttamaan alusta alkaen, mikä samalla innostaa yksilöitä henkilökohtaisen päästökaupan käytön aloittamiseen. Kaupunkilaisia voi osallistaa esimerkiksi kyselyiden ja tempausten avulla. Lahden CitiCAP-hankkeessa asukkaita haastateltiin esimerkiksi päästöoikeuksien jakotavasta.

5. Kehitä vaihtoehtoja yksityisautoilulle

Kaupunkilaisille tulee tarjota vaihtoehtoja yksityisautoilun tilalle, joten uusien liikkumisten palveluiden houkutteleminen alueelle on tärkeää. Lisäksi pyöräily- ja kävelyinfrastruktuurin tulee olla kunnossa ja niiden kehittäminen liikkumisen muuttamistottumuksissa on tärkeää.

Hankintanäkökulma: Innovatiivisilla hankkeilla ja hankinnoilla kunta voi kannustaa asukkaitaan vähäpäästöisempiin ja kestäviin liikkumismuotoihin. Samalla on voitu mahdollistaa alueellisen yritysten mukaantulo ilmastotyöhön ja ne ovat voineet tarjota osallisille etuja kestävästä liikkumisesta. Yritys pystyy vaikuttamaan oman toimintansa ympäristövaikutuksien lisäksi myös asiakkaidensa liikkumistottumuksiin päästöjen vähentämiseksi.