Yleiskirjeet ja lausunnot

Täältä löydät Kuntaliiton yleiskirjeet ja lausunnot. Yleiskirjeet ovat Kuntaliiton ohjeita ja suosituksia kunnille ja kuntayhtymille. Lausunnot ovat kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Hallitus on sopinut vuoden 2013 budjettiesityksestä kansainvälisesti hyvin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. Valtion viime kevään kehysvalmistelussa suoritettiin hallituksen toimesta uusia sopeutustoimia, joista iso osa kohdistuu kuntiin. Hallituksen budjettiriihen päätökset noudattavat viime

​ Kunnallisvero ja tuloveroasteikkolaki vuodelle 2013 Kuntaliitto tukee hallitusohjelman mukaista veropolitiikan tavoitetta hyvinvointipalveluiden rahoituksen turvaamisesta samalla, kun hallitus tavoittelee valtion talouden tasapainoa. Verotusta koskevilla toimenpiteillä voidaan myös vahvistaa

​Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää Kuntaliitolta lausuntoa luonnoksesta kiireellisen hoidon asetukseksi. Kuntaliitto on lausunnon valmistelussa tehnyt yhteistyötä Kuntatyönantajien kanssa. Asetusluonnoksen liitteenä ei ole perustelumuistiota, vaan lyhyessä taustamuistiossa todetaan asetuksen

​Valtiovarainvaliokunnan verojaosto on 3.9.2012 pyytänyt Suomen Kuntaliitolta lausuntoa hallituksen esitykseen (HE 76/2012) koskien ennakkopäätösvalitusta, verotusmenettelyä ja muutoksenhakua verotuksessa koskeviksi säännöksiksi. Hallituksen esitys sisältää monia kyseisiin osa-alueisiin liittyviä

Lakiesityksen tavoite selkeyttää toimintaa erottamalla viranomaistehtävät ja vertaisarviointiin perustuvat tehtävät toisistaan on hyvä ja toimiva. Suomen Kuntaliiton mielestä on hyvä asia, että viraston tehtäviä esitetään laajennettavan koskemaan aktiivisempaa taiteen ja myös kulttuurin edistämistä

Suomen Kuntaliitto toteaa lausuntonaan seuraavaa: Lakiesityksen tavoitteena on saattaa maataloustukien toimeenpanoa koskeva lainsäädäntö vastaamaan perustuslain edellyttämiä vaatimuksia, yhdenmukaistaa menettelyjä eri tukimuotojen toimeenpanon osalta sekä selkeyttämään voimassa olevaa lainsäädäntöä