Yleiskirjeet ja lausunnot

Täältä löydät Kuntaliiton yleiskirjeet ja lausunnot. Yleiskirjeet ovat Kuntaliiton ohjeita ja suosituksia kunnille ja kuntayhtymille. Lausunnot ovat kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Taustaa Suomessa on joitain vuosia toiminut yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavia yrityksiä. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ollut toiminnan alkaessa eikä ole vieläkään lainsäädäntöä. Korkein oikeus katsoi maaliskuussa 2010 antamassaan ennakkopäätöksessä, että toiminta on sallittua

Verohallinnon lausuntopyyntö 15.5.2011 dokumenteista: - Esimerkkitilanteita yhdistysten ja säätiöiden verotuksesta (A19/3570/2011) - Täydennykset vero.fi-sivuston ”Usein kysyttyjä kysymyksiä yleishyödyllisten yhteisöjen verotuksesta”–osioon (384/344/2011) Verohallinto on 15.5.2011 pyytänyt lausuntoa

Suomen Taksiliitto on esittänyt taksiliikenteen enimmäishintoihin 1.7.2011 alkaen keskimäärin 3,3 %:n korotusta. Perusteluiksi korotuksille on esitetty taksiliikenteen kustannusindeksiä, jonka mukaan korotustarve olisi 3/2010-3/2011 laskien 3,4 %, ja indeksistä vielä puuttuvan työehtosopimuksen

Kuntien kannalta suurin tarve taksiliikennelain tarkistamiseen liittyy siihen, että kuntien hankkimien kuljetuspalvelujen hintoja rajattaisiin. Liikenne- ja viestintäministeriön tulee huolehtia siitä, että taksiliikennelain säännöksiin lisätään myös kuntien kuljetuksien enimmäishintojen määrittely

Kuntaliitto kannattaa lausunnolla olevaa terveydensuojelulain muutosesitystä, jossa esitetään että talousvesiepidemian selvittämistä koskevat säännökset annettaisiin jatkossa valtioneuvoston asetuksella. Samalla valtioneuvoston asetuksella säädetään myös ruokamyrkytysten selvittämisestä ja