Muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakiin
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakiin tulee vuoden 1999 alusta muutos, jonka nojalla terveyskeskuksissa voidaan potilaalta periä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista maksu. Maksu ei saa ylittää toiminnasta aiheutuvia kustannuksia.
Vuoden 1999 alusta lukien myös terveydenhuollon viranomaisilla on oikeus saada maksutta asiakkaan taloudellista asemaa koskevia tietoja asiakasmaksun suuruuden määrittämistä varten eri viranomaisilta. Tällainen oikeus on sosiaalihuollon viranomaisilla jo ollutkin sosiaalihuoltolain 56 §:n nojalla. Uuden säännöksen nojalla tiedonsaantioikeus laajenee nyt myös muun muassa rahalaitoksiin ja työnantajiin ja työttömyyskassoihin.
Lisätiedot:
Rolf Eriksson, tutkimusmaksut ja tiedonsaanti, puh. (09) 771 2272,
Taisto Ahvenainen, tiedonsaanti, puh. (09) 771 2473,
Heli Sahala, tiedonsaanti, puh. (09) 771 2303,
Eevaliisa Virnes, tiedonsaanti, puh. (09) 771 2364,
Sinikka Huhtala, puh. (09) 771 2644
Liite
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta
Tiedonsaantioikeus
Säännökset siitä, miten kunnan viranomaiset voivat saada tietoja asiakkaiden tuloista ovat olleet puutteelliset. Sosiaalihuollon osalta tietoja on voinut saada sosiaalihuoltolain 56 §:n perusteella. Terveydenhuollon osalta vastaavaa säännöstä ei ole ollut. Sosiaalihuoltolain 56 §:n säännös, joka ulottuu myös salassa pidettäviin tietoihin, pysyy edelleen muuttumattomana voimassa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksun määrittelyä varten tulee vuoden 1999 alusta voimaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uusi 14 a §, joka koskee sosiaali- ja terveysviranomaisten tiedonsaantioikeutta silloin, kun sosiaali- ja terveydenhuollon viranomainen tarvitsee tietoja asiakasmaksun suuruuden määrittämistä varten. Säännös on uusi terveydenhuollon viranomaisille, mutta samalla se laajentaa sosiaalihuollon viranomaisten tietojen saantioikeutta maksukyvyn mukaan määräytyvien asiakasmaksujen määrittämistä varten.
Tiedonsaantioikeus on eräiltä osin laajempi kuin mitä sosiaalihuoltolain 56 §:ssä säädetään. Tätä asiakasmaksulaissa säädettyä, laajempaa tiedonsaantioikeutta voidaan käyttää vain asiakasmaksun suuruutta määrättäessä. Toiseksi oikeus tiedon saantiin on vain silloin, kun maksua määräävä kunta tai kuntayhtymä ei ole saanut riittäviä ja luotettavia tietoja asiakkaalta (asiakkaan asioita hoitavalta henkilöltä) tai hänen lailliselta edustajaltaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisella on mahdollisuus saada maksutta tietoja seuraavilta tahoilta: valtion ja kunnan viranomainen sekä muu julkisoikeudellinen yhteisö, Kansaneläkelaitos, Eläketurvakeskus, eläkesäätiö ja muu eläkelaitos, vakuutusyhtiö, rahalaitos, työnantaja, työttömyyskassa sekä huoltotoimintaa tai terveyden- ja sairaudenhoitotoimintaa harjoittava yhteisö tai toimintayksikkö.
Jos sosiaali- ja terveydenhuollon viranomainen asiakasmaksun määräämistä varten tarvitsee tietoja edellä mainituilta tahoilta, sen on perusteltava tiedonsaantioikeuttaan:
tietoa tarvitaan asiakasmaksun määräämistä varten
tiedonsaantioikeus perustuu lakiin
tiedot on annettava maksutta.
Salassapito
Yksityisen taloudellista asemaa koskevat tiedot ovat salassapitoasetuksen 1 §:n 1 momentin 9 kohdan nojalla salassa pidettäviä (650/1951). Kansanterveyslaissa (42 §), erikoissairaanhoitolaissa (57 §) ja sosiaalihuoltolaissa (57 §) säädetty salassapitovelvollisuus koskee kaikkia kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevia ja muita näitä tehtäviä suorittavia luottamushenkilöitä. Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten tulee huolehtia siitä, että tiedonsaantioikeutta käytetään vain laissa säädetyissä tilanteissa ja että asiakkaiden ja potilaiden salassa pidettävät tiedot ovat vain niiden henkilöiden tiedossa, jotka tarvitsevat niitä tehtävänsä hoitamisessa ja että niitä säilytetään asianmukaisesti.
Yksityislääkärin lähetteillä perittävä maksu mahdollistuu terveyskeskuksissa
Vuoden 1999 alusta voimaan tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 5 §:n 1 kohdan muutoksen jälkeen, terveyskeskuksessa yksityislääkärin lähetteellä tehtävistä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista voidaan periä asiakasmaksulain 2 §:n 1 momentin nojalla maksu, joka voi olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.
Kuntaliiton yleiskirjeessä 27/1998 on selostettu erikoissairaanhoidossa 1.11.1998 käyttöönotettua vastaavaa säännöstä. Vaikkakin edellä mainitussa yleiskirjeessä on esitetty voimaan tullutta uudistusta, selostetaan sitä tässä uudelleen.
Maksu voidaan periä ainoastaan silloin, kun potilas on yksityislääkärin hoidossa, eikä hänellä ole tämän sairauden tai tutkimuksen perusteella hoitosuhdetta terveyskeskukseen.
Maksun perinnän säätäminen mahdolliseksi, ei velvoita terveyskeskusta huolehtimaan yksityislääkärin lähetteellä määrättyjen tutkimusten suorittamisesta. Kysymyksessä ei siten ole uusi lakisääteinen tehtävä. Terveyskeskuksella on myös oikeus päättää siitä, missä määrin ja missä laajuudessa yksityisten lääkärien määräämiä tutkimuksia tehdään.
Terveyskeskus voi itse päättää tuottamiensa laboratorio- ja kuvantamistutkimusten hinnoittelusta edellyttäen, etteivät ne ylitä tuotantokustannuksia. Palvelut voidaan hinnoitella joko käynteinä taikka tutkimuksina. Toiminnasta aiheutuvaa kustannusta määrättäessä noudatetaan kirjanpidosta säädettyjä ja määrättyjä laskentatapoja. Toiminnasta aiheutuvien kustannusten laskemista on käsitelty Kuntaliiton yleiskirjeessä 20/97, joka koski kiireellisen avosairaanhoidon laskutusta.
Jos yksityislääkärin lähetteillä tehtäviä tutkimusnäytteitä joudutaan lähettämään terveyskeskuksen ulkopuolelle tutkittavaksi, voidaan periä maksu tai korvaus tutkimuksen ottamisesta aiheutuneista todellisista kustannuksista. Varsinaisen tutkimusmaksun tällaisissa tilanteissa voi ohjata myös suoraan potilaan maksettavaksi.
Kansaneläkelaitos ei Kuntaliiton saamien tietojen mukaan korvaa potilaalle aiheutuneita kustannuksia sairausvakuutuslain nojalla, koska tutkimus on tehty kunnallisessa terveydenhuollossa eikä myöskään silloin, jos vain näyte on otettu kunnallisessa terveydenhuollossa.
Tutkimusten hinnoittelua varten voidaan todeta, että mikäli Kansaneläkelaitos korvaisi yksityislääkärin lähetteillä tehtyjä tutkimuksia, korvaus suoritettaisiin tutkimuksista ei käynneistä.
SUOMEN KUNTALIITTO
Pekka Alanen, varatoimitusjohtaja
Tuula Taskula, sosiaali- ja terveystoimen päällikkö