Vammaispalvelulain muutokset
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (jäljempänä vammaispalvelulaki) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muutokset tulevat voimaan 1.9.2009. Lain voimaantuloa on porrastettu siten, että harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä varten annettavan henkilökohtaisen avun vähimmäismäärä on 1.9.2009 lukien 10 tuntia kuukaudessa kohoten 1.1.2011 lukien 30 tuntiin kuukaudessa.
Vammaispalvelulakiin on lisätty säännökset vammaisen henkilön palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelman laatimisesta ja palveluja koskevan asian viivytyksettömästä käsittelystä. Vammaispalvelulaki on säädetty myös ensisijaiseksi suhteessa kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (jäljempänä kehitysvammalaki). Laissa on säännökset vaikeavammaiselle henkilölle annettavasta henkilökohtaisesta avusta. Oikeus henkilökohtaiseen apuun on erityisen järjestämisvelvollisuuden piirissä. Henkilökohtainen apu on myös maksuton sosiaalipalvelu.
Lisätiedot:
Jaana Viemerö, puh. 771 2303
Sami Uotinen, puh. 771 2623
Asiakirjalähteet:
Hallituksen esitys laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 166/2008)
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 32/2008 vp
Perustuslakivaliokunnan lausunto 30/2008 vp
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta (981/2008)
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta (982/2008)
Vammaispalvelulain muutokset
Tavoitteet
Uusien säännösten tavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä. Tavoitteena on parantaa heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin. Tehdyillä muutoksilla pyritään myös selkeyttämään vammaispalvelulain mukaisten palvelujen suhdetta kehitysvammalain mukaisiin palveluihin.
Palvelutarpeen selvittäminen
Vammaispalvelulakiin on lisätty säännös palvelutarpeen arvioinnista. Palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen kun vammainen henkilö taikka hänen laillinen edustajansa tai omaisensa, muu henkilö tai viranomainen on ottanut yhteyttä sosiaalipalveluista vastaavaan kunnan viranomaiseen palvelujen saamiseksi. Säännös on hyvin pitkälle samanlainen kuin sosiaalihuoltolain 40 a §:n 2 momentissa säädetty.
Palvelutarpeen arvioinnin aloittamista ei ole määritelty lainsäädännössä. Käytännössä palvelutarpeen arvioinnin alkamisen osoittanevat asiassa suoritetut yhteydenotot tai asiakirjamerkinnät.
Laskettaessa em. määräaikaa ei yhteydenottopäivää oteta huomioon. Arkipäivänä ei myöskään pidetä pyhäpäivää eikä arkilauantaita. Yhteydenoton tapahtuessa tiistaina palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seuraavan viikon torstaina, mikäli viikolla ei ole arkipyhiä.
Päätökset on tehtävä määräajassa
Vammaispalvelulain 3 a §:n mukaan palveluja ja tukitoimia koskevat päätökset on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asiaa koskeva hakemus on esitetty. Kolmen kuukauden määräajasta voidaan poiketa, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatii pidempää käsittelyaikaa.
Erityinen syy liittyy aina yksittäistapaukseen ja sen merkitys voi vaihdella palveluittain. Hallituksen esityksessä on mainittu vamman tai sairauden harvinaislaatuisuus tällaisena erityisenä syynä, jonka vuoksi palvelujen ja tukitoimien järjestämiseen liittyvä päätöksentekoprosessi voi kestää yli kolme kuukautta. Erityisenä syynä voidaan pitää myös sitä, että asiassa välttämättömiä selvityksiä ei saada ulkopuolisilta tahoilta määräajan puitteissa. Lähtökohtaisesti päätöksentekoprosessi on suunniteltava siten, että määräaikaa kyetään noudattamaan.
Vammaispalvelulain 3 §:ään on lisätty uusi 2 momentti, jonka mukaan palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve. Tällä lisäyksellä on haluttu korostaa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 8 §:ssä olevien asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja osallistumista koskevien säännösten huomioon ottamista.
Palvelusuunnitelma
Vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on ilman aiheetonta viivytystä laadittava palvelusuunnitelma siten kuin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 7 §:ssä säädetään. Mainitun asiakaslain 7 §:n mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta tai ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta.
Suunnitelma on asiakaslain mukaan laadittava yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa, ellei siihen ole ilmeistä estettä. Asiakaslain 9 (itsemääräämisoikeus erityistilanteissa) ja 10 (alaikäisen asiakaan asema) §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa suunnitelma on laadittava yhteisymmärryksessä asiakkaan ja hänen laillisen edustajansa taikka asiakkaan ja hänen omaisensa tai muun läheisensä kanssa.
Lain suhde muuhun lainsäädäntöön erityisesti kehitysvammalakiin
Vammaispalvelulain suhdetta muuhun lainsäädäntöön sääntelevää 4 §:ää on myös muutettu. Vammaispalvelulaki on edelleenkin toissijainen suhteessa muuhun lainsäädäntöön. Lain mukaisia tukitoimia ja palveluja järjestetään, jos henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla.
Vammaispalvelulain suhde kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/1977) muuttuu. Aiemmin lakien välinen ensisijaisuusjärjestys on ollut epäselvä kuitenkin niin, että lähinnä kehitysvammalakia on pidetty ensisijaisena vammaispalvelulakiin nähden. Nyt vammaispalvelulaista tulee lähtökohtaisesti ensisijainen kehitysvammalakiin nähden. Vammaispalvelulain mukaan kehitysvammalain 1 §:ssä tarkoitetulle henkilölle järjestetään kuitenkin hänen vammaisuutensa edellyttämiä palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti vammaispalvelulain nojalla siltä osin kuin ne ovat hänen palveluntarpeeseensa nähden riittäviä ja sopivia sekä muutoinkin hänen etunsa mukaisia. Eli kehitysvammalaki tulee sovellettavaksi vain mikäli vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet eivät ole kehitysvammaisen henkilön palveluntarpeeseen nähden riittäviä ja sopivia ja hänen etunsa mukaisia.
Lain voimaantulo ei muuta olemassa olevia päätöksiä palveluiden järjestämisestä. Yksilöpäätöksiä tehtäessä lain voimaantulon jälkeen on ensisijaisuusjärjestyksen muutos syytä ottaa huomioon.
Laitoshoitorajauksen uudelleen muotoilu
Vammaispalvelulain 8 §:n ja 9 §:n 2 momenttiin sisältyvä palvelujen ja tukitoimien järjestämisvelvollisuutta koskeva rajaus eli ns. laitoshoitorajaus on tämän lainsäädäntöuudistuksen yhteydessä muotoiltu uudelleen. Aiempien säännösten mukaan velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen ei ollut, jos henkilö on jatkuvan laitoshoidon tarpeessa. Vastaavasti myöskään velvollisuutta asunnon muutostöiden sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden korvaamiseen ei ole ollut, jos asiakas on ollut jatkuvan laitoshoidon tarpeessa.
Uuden muotoilun mukaan kunnalle ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen eikä asunnon muutostöiden ja asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden kustannusten korvaamiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.
Henkilökohtainen apu on lisätty rajauksen piiriin, koska siitä on tullut erityisen järjestämisvelvollisuuden piirin kuuluva palvelu.
Säännöksen perusteluissa on todettu, että rajaus koskee niitä hyvin vaikea- ja monivammaisia henkilöitä, joiden vaikean vamman tai sairauden takia tarvittavaa huolenpitoa ei ole mahdollista turvata avohuollon toimenpitein vaan joiden kohdalla tarvitaan pääasiassa sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista jatkuvasti tai pitkäaikaisesti. Säännöksen on todettu pitävän sisällään myös ne tilanteet, joissa henkilö jo on palvelu- ja hoidontarpeensa kannalta perustellusti laitoshoidossa.
Henkilökohtainen apu erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin
Sosiaalihuollon palvelut ovat joko määrärahasidonnaisia tai subjektiiviseen oikeuteen perustuvia ts. erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia. Määrärahasidonnaisia palveluita kunnat järjestävät niihin varattujen määrärahojen puitteissa, kun taas erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat palvelut on määrärahoista riippumatta järjestettävä niiden piiriin kuuluville, laissa säädetyt edellytykset täyttäville henkilöille.
Subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluvat palvelut luetellaan lain 8 §:ssä. Näitä ovat vaikeavammaisten henkilöiden kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, tulkkipalvelut, päivätoiminta, henkilökohtainen apu sekä palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Lainmuutoksen myötä henkilökohtaisesta avusta on tullut erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva palvelu.
Edellytyksenä henkilökohtaisen avun saamiselle on, että apu on välttämätöntä suhteessa vaikeavammaisen henkilön avuntarpeeseen.
Vaikeavammaisuuden määrittely suhteessa henkilökohtaiseen apuun
Kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva henkilökohtainen apu kohdennetaan vaikeavammaisille henkilöille. Vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jonka avun tarve johtuu pitkäaikaisesta tai etenevästä vammasta tai sairaudesta eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Lisäksi edellytetään, että henkilön tulee tarvita välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista, työstä ja opiskelusta sekä harrastuksista, yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisestä.
Vamma tai sairaus katsotaan pitkäaikaiseksi myös, jos sen vaikutukset henkilön toimintakykyyn vaihtelevat niin, että vammaisuus ei välttämättä aiheuta jatkuvaa avuntarvetta, mutta vamman tai sairauden pahentuessa avuntarve voi olla runsastakin.
Lain yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkkeinä on mainittu mm. MS-tauti, eräät lihassairaudet, ALS ja postpoliosyndrooma, vaikeahoitoinen epilepsia sekä jotkut neurologiset sairaudet.
Avuntarpeen toistuvuudella tarkoitetaan sekä määrällisesti runsasta, jatkuvaluonteista ja vuorokauden eri aikoina ilmenevää että myös määrällisesti vähäisempää mutta kuitenkin toistuvasti ilmenevää avuntarvetta. Esimerkkinä tällaisesta ovat näkövammaiset henkilöt, jotka selviytyvät itsenäisesti tutussa ympäristössä mutta tarvitsevat kuitenkin tietyissä toimissa etenkin kodin ulkopuolella välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua.
Vaikeavammaisen henkilön omien valintojen toteuttaminen
Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Vaikeavammaisen henkilön näkemysten selvittämisessä voidaan käyttää erilaisia menetelmiä ja apuvälineitä. Lain perustelujen mukaan, jos avun tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulisi siihen vastata muulla tavoin kuin henkilökohtaisella avulla. Esimerkiksi pienten lasten palvelutarpeeseen vastaaminen tapahtuu pääsääntöisesti muutoin kuin henkilökohtainen apu -järjestelmän avulla kuitenkin lapsen yksilöllinen tilanne ja kehitystaso huomioiden.
Avun tarve ja ikääntyminen
Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaisena ei pidetä henkilöä, jonka avun tarve johtuu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Esimerkiksi ikääntyneiden muistisairauksista johtuvaan avuntarpeeseen ei näin ollen vastata henkilökohtaisen avun keinoin vaan muiden palvelujen avulla. Mitään ryhmää ei kuitenkaan vamman tai sairauden laadun tai diagnoosin perusteella sinällään suljeta lain soveltamisen ulkopuolelle. Henkilökohtaisen avun saamiselle ei myöskään ole ikärajoja. Vaikeavammaisen henkilön ikääntyminen ei sulje häntä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle. Myös ikääntyneet henkilöt voivat olla oikeutettuja henkilökohtaiseen apuun, mikäli avun tarve johtuu muusta kuin ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta ja toimintarajoitteesta.
Henkilökohtaisen avun sisältö
Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella
päivittäisissä toimissa
työssä ja opiskelussa
harrastuksissa
yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai
sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpidossa.
Henkilökohtaista apua on myönnettävä päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten vaikeavammaisen henkilön välttämättä tarvitsemassa laajuudessa. Tältä osin määrittely vastaa aiemmin kuljetuspalveluissa omaksuttua periaatetta.
Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen apua on aluksi järjestettävä vähintään 10 tuntia kuukaudessa ja vuodesta 2011 eteenpäin vähintään 30 tuntia kuukaudessa. Mikäli avun tarve näissä toiminnoissa tulee turvattua vähäisemmälläkin tuntimäärällä, on se mainittava ja perusteltava erikseen. Perusteltu syy vähäisemmän tuntimäärän myöntämiseen on esimerkiksi se, että vaikeavammainen henkilö itse pitää vähäisempää tuntimäärää avuntarpeeseensa nähden riittävänä.
Asumispalveluiden piirissä olevien vaikeavammaisten henkilöiden avun tarve päivittäisissä toimissa turvataan asumispalveluyksiköiden henkilökunnan avulla. Heidän osaltaan henkilökohtainen apu kohdentuu niihin toimiin, jotka tapahtuvat kodin ulkopuolella.
Päivittäisissä toimissa avustaminen
Päivittäisillä toimilla tarkoitetaan arkeen kuuluvia toimintoja, joita tehdään päivittäin tai hieman harvemmin. Tällaisia ovat mm. liikkuminen, pukeutuminen, peseytyminen, vaatteiden pesu ja huolto, ruuanvalmistus ja astioiden pesu, siivoaminen ja asiointi. Lain perusteluissa päivittäisiin toimiin luetaan myös vaikeavammaisen henkilön huollossa tai hoidossa olevan lapsen päivittäisiin toimiin osallistuminen.
Työssä ja opiskelussa avustaminen
Työ ja opiskelu määritellään samoista lähtökohdista kuin vaikeavammaisten kuljetuspalveluissakin. Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi myös yritystoimintaa, ja opiskelulla sellaista opiskelua, joka johtaa jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tai vahvistaa ammattitaitoa sekä parantaa mahdollisuuksia työllistyä. Tällaiseksi opiskeluksi on katsottava myös vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Koululaiselle annettava apu voi kattaa esimerkiksi kotitehtävissä avustamisen kouluajan jälkeen. Muunlainen opiskelu katsotaan harrastukseksi ja siihen apu järjestetään harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen tarkoitettujen tuntimäärien puitteissa (1.9.2009 lukien vähintään 10 tuntia kuukaudessa ja vuodesta 2011 lähtien vähintään 30 tuntia kuukaudessa).
Harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpidossa avustaminen
Tällä tarkoitetaan esimerkiksi erilaisiin harrastuksiin osallistumista, ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden ylläpitämistä. Yhteiskunnallista osallistumista voi muun muassa olla järjestö- tai poliittinen toiminta.
Henkilökohtaisen avun järjestämistavat
Henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avuntarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Avun järjestämistapa on kuitenkin riippuvainen kunnan palvelurakenteesta ja kunnassa käytettävissä olevista järjestämistavoista.
Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua:
korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut;
antamalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaalihuoltolain 29 a §:ssä tarkoitetun palvelusetelin
hankkimalla avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa.
Työnantajana toimiminen edellyttää vaikeavammaiselta henkilöltä kykyä ja halua työnantajana toimimiseen. Työnantajavelvoitteita voidaan hajauttaa esim. palkanlaskennan ja -maksun osalta jonkun muun tahon tehtäväksi. Henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia ovat palkan lisäksi työnantajalle maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut kuten sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut, pakolliset tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä lakisääteisen työterveyshuollon maksut, työaikalain mukaiset pyhä- ja ylitöistä sekä vuosilomalain mukaan maksettavat korvaukset sekä sairausajan palkka. Lisäksi korvataan muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut. Vamman tai sairauden edellyttämä henkilökohtaisen avustajan tarve kustannetaan kokonaisuudessaan kunnan varoista.
Henkilökohtainen apu voidaan toteuttaa myös palvelusetelin avulla. Tällöin kunta antaa vaikeavammukaan. maiselle henkilölle palvelusetelin henkilökohtaisen avun hankkimista varaten. Kunta hyväksyy ne sosiaalihuollon palveluiden tuottajat, joilta palveluja voidaan palvelusetelillä hankkia. Asiakas voi kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin kunnan tulee ohjata hänet muulla tavoin järjestettyjen palveluiden piiriin. Setelin arvo tulee kunnallisella päätöksellä vahvistaa sellaiseksi, että sillä on mahdollista hankkia palvelusuunnitelmassa määritelty riittävä henkilökohtainen apu. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä on erikseen säädetty lailla, joka tulee voimaan 1.8.2009. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että kunta päättää ne sosiaali- ja terveyspalvelut, joiden järjestämisessä se käyttää palveluseteliä.
Kolmantena järjestämistapana kunta voi järjestää henkilökohtaista apua omana toimintanaan, yhteistyössä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa tai ostopalveluna. Kunnan omana toimintana ts. omien työntekijöiden avulla järjestetty henkilökohtainen apu mahdollistaa avustajien joustavan käytön useampien henkilöiden avuntarpeisiin sekä nopean reagoinnin äkilliseen sijaistarpeeseen.
Kaikkia henkilökohtaisen avun järjestämistapoja voidaan myös yhdistää toisiinsa sekä muihin vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin, jos se on tarkoituksenmukaista vaikeavammaisen henkilön palvelusuunnitelmassa määritellyn avuntarpeen
Henkilökohtaisen avun suhde omaishoidontukeen
Vammaispalvelulain mukaan vammaisen henkilön palkkaamana henkilökohtaisena avustajana ei voi toimia vaikeavammaisen henkilön omainen tai muu läheinen, ellei sitä erityisen painavasta syystä ole pidettävä vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena. Tässä yhteydessä on hyvä huomioida, että henkilökohtainen apu on tarkoitettu mahdollistamaan vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää. Henkilökohtaiseksi avustajaksi tulee pääsääntöisesti palkata perheen ulkopuolinen henkilö. Avustajana ei siis voi toimia vaikeavammaisen henkilön puoliso, lapsi, vanhempi, isovanhempi tai muu läheinen eli avopuoliso tai samaa sukupuolta oleva elämänkumppani, ellei sitä erityisen painavasta syystä olisi pidettävä vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena. Erityisen painava syy voisi olla esimerkiksi äkillinen avuntarve, kun vakituinen avustaja sairastuu tai hänen työsuhteensa päättyy. Erityisen painava syy voi liittyä myös vamman tai sairauden laatuun. Jo voimassa olevia, omaisen tai muun läheisen henkilön kanssa tehtyjä työsopimuksia ei kuitenkaan tarvitse purkaa, vaan ne voivat jatkua ennallaan, mikäli sitä on pidettävä vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena
Lain perustelujen mukaan vaikeavammaisen henkilön omainen tai läheinen, joka poikkeuksellisesti toimii työsuhteessa olevana henkilökohtaisena avustajana, ei voi hoitaa samaa tehtävää hänen omaishoitajanaan. Henkilökohtainen avustaja on vaikeavammaiselle henkilölle itsenäisen ja omista valinnoista lähtevän toiminnan mahdollistaja. Omaishoitoon sen sijaan sisältyy selkeä hoivan ja hoidon elementti. Omaishoitoa käytetään tilanteissa, jossa omainen tai muu läheinen henkilö huolehtii hoidettavan henkilön hoidosta ja huolenpidosta.
Erityiskysymyksiä
Hengityshalvauspotilaat
Hengityshalvauspotilaita koskevaa erityissääntelyä ei ole tässä yhteydessä muutettu. Hengityshalvauspotilaiden tarvitsemat palvelut järjestetään edelleen ensisijaisesti asiakasmaksulain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla sairaalassa tai sairaalan kirjoista poistamatta kotihoidossa.
Opetukseen liittyvä avustaminen
Vammaispalvelulain ja muun lainsäädännön välistä ensisijaisuusjärjestystä ei ole muutettu. Lähtökohtaisesti vammaispalvelulain mukaiset palvelut ovat toissijaisia. Muuhun lainsäädäntöön sisältyvät palvelut ja tukitoimet ovat ensisijaisia.
Jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla, tukitoimet ja palvelut järjestetään vammaispalvelulain nojalla.
Uudistuksen rahoitus
Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut henkilökohtaista apua koskevan uudistuksen lisäävän vuonna 2009 kuntien kokonaiskustannuksia 6,3 miljoonalla eurolla, josta valtionosuus on noin 34 prosenttia eli 2,1 miljoonaa euroa.
Vuonna 2010 laista aiheutuvat kustannukset ovat sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan 18,9 miljoonaa euroa, josta valtionosuus on edelleen noin 34 prosenttia.
Vuonna 2011, henkilökohtaisen avun vähimmäistuntimäärän noustessa 30 tuntiin viikossa, laista aiheutuvat kustannukset olisivat sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan noin 25,5 miljoonaa euroa. Valtionosuutta maksetaan 34 prosenttia jo edellisenä vuonna olemassa olleista tehtävistä aiheutuvista kustannuksista ja 50 prosenttia kustannuksista siltä osin kun ne johtuvat vuoden 2011 alussa tapahtuneesta henkilökohtaisen avun vähimmäistuntimäärän korotuksesta.
Suomen Kuntaliitto on lain valmistelusta lähtien arvioinut sen kustannusvaikutukset huomattavasti sosiaali- ja terveysministeriön arvioita suuremmiksi.
Vammaispalvelulain muutosten toimeenpanon ohjausryhmä
Hallituksen esitykseen on kirjattu, että vammaispalvelulain uusien säännösten toimeenpano edellyttää sosiaali- ja terveysministeriöltä ja osittain myös sen alaiselta valtionhallinnolta panosta uudistusta koskevaan tiedottamiseen, kouluttamiseen, ohjaukseen ja seurantaan tavoitteena lain muutosten yhdenmukainen tulkinta ja soveltaminen.
Tavoitteen saavuttamiseksi sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut ohjausryhmän ohjaamaan ja koordinoimaan vammaispalvelulain muutosten toimeenpanoa. Ohjausryhmän toimikausi on 15.4.2009–30.4.2010. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata vammaispalvelulain soveltamista tukevan ja ohjaavan käsikirjan valmistelua, ajantasaisena pitämistä sekä siihen liittyvää tiedottamista sekä ohjata lainmuutosten toteutumisen seurantaa. Käsikirjan valmistelu tapahtuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta.
SUOMEN KUNTALIITTO
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
varatoimitusjohtaja
Jussi Merikallio
johtaja, sosiaali- ja terveysasiat