Päätöksenteko ja muutoksenhaku toisella asteella sekä TUVA-koulutuksessa
Muutoksenhakusäännösviidakko on hallittava, jotta pöytäkirjoihin liitetään oikeat ja asianmukaiset muutoksenhakuohjeet. Koulutuksessa käydään läpi päätöksentekoa ja muutoksenhakua ammatillista koulutusta koskevassa laissa sekä oppivelvollisuuteen liittyviä säännöksiä ja hallintomääräyksiä.
Seminaarin monipuolinen ohjelma ja verkostoitumismahdollisuus kollegojen kanssa lisäävät osallistujien tietotaitoa ja varmuutta toimia tarkastuslautakunnan aktiivisina jäseninä ja sitä lähellä olevissa tehtävissä. Lähtekää koko lautakuntana mukaan alan vuosittaiseen päätapahtumaan, jonka järjestävät kunta-alan suurin koulutusorganisaatio FCG ja kunta-alan johtava tilintarkastusyhteisö BDO.
Laskentatoimen koulutusohjelma antaa osallistujille kattavan kokonaiskuvan ja laaja-alaisen ymmärryksen kunnan ja kuntayhtymän konsernitalouden kokonaisuudesta. Koulutusohjelman hyväksytysti suorittaneet saavat hyvät valmiudet laajentaa omaa työnkuvaansa ja edetä uusiin, vaativampiin ja monipuolisempiin tehtäviin.
Hyvinvointialueiden arvonlisäverotus -webinaarissa käydään läpi arvonlisäverotusta erityisesti hyvinvointialueita koskien. Perusteiden lisäksi käsitellään kiinteistöjen arvonlisäverotukseen liittyviä kysymyksiä.
Liikenne ja maankäyttö -seminaari kokoaa alan toimijat yhteiseen foorumiin keskustelemaan liikenteen suunnittelun ja maankäytön suunnittelun ajankohtaisista aiheista ja teemoista.
Kunnat elinvoiman tekijöinä on Suomen Kuntaliiton ja FCG:n yhteistyönä järjestämä tapahtuma. Tapahtuma soveltuu laajasti ammattilaisille, asiantuntijoille ja päätöksentekijöille, jotka työssään käsittelevät ja ottavat kantaa kuntien ja alueiden elinvoiman kehittämiseen – yritystoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen – työllisyyden, osaamisen kehittämisen ja kotoutumisen edistämiseen.
Tietosuoja koskettaa kaikkia. Henkilöstöhallinnossa työskentelevien hyvä tietosuojaosaaminen on tärkeää koko organisaatiolle. Koulutuksen avulla otat haltuun keskeisimmät henkilötietojen käsittelyyn liittyvät käytännön kysymykset henkilöstöhallinnon näkökulmasta.
Uusi esihenkilö - esihenkilön tehtävät ja itsensä johtaminen
Uusi esihenkilö - esihenkilön tehtävät ja itsensä johtaminen -webinaari on osa vuorovaikutteista ja tehokasta valmennusohjelmaa, jossa pääset kehittämään vasta-aloittaneena esihenkilönä valmiuksiasi esihenkilön haasteellisessa tehtävässä!
Tässä vuorovaikutteisessa ja tehokkaassa valmennusohjelmassa pääset kehittämään vasta-aloittaneena esihenkilönä valmiuksiasi esihenkilön haasteellisessa tehtävässä!
Kyber 2024 - Kuntatoimijoiden ja hyvinvointialueiden kyberturvallisuuspäivät
KYBER - Kuntien ja hyvinvointialueiden kyberturvallisuuspäivät on monipuolinen katsaus kuntien ja hyvinvointialueiden kyberturvallisuuden kysymyksiin, kustannustehokkaisiin ratkaisuihin ja yhteistyön mahdollisuuksiin.
Muodosta kokonaiskuva muutoksista ja ajoita tarvittavat uudistukset oikein!
Oikeus saada tietoja viranomaisten toiminnasta on kansalaisen ja kuntalaisen perusoikeus. Julkisuus ja salassapito -koulutuksessa paneudumme julkisuusperiaatteen toteuttamiseen erityisesti kunnallisen organisaation ja hyvinvointialueiden toiminnassa. Koulutuksessa käymme läpi lainsäädännön velvoitteet sekä tarkastelemme sitä, miten organisaatio voi käytännössä huolehtia tietojen julkisuudelle, henkilötietojen suojalle ja verkkoviestinnälle annettujen velvoitteiden toteutumisesta.
Koulutuksen aikana saat perusteellisemman käsityksen kuntien ja kuntayhtymien arvonlisäverotuksesta sekä kuulet esimerkkejä toimialakohtaisista erityiskysymyksistä. Koulutus on käytännönläheinen ja siinä tarkastellaan kuntien palvelutuotantoa ja tehtäviä toimialoittain.
Tietosuojan vaikutustenarviointi on tärkeä keino tunnistaa ja hallita henkilötietojen käsittelyn aiheuttamia riskejä rekisteröidylle. Tässä webinaarissa pääset paneutumaan perusteellisesti vaikutustenarvioinnin tarkoitukseen ja käytännön toteutukseen.
Kertakäyttömuovit katu- ja puistoroskien siivouksessa - tuottajavastuu muuttaa kuntien käytäntöjä
Webinaarissa kuulet, kuinka EU:n kertakäyttömuovidirektiiviä ollaan toimeenpanemassa Suomen lainsäädäntöön ja miten se vaikuttaa kuntaympäristötoimialan tehtäviin.
Kotihoidon esihenkilöiden koulutuspäivässä kuulet ajankohtaisimmat asiat lainsäädännöstä, kokemuksia työelämän kehittämisestä sekä tukea työhyvinvointiin
Kiinteistöjohtaminen ja kiinteistöstrategia seurakunnassa
Webinaarissa käymme läpi laadukkaan kiinteistöstrategia elementtejä niin hallinnollisesta kuin käytännän näkökulmasta. Tervetuloa mukaan kuulemaan asiantuntijapuheenvoroja, esittämään kysymyksiä sekä keskutelemaan kiinteistöjohtamisesta yhdessä kollegojen kanssa!
Käytännönläheinen webinaari osoitteiden laadun parantamisesta sinulle, joka olet tekemisissä osoitteiden antamisen ja ylläpidon kanssa. Saat opastusta ja pääset keskustelemaan ongelmakohdista.
Työhyvinvoinnin johtaminen sosiaali- ja terveysalalla
Työhyvinvoinnin johtaminen sosiaali- ja terveysalalla -koulutuspäivässä opit tunnistamaan omat voimavarasi ja vahvuutesi esihenkilönä ja saat konkreettisia työkaluja työyhteisösi työhyvinvoinnin johtamiseen.
Peruskoulutuksessa käsitellään rakennusvalvonnan toimistotyön tärkeimmät teemat, mm. lupaprosessi, hallinnnolliset menettelyt sekä sähköiseen asiointiin ja tiedonhallintaan liittyvät kysymykset.
Mitä uutta suun terveydenhuollossa? Suun terveydenhuollon ajankohtaispäivä on vuosittain järjestettävä johtaville hammaslääkäreille ja suun terveydenhuollon esihenkilöille suunnattu tapahtuma, johon on koottu alan tuorein tieto ja parhaat asiantuntijat.
Suositut Avaintan aamukahvit jatkuvat myös vuonna 2024! Tervetuloa keskustelemaan Avaintan asiantuntijoiden kanssa ajankohtaisaiheista kuukausittain järjestettäville aamukahveille. Tunnin mittaiset keskustelutilaisuudet ovat suunnattuja kaikille Avaintan jäsenyhteisöjen edustajille ja ovat osallistujille ilmaisia.
Asioiden käsittely ja rekisteröinti -koulutuksessa pääset paneutumaan rekisteröinnin ja kirjaamisen merkitykseen osana asiakirjahallinnan kokonaisuutta sekä rekisteröinnin käytännön toteutukseen.