Julkaisun etusivulle

Hämeenlinna

Toiminta ja toimijat Hämeenlinnassa

Jappebo daghem on yksityisen Jaarlin päiväkodit Oy:n omistuksessa ja toimii omassa talossa. Päiväkodissa on viisi ryhmää, joista kaksi ryhmää on ruotsinkielistä, kaksi kielisuihkutusryhmää ja yksi esikouluryhmä. Henkilökunnasta neljä on ruotsinkielistä ja kaksi suomenkielistä. Molempia kieliä käytetään jatkuvasti talossa.

Kielipainotuksen lisäksi päiväkodissa painotetaan leivontaa. Joku ryhmistä on päivittäin leivontavuorossa. Päiväkotia markkinoidaan lähinnä ihmisten suositusten avulla ja ainoastaan osa lapsista jatkaa ruotsinkielisille luokille. 

Seminaarin koulu on suomenkielinen peruskoulu, jossa on noin 700 oppilasta. Siellä on myös ruotsinkielisten oppilaiden ryhmä. Yhdysluokkia opettaa kaksi opettajaa ruotsiksi ja joissakin oppiaineissa oppilaat osallistuvat suomenkieliseen opetukseen.

Vanhempainyhdistys Tavastsvenska föräldraföreningen on pitkään toivonut Hämeenlinnaan ruotsinkielistä yläkouluopetusta. Lukuvuodesta 2023, ruotsinkielinen koulupolku jatkuu yläluokilla Hämeenlinnan yhteiskoulussa, jossa tavoitteena on asteittain lisätä ruotsinkielisen opetuksen määrää. Ne oppilaat, jotka haluavat kokonaan ruotsinkielistä opetusta luokilla 7–9 jatkavat peruskoulua Tammerfors svenska samskolassa Tampereella.

Foto: Karin Ihalainen

Ruotsinkielinen vapaa-aika Hämeenlinnassa

Tavastsvenska föräldraföreningen edistää lasten ja nuorten ruotsinkielistä toimintaa varhaiskasvatuksen, esikoulun ja koulun yhteydessä. Yhdistys on työskennellyt kovasti sen eteen, että Hämeenlinnaan saataisiin kokonainen ruotsinkielinen koulupolku. Yhdistys on myös palkannut kouluun ruotsinkielisen iltapäiväkerho-ohjaajan. Lisäksi yhdistys järjestää Lucia-juhlan, teatteriretkiä ynnä muuta.

Tavastsvenskarna r.f. on toiminut 1960-luvun lopulta ja yhdistyksen tavoitteena on edistää ruotsin kieltä ja toimia linkkinä Hämeenlinnan alueen ruotsinkielisten välillä. Yhdistys tekee yhteistyötä muiden samanhenkisten yhdistysten kanssa ja työskentelee hyvän ruotsinkielisen arjen eteen, esimerkiksi järjestämällä ruotsinkielisiä aktiviteetteja.    Tavastsvenskarna vastaa vuosittaisen Svenska veckan –tapahtuman järjestelyistä Hämeenlinnassa.

Hämeenlinnan Pohjola-Norden edistää pohjoismaista yhteistyötä ja jakaa tietoa Pohjoismaista. Pohjola-Norden järjestää tapaamisia ja retkiä sekä tekee yhteistyötä Tavastsvenskarna rf:n kanssa. Ruotsin kieli on tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. 

RKP Häme on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen paikallisosasto.

Historia och fakta

VuosiPoimintoja ruotsinkielisen koulutoiminnan historiasta
1865Evy Savonius perustaa yksityisen tyttökoulun Privata svenska fruntimmersskolan i Tavastehus. Hän toimii itse rehtorina vuoteen 1901. Hänen aikanaan koulu kasvaa kahdesta luokasta kuuteen.
1867Koulun nimeksi tulee Privata svenska flickskolan. 
1901Tyttökoulusta tulee yhteiskoulu ja nimeksi tulee Svenska samskolan i Tavastehus. Sen omistaa Garantiföreningen ja oppilaita on enimmillään 173.
1928Samskolanin toiminta loppuu, kun valtion tuki lakkaa. 
2004Vanhempainyhdistys Tavastsvenska föräldraföreningen perustaa päiväkodin Tomtebo dagis.
2006Ruotsinkielinen perusopetus alkaa seitsemällä oppilaalla Nummen koulussa. 
2009Kaupunki siirtää ruotsinkielisen opetuksen Ojoisten kouluun. Samana vuonna Tomtebo dagis siirtyy kaupungin alaisuuteen. 
2010Tomtebo siirtyy Jaarlin Päiväkodit Oy:n alaisuuteen ja nimeksi vaihtuu Jappebo.
2012Ruotsinkielinen opetus muuttaa Seminaarin kouluun.

Faktaa 2023

  • Asukasluku: 68 043
  • Ruotsinkieliset: 0,4 %, eli 254 asukasta
  • Lasten lukumäärä ruotsinkielisessä opetuksessa: 63