Työ- ja elinkeinopalveluiden uudistus muuttaa kuntataloutta ja nostaa TE-kokonaisuuden kunnille merkittäväksi palvelukokonaisuudeksi, joka vastaa osuudellaan kuntien käyttökuluista noin 10 prosenttia. Siirtyvä kokonaisuus voidaan jakaa kahteen osaan: siirtyviin palveluihin sekä kannustinmalliin eli kasvaviin etuuskuluihin.
Kunnat osallistuvat jatkossa myös entistä enemmän työttömyysetuuksien rahoittamiseen. Yksittäisen kunnan rahoitusosuus muuttuu sekä työttömyyden määrän että työttömyyden pituuden mukaan; mitä pidempään yksittäisen henkilön työttömyys kestää, sitä isomman osan kunta joutuu etuuskuluista maksamaan. Työttömyysetuuksien rahoitusvastuu on peruskunnilla, vaikka palveluita hoitaisi kuntien puolesta työllisyysalue. Uudella työttömyysturvavastuulla eli nk. kannustinmallilla kuntia pyritään ohjaamaan huolehtimaan työllisyydestä sekä järjestämään palvelut mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.
Siirtyvien palveluiden osalta valtionosuuksia maksetaan työikäisen väestön sekä työttömien määrän perusteella. Työttömien määrä lasketaan laajan työttömyyden perusteella, jolloin mukaan lasketaan myös työvoimapalveluiden piirissä olevat työttömät sekä palkkatuella työskentelevät. Näiden uusien valtionosuuskriteerien lisäksi vieraskielisyyden perusteella kohdennetaan työttömien kotoutumiskoulutuksen kustannuksia vastaava rahoitus. Kuntien valtionosuus peruspalveluiden, kuten työvoimapalveluiden, hoitamiseen päivittyy lainsäädännön mukaan kokonaisuutena vuosittain muun muassa määräytymistekijöiden päivittymisen, indeksitarkistusten, tehtävämuutosten ja kustannustenjaon tarkistuksen myötä.
Uudistuksen myötä lisääntyneet kuntien työttömyysetuuskulut korvataan valtionosuutta lisäämällä. Palveluista poiketen, lisäkulut korvataan kiinteällä valtionosuuden lisäyksellä, jonka suuruus uudistuksen voimaantulohetkellä vastaa kunnalle siirtyvää uutta rahoitusvastuuta. Kasvaneiden etuuskulujen korvaus pysyy kiinteänä, eikä muutu esimerkiksi työttömien määrän muuttuessa. Kiinteää korvausta kuitenkin korotetaan vuosittain kansaneläkeindeksillä.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ei ole miltään osin korvamerkittyä eli kunnat saavat päättää itse rahojen käytöstä. Valtionosuus on laskennallista eli sen suuruus määräytyy valtionosuuden laskentakriteerien perusteella. Jos kunta onnistuu vähentämään työttömyyttään, pienenee laskennallinen valtionosuus työttömyyskriteerien osalta. Muuttuvat työttömyysetuuskulut ja siihen liittyvä kiinteä korvaus, verotuotot sekä peruspalveluiden valtionosuus yhdessä muodostavat kunnalle vahvan taloudellisen kannusteen edistää työllisyyttä ja elinvoimaa.
TE-uudistuksen myötä sekä palvelujen rahoitus että etuuskulut kohdentuvat suoraan peruskunnille. Järjestämisvastuulle asetettujen vaatimusten vuoksi suuri osa kunnista tulee järjestämään palvelut yhteistyössä työllisyysalueilla.
Työllisyysalueita perustettaessa kuntien keskenään tulee sopia työllisyysalueen palveluiden järjestämisen lisäksi myös kustannusten jaosta. Uudistukseen liittyvät laskelmat kuvaavat nykytilannetta vain laskennallisesti. Todellisuudessa kunnat yhdessä päättävät työllisyysalueen kustannusten jaosta järjestämissopimuksessa.
Työllisyysalueen kuntien välistä sopimusta laadittaessa tulisi miettiä mm. sitä, millä tavalla rahoitus ohjaisi järjestäjää tavoittelemaan kustannustehokkuutta ja edistäisi vaikuttavuutta koko työllisyysalueella.
Työvoimapalveluille tulee aina turvata riittävät resurssit sekä palvelunsa itse järjestävissä kunnissa, että työllisyysalueilla. Lakisääteisten tehtävien rinnalla on tärkeää panostaa työllisyyteen ja elinvoimaan kokonaisvaltaisella tavalla huomioiden myös kunnan yleiset tehtävät ja rahoitus.
Työllisyysalueiden sisäisessä sopimuksessa tulisi pyrkiä läpinäkyvään, tarpeeksi yksinkertaiseen ja kannustavaan rahoitusmalliin. Edellä mainittuja kysymyksiä sekä muitakin näkökulmia on syytä pohtia etukäteen ja valita kaikille kunnille hyväksyttävä malli. Onnistunut rahoitusmalli vahvistaa kuntien välistä yhteistyötä ja edistää myös kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta.
Lue aiheesta lisää: