Asiantuntijapalvelut

Sivuston asiantuntijasisällöt listattuna.

Kunnat ovat merkittävä veronsaajaryhmä, kunnallisveron osuus ansiotuloveroista on noin 60 prosenttia ja yhteisöveroistakin kunnille ohjautuu vajaa kolmannes (vuosina 2014–2019). Kunnat ovat lisäksi ainoita kiinteistöveron saajia. Kuntien tuloista verotulojen osuus on keskimäärin puolet, joten

Kuntaliitto, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos, Itä-Suomen yliopisto sekä Finnish Consulting (FCG) käynnistävät Valtioneuvoston VN TEAS-hankkeen ”Terveydensuojelu nyt ja tulevaisuudessa”. Hankkeessa selvitetään terveydensuojelulain uudistamistarpeita sekä tuotetaan tietoa strategisen suunnittelun ja

Oikaisuvaatimusmenettely on kunnan sisäistä hallintomenettelyä. Siitä säädetään kuntalain 16 luvussa. Oikaisuvaatimus on kunnallisvalituksen pakollinen esivaihe: jos päätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen, siitä ei vielä voi tehdä kunnallisvalitusta. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä laillisuus-

Valitus on oikeussuojakeinona ensisijainen suhteessa hallintoriitaan. Jos viranomaisen päätökseen voi hakea muutosta valituksella, asiaa ei voida käsitellä hallintoriitana. Tyypillisiä hallintoriita-asioita ovat riidat julkisoikeudellisesta maksuvelvollisuudesta, esimerkkeinä takaisinperinnät

Laissa säädetään erikseen, jos päätökseen saa vaatia oikaisua. Asioissa, joissa viranomaisen toimivalta perustuu erityislainsäädäntöön, valituslajina on yleensä hallintovalitus. Kuntalain muutoksenhakusäännökset ovat erityislakiin nähden toissijaisia ja syrjäytyvät, kun erityislaissa säädetään

Muutoksenhaun kohteena ovat yleensä kunnan viranomaisen lopulliset päätökset. Sen sijaan valmistelua tai täytäntöönpanoa koskeviin päätöksiin ei voi hakea muutosta. Oikaisuvaatimuksen käsittely on kunnan sisäistä hallintomenettelyä ja hallinto-oikeudelle tehtävän kunnallisvalituksen pakollinen

Tämä sivu sisältää analyysiä ja tietoa kuntien, kuntayhtymien ja kuntakonsernien tilinpäätösluvuista, tilipäätöksen taloudellisista tunnusluvuista sekä tulos- ja rahoituslaskelmista. Yleissilmäys talouteen Aikasarjapalvelu: Kuntien tilinpäätökset sekä kuntavertailut vuodesta 2000 alkaen (PBI)

Tälle sivulle olemme koonneet useimmin kysyttyjä kysymyksiä TE-palvelut 2024 -uudistuksen toimeenpanoon liittyen. Myös infotilaisuuksissamme esille tulleet kysymykset ovat sellaisenaan nähtävillä verkkosivuillamme. Yhteistoimintasopimus Mihin osoitteeseen valmis yhteistyösopimus ja työllisyysalueen

Uusi laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä (431/2023) hyväksyttiin eduskunnassa 24.2.2023 valiokunnan tekemin muutosehdotuksin. Samalla eduskunta hyväksyi maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen (132/1999), joka sisältää säännökset alueidenkäyttöä koskevien tietojen kaikille yhteisestä

Kuntamarkkinat on Suomen ainoa julkisen hallinnon foorumi, jossa on esillä kaikki kunta-alan hallintosektorit. Lisäksi valtion hallinto, yritykset ja yhdistykset ovat tapahtumassa kattavasti mukana. Kuntaliitto ja Kuntalehti järjestävät yhdessä Kuntamarkkinat-tapahtuman. Tarjoamme jäsenkuntien

Kuntaliitos on kuntien strateginen valinta, jolla tavoitellaan parempaa kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin yhtenä kuntana. Kuntaliitoksilla tavoiteltavat hyödyt eivät tule useinkaan esiin lyhyellä aikavälillä. Strategisella kuntaliitoksella tavoitellaan enemmänkin tulevaisuuden kehitystä

Julkisuusperiaate Perustuslain 12.2 §:n mukaan viranomaisen asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Viranomaisen asiakirjojen julkisuudesta säädetään tavallisen lain tasolla julkisuuslaissa. Jokaisella on

Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä. Klikkaamalla tästä voit tilata itsellesi Kuntaliiton tiedotteet STT:n mediajakelun kautta . Kuntaliiton viestintätiimi palvelee median edustajia arkisin kello 9-16 puhelinnumerossa 050 300 4968. Painokelpoiset kuvat

Tärkeitä päivämääriä kuntien taloussuunnittelun tueksi 22.4.2024: Kuulemistilaisuus: Kuntien talousraportoinnin tietosisällöt tilikaudella 2025. Teams-tilaisuus klo 13. 23.4.2024 Seminaari: Koulutuksen taloustiede. Järjestäjinä Yrjö Janssonin säätiä ja Kuntaliitto. 25.4.2024 Julkaisu: Julkisen

Kuntien toiminnan avoimuutta säätelevät julkisuus- ja tietosuojalainsäädäntö. Julkisuuslaki koskee lähinnä asiakirjatietoja, niiden käsittelyä sekä erityisesti asiakirjatietojen julkisuutta ja salassapitoa ja tietojen luovuttamista. EU:n tietosuoja-asetuksessa ja tietosuojalaissa säädetään

Kunta-alan suurin tapahtuma, Kuntamarkkinat, järjestetään 13.-14.9.2023 Kuntatalolla. Tulethan mukaan! Ympäristö- ja yhdyskunta-asioista kiinnostuneelle on tänäkin vuonna tarjolla runsaasti seminaareja, tietoiskuja sekä mukavia kohtaamisia kollegoiden kanssa. Alla tärppimme, kohdataan Kuntatalolla