Kilpailuneutraliteetti

Kuntalaki tai kilpailulaki ei kiellä julkisyhteisöjä harjoittamasta taloudellista toimintaa eikä kilpailemasta yksityisten yritysten kanssa samoilla markkinoilla. Kuntalain 132 § viittaa kilpailulain 4 a lukuun - tavoitteena on kilpailun tasapuolisuuden turvaaminen julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan välillä.

Kilpailulain 4 a luvun säännösten tavoitteena on luoda Euroopan komission edellyttämä kansallinen valvontamekanismi. Mekanismilla voidaan valvoa erityisesti hinnoittelun markkinaperusteisuuden toteutumista kuntien ja kuntayhtymien taloudellisen toiminnan yhtiöittämisvelvollisuutta koskevissa kuntalain 127 §:n tarkoittamissa poikkeuksissa. Sääntely kytkeytyy tiiviisti kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskeviin säännöksiin ja ne muodostavat kilpailuneutraliteettia turvaavan kokonaisuuden yhdessä kuntalain 15. luvun säännösten kanssa.

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskeva sääntely turvaa omalta osaltaan kilpailuneutraliteetin toteutumista. Kilpailu- ja kuluttajaviraston keskeinen tehtävä on valvoa yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamista siltä osin kuin julkisen sektorin taloudellinen toiminta muussa kuin yhtiömuodossa vaarantaa kilpailun neutraalisuutta kilpailunlain 4 a luvun säännöksissä tarkoitetulla tavalla.

Lisäksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoo markkinaperusteisen hinnoittelun toteutumista yhtiöittämisvelvollisuutta koskevissa kuntalain 127 §:n tarkoittamissa poikkeustilanteissa. Säännökset antavat kansalliselle viranomaiselle toimivaltaa asioissa, jotka aiemmin ovat usein johtaneet komissiolle tehtyihin kanteluihin. Säännöksien tavoitteena onkin ollut luoda edellytykset tällaisten kilpailuongelmien kansalliseen ratkaisemiseen.

Sääntelyn tarkoituksena on kilpailuneutraliteetin turvaaminen taloudellisessa toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että toiminta, joka ei ole luonteeltaan taloudellista, jää lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Taloudellisen toiminnan tulkinnassa on ratkaisevaa harjoitettavan toiminnan luonne, joka on arvioitava tapauskohtaisesti. Taloudellisen ja ei- taloudellisen toiminnan erottamiseen ei ole yksiselitteistä ohjetta. Komissio on kuitenkin pyrkinyt selkeyttämään taloudellisen ja ei-taloudellisen toiminnan käsitteitä antamassaan tiedonannossa Euroopan unionin valtiontukisääntöjen soveltamisesta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottamisesta myönnettäviin korvauksiin (2012/C8/02 kohdat 8-30).

Sääntelyn tavoitteena on turvata kilpailuneutraliteetin toteutuminen tilanteissa, joissa julkinen sektori ja yksityiset yritykset ovat tai voivat olla samanaikaisesti läsnä markkinoilla, mutta niitä kohdellaan eri tavoin. Säännösten soveltamista on kuitenkin rajoitettu niissä tapauksissa, joissa kilpailuneutraliteetin vaje johtuu lainsäädännöstä.  Tämä on toteutettu joko niin, ettei säännöstö ole tällöin lainkaan sovellettavissa tai siten, että toiminnan kieltäminen ei tule lainkaan kysymykseen.

Säännökset koskevat ainoastaan niitä tilanteita, joissa julkisen sektorin elinkeinotoiminta koskee tarjonnan markkinoita, toisin sanoen tavaroiden tai palveluiden myymistä tai vuokraamista.

Kuluttajavirastolla ei ole valvontaviranomaisen tehtäviä valtiontukiasioissa, vaikka kilpailuneutraliteettiongelmien taustalla voi olla valtiontukisäännösten vastainen menettely. Vaikka virastolla ei ole EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvää toimivaltaa, se voi kuitenkin puuttua kunnan tai kuntayhtymän menettelyyn, kuten sen antamaan tukeen sen määräysvallassa olevalle tytäryhteisölle, mikäli sillä on kilpailulain tarkoittamia haitallisia vaikutuksia kilpailuun.

Yksityiselle elinkeinonharjoittajalle myönnetty tuki ei sen sijaan kuulu kilpailulain 4 a luvun sääntelyn soveltamisalaan, koska kyse ei ole tällöin julkisen sektorin taloudellisesta toiminnasta ja sen aiheuttamasta kilpailua vääristävästä tai estävästä vaikutuksesta.

Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on oikeus kilpailulain 4 a luvun säännösten perusteella puuttua mm. kunnallisen in house -yksikön ulkopuoliselle taholle myytävien tavaroiden tai palveluiden kustannuksia vastaamattomaan hinnoitteluun, mikäli sillä on kilpailulain tarkoittamia haitallisia vaikutuksia kilpailuun.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston on pyrittävä turvaamaan tasapuolisen kilpailun ensisijaisesti neuvottelemalla. Neuvottelu on ensisijainen keino puuttua kilpailulain 30 a §:n vastaiseen tilanteeseen. Neuvottelutilanteessa kunnan tai kuntayhtymän asiana on esittää riittävät toimenpiteet kilpailuneutraliteettiongelman ratkaisemiseksi.

Jos neuvottelu ei johda tulokseen, Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulee kieltää kuntaa tai kuntayhtymää käyttämästä menettelyä tai toiminnan rakennetta taikka asettaa menettelyn tai toiminnan jatkamisen edellytykseksi sellaiset velvoitteet, jotka varmistavat tasapuoliset toimintaedellytykset markkinoilla. Virasto voi myös asettaa kiellon tai velvoitteen tehostamiseksi uhkasakon. Kieltoa tai velvoitetta on noudatettava muutoksenhausta huolimatta , jollei markkinaoikeus toisin määrää.  

Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei voi kieltää kuntaa hoitamasta kunnan yleiseen tai erityiseen toimialaan kuuluvia tehtäviä kilpailulain nojalla. Sen sijaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on toimivalta puuttua kilpailulain 4 a luvun toimivaltuuksin siihen, että edellä mainitussa toiminnassa ei toimita kilpailulain 30 a §:n vastaisesti eli siihen menettelytapaan miten kunta toimii kunnan yleiseen tai erityiseen toimialaan kuuluvissa tehtävissä.

Lisää aiheesta

Kilpailuneutraliteetti
Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Kilpailuneutraliteettiratkaisut
Kilpailu- ja kuluttajavirasto