KuntaTE-osaajat vaikeasti työllistyvien tukena
Kuntien palvelukseen on siirtynyt 1.1.2025 noin 4400 valtion työvoimahallinnon asiantuntijaa. Tätä henkilöstöä täydentää kuntien on oma henkilöstö työllisyys- ja elinkeinopalveluissa, koulutuksessa sekä esimerkiksi nuorisopalveluissa. Yhteen laskettu henkilöstömäärä työllisyyden edistämisen palveluissa on noin 7000-8000. TE-uudistuksen yhteydessä kunnat ja työllisyysalueet ovat painottaneet toiminnan ja palveluiden vahvempaa kytkeytymistä kuntien osaamis- ja elinvoimatehtäviin, vahvoja lähipalveluita sekä palveluiden vaikuttavuuden lisääntymistä. Työllisyysalueet haluavat varmistaa henkilöstön riittävyyden ja sen, että henkilöstön ammatillisella osaamisella vastataan uudistuksen isoihin tavoitteisiin.
TE-uudistuksen kannustava rahoitusmalli ohjaa merkittävästi uudistamaan toimintatapoja. Kunnissa ja alueilla on olemassa paljon erityisosaamista työllisyyden edistämisestä sekä runsaasti tietoa paikallisten ja alueellisten työmarkkinoiden erityispiirteistä.
Osaamista kehittämällä ja uudistamalla vastataan tulevaisuuden tarpeisiin ja samalla edistetään erityisesti vaikeasti työllistyvien mahdollisuuksia työnsaantiin ja työmarkkinoille siirtymiseen.
Ratkaisumme
- luomme ja vakiinnutamme kansallisen tason ammatillisen koulutusohjelman työllisyyden ja elinvoiman asiantuntijoille (KuntaTE-osaajat). Tavoitteena on vähintään AMK-tasoinen ja 20-30 op koulutuskokonaisuus, joka antaa valmiuksia ja lisää ymmärrystä toimia työllisyyden ja elinvoiman asiantuntijatehtävissä.
Työllisyyden ja elinvoiman asiantuntijoille suunnatulla kansallisen tason ammatillisella koulutusohjelmalla:
- Vahvistamme työllisyyden edistämisen parissa työskentelyn arvostettavuutta ja näkyvyyttä.
- Edistämme alan vetovoimaa uusien osaajien houkuttelemiseksi.
- Turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta työllistymistä edistäviin palveluihin yhdenvertaisesti koko maassa nyt ja tulevaisuudessa.
- Lisäämme asiakaspalvelun yhdenvertaisuutta kehittämällä osaamista valtakunnallisesti.
- Tunnistamme entistä nopeammin vaikeasti työllistyvät ja pystymme vastaamaan paremmin heidän palvelutarpeisiinsa.
Muutos onnistuu osaamista uudistamalla.
Työllisyyden ja elinvoiman asiantuntijoiden osaamisen on vastattava laajaa ja alati muuttuvaa toimintaympäristöä kunnissa. Luomalla työllisyyden ja elinvoiman asiantuntijoille tarpeita vastaavan, yhtenäisen koulutuksen, työllisyyspalveluiden vaikuttavuus ja yhdenvertaisuus paranee koko maassa. Osaamista uudistamalla tulevaisuuden KuntaTE-osaajat edistävät vaikeammin työllistyvien mahdollisuuksia työllistyä.
Tulevaisuudessa työllisyyden ja elinvoiman asiantuntijatehtävät ovat haluttuja ja osaavat KuntaTE-asiantuntijat arvostettuja kumppaneita asiakkailleen ja sidosryhmilleen. Täten myös osaavan työvoiman saatavuus Kuntien TE-palveluihin paranee.
Tietoa hankkeesta
Hanke toteutetaan ajalla 1.2.2026 - 31.12.2028.
Hanketta osarahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR+).
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
Anu Tirkkonen
- työllisyysasiat
- elinvoiman kasvattaminen
- osaamisen kehittäminen
- KuntaTE-osaajat -hanke
Noa Heinonen
- työllisyysasiat
- osaamisen kehittäminen
- KuntaTE-osaajat -hanke
Onneksi on kunnat -lähetyksiä väestönmurroksesta
Miten kunnat voivat menestyä murroksen keskellä? Järjestämme keväällä 2026 sarjan webinaareja väestönmurroksesta.