
- kuntalaki ja yleinen kunnallisoikeus
- päätöksenteko ja muutoksenhaku
- julkisuuslaki
Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksen muotoon laaditusta työryhmämietinnöstä kuolinpesän sähköistä asiointia koskevaksi lainsäädännöksi ja esittää siitä seuraavat yleiset huomiot.
Kuntaliitto toteaa lausuntopalvelussa antamassaan lausunnossa seuraavaa:
Kuntaliitto toteaa aluksi, että ehdotetut uudistukset ovat lähtökohdiltaan ja tavoitteiltaan kannatettavia. Mietinnön mukaan uudistukset eivät olisi tuomassa kunnille uusia tehtäviä tai velvollisuuksia. Esitys ei vaikuta muuttavan kuntien roolia kuolinpesäasioissa, vaan kuntiin kohdistuvat vaikutukset olisivat välillisiä ja liittyvät erityisesti tiedonhallintaan sekä viranomaisprosessien sujuvuuteen. Suurin kuntavaikutus syntynee siitä, että kuolinpesän osakasrekisteri kokoaa kuolinpesän osakaspiirin tiedot keskitetysti, ajantasaisina ja sähköisessä muodossa. Tämä parantaisi kuntien mahdollisuutta saada välttämättömiä tietoja silloin, kun ne hoitavat lakisääteisiä viranomaistehtäviä. Esityksessä tunnistetaan, että keskitetty sähköinen rekisteri ja perustietojen muodostuminen automaattisesti vähentäisi kuntien hallinnollista taakkaa ja nopeuttaisi palveluprosesseja silloin, kun kunnilla on tarve asioida kuolinpesää koskevissa kysymyksissä. Kunnan ja muiden viranomaisten eri järjestelmien yhteen toimivuuden sujuvuus parantaisi kuntien kykyä toimia osana valtakunnallista digiekosysteemiä ja helpottaa asiakasprosessien hallintaa.
Mietinnön mukaan kuntien tiedonsaantioikeus kattaa tilanteet, joissa kunta toimii julkisen vallan käyttäjänä tai julkisen hallintotehtävän hoitajana. Kunnilla olisi oikeus saada tietoja sähköisestä osakasrekisteristä silloin, kun se on välttämätöntä niiden lakisääteisten julkisten tehtävien hoitamiseksi. Tietojen luovutus kuntiin perustuu käyttötarkoitussidonnaisuuteen ja tarpeellisuusharkintaan. Rekisterinpitäjä (DVV) arvioi tietojen luovutuksen laajuuden.
Kuntaliitto korostaa, että asiakaslähtöinen, sujuva ja nopea prosessi kuolinpesää koskevassa asioinnissa on turvattava paitsi yksityishenkilöille, myös muiden viranomaisten tarvitessa tietoja kuolinpesästä. Erilaiset puolesta asioinnin ja valtuutuksen tilanteet voivat olla erityisen haastavia tiedon välittymisen kannalta. Kyse voi olla myös kunnan tai muun viranomaisen oikeuksista, kun kuolinpesältä on esimerkiksi palvelumaksuihin liittyviä saatavia. Kunnilla voi olla tarvetta kuolinpesän tietojen saamiseksi sujuvasti myös, mikäli vainajan hautausjärjestelyistä huolehtiminen olisi jäämässä kunnan vastuulle hautaustoimilain (457/2003) 23.2 §:n mukaisesti.
Kuntaliiton lausunnossa 29.1.2026 (682/03.01.00/2025) koskien yksityisiä digipostipalveluita (hallituksen esitys eduskunnalle laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain muuttamisesta, VN/15822/2025 Lausunto - Lausuntopalvelu) on todettu muun ohessa, että erityisen kriittisiä ovat erilaiset elämäntapahtumiin liittyvät muutostilanteet, kuten kuolema tai vakava sairastuminen tai muu tilanne, jossa asiakas ei enää itse voi hoitaa asioitaan. Digitaalisessa maailmassa omaisille ei välttämättä jää minkäänlaista näkymää siihen, millaisia asioita vainajan jäljiltä olisi hoidettava ja pitäisikö esimerkiksi eri tahoille ilmoittaa hänen menehtymisestään. Tällöin vastuuta asian selvittämiseksi sujuvasti jää enemmän myös viranomaisille. Oikeusturvan näkökulmasta tulisi varmistaa kansalaisten oikeudet, mutta myös viranomaisten mahdollisuudet hoitaa asiat tehokkaasti eteenpäin.
Kuntaliitto toteaa, että säännöksiä uudistettaessa on varmistettava, että sähköisen asioinnin lisääntyessä järjestelmät eivät muutu sekaviksi, vaan nimenomaan aidosti selkeyttävät ja sujuvoittavat menettelyjä. Valmistelussa on oleellisen tärkeää huomioida kaikki muut vireillä olevat sähköisen asioinnin ja digitaalisten palveluiden uudistushankkeet, jotta säännökset ovat yhdenmukaisia ja yhteensopivia.
SUOMEN KUNTALIITTO
Anu Räty
Juristi
Lakiyksikkö


Onneksi on kunnat! -livelähetykset pureutuvat keväällä 2026 väestönmurroksen teemoihin. Haluatko ymmärtää, miten Suomen kunnat voivat menestyä murroksen keskellä – ja miksi yhteistyö yli puoluerajojen on tärkeämpää kuin koskaan?

Kuntajuristi! Liity mukaan ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.