Näkökulmia kuntien rahoitusjärjestelmän kokonaisuudistukseen

Jälleen yksi hallituskausi on pian päättymässä ilman kiinteistöverotuksen arvostamisuudistuksen toteuttamista. Uudistuksen tavoitteena oli ajantasaistaa maapohjien ja rakennusten verotusarvot sekä korjata niiden välille vuosien mittaan syntyneitä vinoutumia. Lähtökohtana oli verotuottoneutraali kokonaisuus. Kahdesta edellisestä hallituskaudesta poiketen Petteri Orpon hallitus ei kuitenkaan vienyt uudistusta edes hallituksen esitysluonnoksena lausuntokierrokselle.

Kiinteistövero on kunnille merkittävä ja vakaa verotulon lähde. Sote-uudistuksen rahoitusjärjestelyjen seurauksena sen suhteellinen painoarvo kuntien verotuloissa kaksinkertaistui ja vakiintui noin 17 prosenttiin. Kiinteistöveron vahvuuksia ovat myös veropohjan pysyvyys ja verotuoton hyvä ennustettavuus. Kuntien talouden kannalta kyse on siten olennaisesta verotulosta, jonka toimivuudesta on huolehdittava pitkäjänteisesti.

Kuntien näkökulmasta kiinteistöverotusarvojen ajantasaisuus on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys. Hyvä verojärjestelmä jakaa verorasituksen yhdenmukaisesti ja ennakoitavasti sekä perustuu hyväksyttävään ja läpinäkyvään veropohjaan. Verotusarvojen tulee vastata riittävän hyvin kiinteistöjen todellisia arvoeroja, jotta samanlaisia kiinteistöjä kohdellaan yhdenvertaisesti. Verotuksen perusteiden tulee kestävää aikaa ja kansalaisten kriittisen tarkastelun.

Täyteen toimettomuuteen ei kiinteistöverotuksen kehittämisessä ole kuitenkaan jääty. Uudistuksen kokonaisuudesta on erotettu erillisiin lainsäädäntöhankkeisiin muun muassa maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti sekä merituulivoimaloiden kevennetty arvostamistapa osana talousvyöhykkeen kiinteistöverotusta koskevia ratkaisuja. 

Kiinteistöverotuksen arvostamisuudistus on saatettava loppuun seuraavalla hallituskaudella

Työssä tulee hyödyntää jo tehtyjä selvityksiä ja niiden pohjalta kehitettyjä arvostamisratkaisuja sen sijaan, että uudistusta ryhdyttäisiin jälleen valmistelemaan alusta. Myös VM nosti arvostamisuudistuksen esille 26.10. julkaistussa verokartoituksessa.

Valmistelussa on jo luotu merkittävä tietopohja. Maanmittauslaitos on muodostanut koko maan kattavat maapohjan hinta-alueet ja määrittänyt niille aluehinnat. Tilastokeskus puolestaan on mallintanut rakennusluokituksen mukaiset alueelliset uudisrakentamiskustannukset ja rakennusten ikäalennusjärjestelmän. Näiden pohjalta on mahdollista rakentaa aiempaa yhdenmukaisempi ja ajantasaisempi arvostamisjärjestelmä.

Jos laaja uudistus ei osoittaudu poliittisesti toteuttamiskelpoiseksi, vaihtoehtona olisi edetä vaiheittain. Ensimmäisenä voitaisiin ottaa käyttöön Maanmittauslaitoksen laatimat maapohjan hinta-alueet, ja niitä vastaavat aluehinnat ilman rakennusten arvostamisen kokonaisuudistusta. Samalla tulisi avata julkinen verkkopalvelu, josta hinta-alueet ja niiden arvot olisivat kaikkien nähtävillä.

Uudet aluehinnat tarjoavat nykyisiä kunnittaisia hinta-alueita paremman lähtökohdan maapohjien arvostamiselle. Niiden käyttöönotto edellyttäisi mitä ilmeisimmin joitakin lainsäädäntömuutoksia. Muutokset olisivat kuitenkin rajatumpia kuin koko arvostamisjärjestelmän uudistaminen kerralla.

Julkisuus ja läpinäkyvyys tukisivat uudistuksen hyväksyttävyyttä. Kun arvostamisen perusteet ja aluehinnat ovat avoimesti nähtävillä, verovelvollisten on helpompi ymmärtää oman kiinteistönsä verotusarvon muodostumista ja arvioida sen oikeellisuutta. Samalla paranisivat verotuksen yhdenmukaisuuden ja ennakoitavuuden edellytykset.

Myös kiinteistöveron maksutapaa on syytä tarkastella

Arvostamisuudistusta on jarruttanut veronmaksajien voimakas kritiikki sekä arvostamisratkaisuja että kiinteistöveroa veromuotona kohtaan. Kielteiseen suhtautumiseen voi vaikuttaa myös veron nykyinen maksutapa. Toisin kuin ennakonpidätyksen kautta kertyvät verot, kiinteistövero maksetaan erillisen verotuspäätöksen perusteella suoraan kiinteistönomistajan tililtä. Vaikka vero on vuosittain toistuva ja lähtökohtaisesti ennakoitava, sen maksaminen voi tuntua yksittäisenä suorituksena suurelta menoerältä.

Olisikin perusteltua selvittää, voitaisiinko kiinteistövero siirtää nykyisestä kertaluonteisesta maksamisesta säännöllisen ennakkoperinnän piiriin. Nykyisin kiinteistöverotuspäätös annetaan keväällä, ja vero maksetaan yhdestä kahteen erässä elo–marraskuussa. Verohallinto tilittää kertyneen veron kiinteistön sijaintikunnalle.

Tavoitteena voisi olla järjestelmä, jossa kiinteistövero kertyisi kuukausittain tai neljännesvuosittain. Tämä edellyttäisi tarvittavia muutoksia kiinteistöverolakiin ja ennakkoperintälakiin sekä Verohallinnon tietojärjestelmiin. Järjestelmään voitaisiin luoda mahdollisuus säännöllisiin maksueriin ja ennakon määrän muuttamiseen. Jos kiinteistön tiedot muuttuisivat esimerkiksi rakennustöiden tai rakennusoikeuden muutoksen vuoksi, myös maksun perusteena olevaa ennakkoa voitaisiin päivittää. Verovelvollisella olisi lisäksi mahdollisuus hakea muutosta ennakon määrään.

Kiinteistövero soveltuisi ominaisuuksiensa puolesta tällaiseen menettelyyn: se kohdistuu pysyvään omaisuuteen, toistuu vuosittain ja on tuotoiltaan suhteellisen vakaa. Säännöllisempi maksaminen voisi helpottaa verovelvollisten talouden suunnittelua ja tasata maksurasitusta vuoden mittaan. Uudistuksen toteuttamiskelpoisuus, hallinnolliset kustannukset ja vaikutukset kuntien verotulojen kertymiseen olisi kuitenkin arvioitava huolellisesti. 

Kunnat tarvitsevat ajantasaista tietoa verotuksen muutoksista

Kiinteistöverotuksen kehittämisessä on huomioitava myös kuntien tiedonsaanti. Kunnat tarvitsevat talousarvioidensa ja taloussuunnittelunsa tueksi mahdollisimman oikea-aikaista tietoa toteutuvasta verotuksesta. Tämä koskee valmistuneen verotuksen lisäksi myös myöhemmin tehtäviä muutoksia ja niiden vaikutuksia kuntien verotuloihin.

Tarve on konkretisoitunut viime aikoina, kun korkeimman hallinto-oikeuden linjaamaan yleisessä käytössä olevien rakennusten arvostamismenettelyn muutokseen liittyvät oikaisut ovat pienentäneet kuntien kiinteistöverotuloja tuntuvasti. Kuntien talousarviovalmistelun ja veronsaajan edunvalvonnan kannalta olisi tärkeää saada nykyistä parempi käsitys vireillä olevien oikaisuvaatimusten määrästä ja laajuudesta sekä niiden mahdollisista vaikutuksista kunnan verotuloihin.

Kuntien käyttöön toimitettaviin verotustietoihin tulisikin lisätä tieto vireillä olevista oikaisuvaatimuksista sekä niiden perusteella mahdollisesti muuttuneesta verotuksesta. Näin kunnat pystyisivät arvioimaan verotuloihinsa kohdistuvia riskejä nykyistä paremmin ja ottamaan ne huomioon taloussuunnittelussaan. Tietojen välittäminen olisi luonteva osa kuntien ja Verohallinnon välistä tiedonkulkua, ja sen toteuttaminen edellyttäisi lähinnä muutosta verotietolakiin.

Nyt tarvitaan päätöksiä, ei uutta aloitusta

Kiinteistöverotuksen kehittämistä ei voida lykätä loputtomiin. Seuraavalla hallituskaudella on vietävä eteenpäin sekä arvostamisjärjestelmän uudistamista että verotuksen ennakoitavuutta ja kuntien tiedonsaantia parantavia ratkaisuja. Valmistelutyötä on jo tehty paljon – nyt on aika muuttaa se päätöksiksi. Kuntien verotulojen ja verovelvollisten oikeudenmukaisen kohtelun vuoksi kiinteistöverotuksen kehittämisessä ei saa enää jäädä tuleen makaamaan.

”Näköpiirissä ei ole helppoja verojärjestelmässä tehtäviä päätösperäisiä rakenteellisia ratkaisuja, joilla kuntien verotulopohjaa voitaisiin todella merkittävällä tavalla vahvistaa”, toteaa Aalto-yliopiston Senior Fellow ja Helsingin yliopiston dosentti Timo Viherkenttä Kuntaliiton tilauksesta tekemässään raportissa. 

Kuntien kannalta turvallisinta olisi laaja ja tiivis veropohja  

Verojärjestelmän ja julkisen talouden kokonaisuuden näkökulmasta olisi tärkeää huolehtia ansiotuloverotuksen veropohjan laajuudesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että huonosti perusteltuja verovapauksia torjutaan ja nykyisiä pyritään supistamaan. 

Erityisen tuntuvasti kunnallisveroa syö listaamattomien yhtiöiden osinkojen ja muidenkin yritys- ja maataloustulojen veromalli, joka vie suuren osan tuloista pääomatuloiksi. 

Kunnallinen verotus ei ulotu pääomatuloihin, vaikka pääosa kuntien tehtävistä koskee yhtä lailla pääomatulojen saajia 

Pääomatulot olivat pitkään osa kunnallisverotuksen veropohjaa. Viherkentän mukaan lähtökohtaisesti voidaan pitää omituisena sitä, että kunnallinen verotus ei ulotu pääomatuloihin, vaikka pääosa kuntien tehtävistä koskee yhtä lailla pääomatulojen saajia. 

Kaikkiaan pääomatulojen sisällyttäminen kuntien verotulopohjaan lisäisi kuitenkin niin kuntien välisiä veropohjaeroja kuin verotulojen suhdanneherkkyyttä. Muun muassa näiden syiden takia pääomatulojen sisällyttäminen kuntien veropohjaan olisi eriytetyssä tuloverojärjestelmässämme ongelmallista. 

Kiinteistöveroa pidetään yleisesti hyvänä ja yhteisöveroa huonona paikallisten verotulojen lähteenä 

Monista muista veroista poiketen kiinteistöverot ovat meillä kansainvälisessä vertailussa maltillisia. Kiinteistöveron pohja on Suomessa laajahko, vaikka siihen on vuosikymmenten mittaan tullut joitakin aukkoja. Suurin käyttämätön pohja ovat metsät ja maatalousmaa. Viherkentän karkean arvion mukaan kiinteistöverossa olisi todellista potentiaalia joidenkin satojen miljoonien eurojen verotulolisäykseen vuositasolla. 

Yhteisövero on merkittävä monille kunnille, kuten kasvun vetureina toimiville kaupungeille. Etätyön ja yritysten kansainvälistymisen maailmassa henkilöstömäärien mukainen jakosääntö on kysymyksenalainen. Kummajainen yhteisöveron jaossa on monille metsäkunnille tärkeä metsäerä. Metsien saattaminen kiinteistöveron piiriin mahdollistaisi yhteisöveron metsäerästä luopumisen ja koko yhteisöverotuoton jakamisen normaalilla tavalla. 

Rahallisesti merkittäviä kokonaan uusia kuntien veroja ei ole helppo keksiä tai toteuttaa 

Muistiossaan Viherkenttä käsittelee myös kaivosmineraaliveroa, matkailijaveroa ja jäteveroa kuntien uusina verotulomuotoina. Viherkentän mukaan on mahdollista, että osana vihreää verouudistusta esimerkiksi luonnonvarojen käyttöön tai saastuttamiseen kohdistuvia uusia veroja voitaisiin vielä kehittää. 

Viherkentän mukaan paikallisuus ei sovellu autoiluun kohdistuviin veroihin parhaalla tavalla, joskin yleisellä tasolla kuntien infrastruktuuritehtävät antaisivat sille perusteita. Mahdollisten ruuhkamaksujen tuotot sen sijaan voisivat mennä ainakin osin kunnille. 

Kuntien verotulokertymien kannalta ratkaisevaa on yleinen talouskehitys 

Kuntien verotulopohjan vahvistamismahdollisuudet näyttävätkin keskipitkällä aikavälillä vaatimattomilta ilman kansantalouden kasvun selvää voimistumista. Kun verotusta ylipäänsä voidaan joutua kiristämään alkavalla vaalikaudella, Viherkentän mukaan olisi syytä toivoa, etteivät kiristykset kohdistuisi suuressa määrin ansiotuloverotuksen yleiseen tasoon. 

Viherkenttä tunnistaa monipaikkaisuudesta syntyneet ajatukset kunnallisveron jakamisesta eri kuntiin. Hän ei kuitenkaan pidä kunnallisverotuksen jakamista useampaan kuin yhteen kuntaan toteuttamiskelpoisena. 

Mikäli koko kuntajärjestelmää lähdetään uudistamaan suuntaan, jossa erilaisten kuntien tehtäviä eriytetään merkittävästi, on ajateltava huolella myös se, miten muutokset vaikuttaisivat kuntien asemaan verotuksesta päättäjänä ja veronsaajana.

”Väestön ikääntyminen, alueellinen eriytyminen, julkisen talouden kiristyminen ja kuntien erilaiset kehityspolut ovat tehneet näkyväksi sen, että yhdenmukainen ja universaali tapa ajatella kuntia ei enää riitä”, toteaa Eero Laesterä Kuntaliiton tilauksesta tekemässään julkaisussa Kuntaparadigmat ja uusi kunnan rahoitus: miksi yksi ja sama malli ei sovi kaikille.

Laesterän mukaan kunnat toimivat erilaisissa rooleissa, erilaisilla toimintalogiikoilla ja erilaisissa taloudellisissa tilanteissa. Tästä seuraa, että sama rahoitusjärjestelmä tuottaa eri kunnille erilaisia vaikutuksia eikä aina kykene vastaamaan niiden todellisiin tarpeisiin. Julkaisussa ongelmasta käytetään käsitettä kuntaparadigma. 

Laesterän mukaan kuntaparadigmalla tarkoitetaan toimintalogiikkaa, joka määrittää kunnan roolin, arvonmuodostuksen mekanismit sekä sen, millaista ohjausta ja rahoituksellista oikeudenmukaisuutta kunnalta edellytetään. 

- Paradigma ei ole sama asia kuin kuntatyyppi tai hallintomalli. Kuntatyyppi voi viitata esimerkiksi kasvavaan tai taantuvaan kuntaan, hallintomalli taas esimerkiksi yhteistoiminnan tasoon. Paradigma sen sijaan kuvaa kunnan perusroolia ja oikeudenmukaisuuden kriteerejä, joiden avulla kunnan toimintaa pitäisi arvioida, Laesterä summaa.

Kuntarahoituksessa olisi erotettava toisistaan vähintään kaksi tasoa

Julkaisussa esitetään, että kuntarahoituksessa erotettaisiin toisistaan vähintään kaksi tasoa: 
palvelukyky eli käyttötalous sekä investointi- ja kehityskyky. Kuntarahoituksella Laesterä tarkoittaa sekä kunnan sisäistä rahoitusta että valtion rahoitusta kunnille.

Kaksitasoinen malli erottaisi käyttötalouden palvelukyvyn ja investointi- ja kehityskyvyn toisistaan. Erottelu ei Laesterän mukaan tarkoita, että käyttötalous ja investoinnit olisivat toisistaan irrallisia. Investointikyvyn rapautuminen heikentää lopulta myös tulevaa palvelukykyä. 

-Palvelukyvyn ja investointi- ja kehityskyvyn yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi peittää alleen olennaisia ongelmia, Laesterä painottaa.

Sama sääntö ei aina tarkoita oikeudenmukaisuutta kuntarahoituksessa

Julkaisussa tarkastellaan myös kuntarahoituksen oikeudenmukaisuutta ja sitä, miksi sama sääntö kaikille ei aina tarkoita oikeudenmukaista lopputulosta. Keskeinen viesti on, että kuntien rahoituksen kehittämisessä tarvitaan rahan määrän tarkastelun lisäksi muutosta siihen, miten kuntien erilaiset roolit, tarpeet, riskit ja olosuhteet ja tulevaisuuden edellytykset ymmärretään, huomioidaan ja miten niitä rahoitetaan.

Laesterä toivoo julkaisussaan ajattelutavan muutosta, jossa tunnistetaan kuntien erilaiset paradigmat, niihin liittyvät oikeudenmukaisuuden ulottuvuudet ja erilliset rahoitustarpeet.

Lisää julkaisuja teemasta tulee osana Uusi kunnan rahoitus -hanketta syksyn 2026 ja talven 2027 aikana.

Tutustu ja lataa Eero Laesterän julkaisu "Kuntaparadigmat ja uusi kunnan rahoitus: Miksi yksi ja sama malli ei sovi kaikille?

Yhteisövero on kuntien verotuloista ehkä vaikeaselkoisin ja siten myös usein väärin ymmärretty. Eikä mikään ihme, sillä kuntien yhteisöveroon liittyy piirteitä, joilla ei ole yhteyttä yhteisöjen tekemien voittojen verotukseen. Lisäksi yhteisöveron kuntakohtaiset jakoperusteet ovat vaikeasti hahmotettavissa. 

Suhdanneherkkä yhteisövero ja sen asema kuntien verorahoituksessa jakavat varsin voimakkaasti mielipiteitä, myös kuntakentän sisällä.

Kunnat ja valtio ovat vuodesta 2016 lähtien olleet yhteisöveron ainoat veronsaajat. Sitä ennen myös seurakunnat saivat noin kahden prosentin osuuden yhteisöveron tuotosta. 

Sote-uudistuksessa vuonna 2023 kuntien vanhasta yhteisövero-osuudesta siirrettiin kolmannes valtiolle hyvinvointialueiden rahoitusta varten. Kun ennen puhuttiin, että kunnat saavat noin kolmanneksen yhteisöveron tuotosta, nyt kunnille ohjautuu noin neljännes.

Verohallinnon ennakkotietojen mukaan kuntaryhmälle kertyy yhteisöveroa vajaa 1,8 miljardia euroa verovuodelta 2025. Yhteisöveron osuus kuntien kaikista verotuloista on koko maassa noin 13 prosenttia. Yksittäisissä kunnissa yhteisöveron tuotolla voi kuitenkin olla merkittävästi suurempi vaikutus kunnan tuloihin. Löytyy kuntia, joissa yhteisöverotulot lähentelevät noin kolmannesta tai jopa puolta kunnan kaikista verotuloista.

Yhteisövero jaetaan ensi kädessä valtion ja kuntaryhmän kesken. Kuntaryhmän yhteisövero-osuudesta vero jaetaan eteenpäin yksittäisille kunnille niiden omilla verovuoden jako-osuuksilla. Seuraavassa käydään tarkemmin läpi yksittäisen kunnan yhteisöveron määräytyminen.

Kuntaryhmän yhteisövero-osuus muuttuu poliittisten päätösten myötä

Laskennan ensimmäisessä vaiheessa verovuoden koko yhteisöveropotti, siis yhteisöjen maksamat ennakot ja lopulliset verot (kuva 1), jaetaan valtion ja kuntaryhmän kesken laissa määrätyillä kiinteillä ryhmäosuuksilla. Näin saadaan verovuoden jako-osuudet valtiolle ja kuntaryhmälle. Verovuonna 2026 nämä osuudet olivat valtio 77,16 % ja kunnat 22,84 %. Osuudet muuttuvat verovuosittain. Osuuksissa huomioidaan kaikki sellaiset eduskunnan tekemät veroperustemuutokset, jotka vaikuttavat yhteisöveron tuottoon ja siten veronsaajaryhmien jako-osuuksiin.

Kuva 1. Yhteisöverojen jakautuminen veronsaajien kesken verovuonna 2026. Kuntakohtaiset yhteisöveron jako-osuudet 2014–2026 löytyvät täällä (Excel-tiedosto)

Viimeisin merkittävä yhteisöveron veroperustemuutos on pääministeri Orpon hallituksen päätös alentaa yhteisöverokantaa kahdella prosenttiyksiköllä 20:stä 18:aan ensi vuodesta 2027 alkaen. Toimenpide pienentää kuntien yhteisöverotuottoa noin 190 miljoonalla eurolla  (KTO, kevät 2026). Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut korvaamaan kunnille veroperustemuutoksista johtuvat verotulomenetykset. Jotta yhteisöverokannan alentamisen vaikutus kuntien yhteisöveroon olisi neutraali, tulee kuntaryhmän osuutta nostaa noin 2,5 prosenttiyksiköllä verovuodesta 2027 alkaen. 

Veroperustemuutosten lisäksi kuntaryhmän yhteisövero-osuudessa huomioidaan päätöksiä, joilla ei ole suoraa yhteyttä yhteisöjen verotukseen. Valtio on käyttänyt kuntaryhmän yhteisövero-osuutta kompensaatiovälineenä eri yhteyksissä. Esimerkiksi varhaiskasvatusmaksun alentamisen kompensoinnissa siitä huolimatta, että varhaiskasvatusmaksun yhteys yhteisöveroon on kaukainen ja kompensaation kuntakohtainen kohdentuminen epätarkkaa.

Kuntakohtaiset yhteisövero-osuudet muuttuvat myös verovuosittain

Laskennan toisessa vaiheessa kuntaryhmän osuus yhteisöveron kokonaispotista jaetaan yksittäisille kunnille niiden omilla laskentaperusteillaan.

Yksittäisen kunnan yhteisöveron kuntakohtainen jako-osuus perustuu kyseisen kunnan kahden viimeksi valmistuneen yhteisöverotuksen keskiarvotietoon. Eli lokakuussa 2026 valmistuva verotus 2025 vaikuttaa kuntien jako-osuuksiin siis osittain verovuodelle 2027 ja osittain verovuodelle 2028. 

Laskennassa huomioidaan erikseen yritystoiminta- sekä metsäerä. Näiden erien yhteenlaskettu osuus suhteessa koko maan vastaavan tietoon muodostaa verovuoden kerroinosuuden. Kahden viimeksi valmistuneiden verotusten kerroinosuuksien keskiarvo muodostaa lopullisen kuntakohtaisen jako-osuuden tulevalle verovuodelle (kuva 2).

Kuvio 2. Kuntakohtainen yhteisöveron jako-osuus muodostuu yritystoimintaerästä ja metsäerästä kahden viimeksi valmistuneiden verotusten keskiarvotiedoilla.

Yritystoimintaerän voidaan sanoa olevan ”puhdasta yhteisöveroa”. Yhdessä kunnassa toimivan yrityksen (yksikuntainen yhteisö) maksamat yhteisöverot huomioidaan sellaisenaan sijaintikunnan yhteisöveron yritystoimintaerän laskennassa. Useammassa kuin yhdessä kunnassa toimivan yrityksen (monikuntainen yhteisö ja konsernit) maksamat yhteisöverot huomioidaan kaikkien sijaintipaikkakuntien yhteisöverojen yritystoimintaerien laskennassa toimipisteiden henkilöstömäärien suhteessa. 

Kuvio 3. Yritystoiminta- ja metsäerä sekä näistä muodostuvat verovuoden kerroinosuudet. 

Yhteisöveron metsäerä liittyy vuoden 1993 suureen verouudistukseen, jossa aiemmin myös kunnille verotuloja tuottaneesta pinta-alaperusteisesta metsäverotuksesta luovuttiin ja puunmyyntitulot siirrettiin käytännössä kokonaan valtionverotukseen. Kuntakohtaisten vaikutusten kompensaatioksi syntyi metsäerä, jonka tarkoituksena on ollut korvata metsävaltaisille kunnille vuoden 1993 verouudistuksesta aiheutuneita verotulomenetyksiä. 

Yhteisöveron metsäerään vaikuttavat kunnan laskennalliset kantorahatulot ja luonnonsuojelualueina olevien luomumetsien pinta-ala. Laskennallisten kantorahatulojen perusteena käytetään metsäkeskuksittain laskettuja bruttokantorahatuloja, jotka jaetaan yksittäisille kunnille niiden alueella olevien talousmetsien maapinta-alojen suhteessa.

Verontilityslain mukaan metsäerän yhteenlaskettu määrä tulee olla vähintään 5 ja enintään 15 prosenttia kuntien yhteisöverosta koko maassa. Viime vuosina osuus on ollut noin 10 prosenttia. Monelle metsävaltaiselle kunnalle metsäerän osuus yhteisöverosta on kuitenkin merkittävästi koko maan osuutta suurempi - ja siten hyvin tärkeä kyseisille kunnille. Esimerkiksi tietyissä Pohjois- ja Itä-Suomen kunnissa metsäerä on jopa yli 90 prosenttia kunnan koko yhteisöverosta. Noin puolella kunnista metsäerän osuus on yli kolmanneksen kunnan yhteisöverosta. 

Lisätiedot:
Benjamin Strandberg, puh. 050 594 0603, [email protected]
Pekka Montell, puh. 044 085 1738, [email protected].