- Lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön palveluihin liittyvät edunvalvonta-, kehittämis- ja palvelutehtävät.
- Muut kunnan sivistystoimialaan liittyvät tehtävät
Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön keskimääräisistä yksikköhinnoista vuodelle 2027.
Luonnoksen mukaan vuonna 2027 keskimääräinen opiskelijakohtainen yksikköhinta olisi lukiokoulutuksessa 9259,04 euroa, taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta olisi 99,15 euroa opetustuntia kohden ja kansalaisopiston yksikköhintoja määrättäessä keskimääräinen yksikköhinta olisi 111,07 euroa opetustuntia kohden.
Vuoden 2027 keskimääräiset yksikköhinnat perustuvat vuoden 2024 toteutuneisiin käyttökustannuksiin. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) mukaan perushintaa säädettäessä tulee ottaa huomioon valtionosuustehtävien laajuuden ja laadun arvioidut muutokset, kustannustason arvioidut muutokset sekä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistukset. Laskennan perusteena oleva arvio peruspalveluiden hintaindeksin muutoksesta vuodelle 2027 on 3,5 prosenttia.
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 23 b §:n mukaan keskimääräistä yksikköhintaa laskettaessa keskimääräisestä yksikköhinnasta vähennetään vuosittain lukiokoulutuksen osalta 996,13 euroa ja taiteen perusopetuksen osalta 3,92 euroa. Lisäksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 11 b §:n mukaan kansalaisopiston yksikköhinnasta, jossa on huomioitu lain 12 §:ssä tarkoitettu kustannustason sekä toiminnan laajuuden ja laadun muutos, vähennetään 4,32 euroa.
Kuntaliitto katsoo, että lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen sekä kansalaisopistojen pysyväisluonteisesta yksikköhintaan tehtävästä euromääräisestä vähennyksestä tulisi luopua, jotta valtionosuuden perusteena oleva hinta vastaisi kulloisenakin vuotena paremmin toiminnasta aiheutuneita kustannuksia.
Lukiokoulutuksen yksikköhintoja määrättäessä opiskelijakohtainen keskimääräinen yksikköhinta vuonna 2027 olisi asetuksen mukaan 9 269,04 euroa. Kuntaliitto kiinnittää huomiota oppivelvollisuuden laajentamisesta aiheutuvien kustannusten rahoitukseen lukiokoulutuksessa sekä norminpurun perusteella tehtävään rahoituspohjan vähennykseen.
Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä (HE 173/2020 vp) lainsäädäntöön tehtyjen muutosten takia lukiokoulutuksen toiminnan laadun ja laajuuden muutoksena on otettu huomioon oppivelvollisuuden laajentamisen määrärahalisäys vuosille 2021–2024. Asetusehdotuksen perustelumuistiossa todetaan, että lisämäärärahatarve on täysimääräinen vuonna 2024, joten kustannuspohjaan ei ole enää tarpeen tehdä laskennallista määrärahalisäystä.
Kuntaliitto huomauttaa, että oppivelvollisuuden laajentamisesta aiheutuvien kustannusten rahoitus ei ole kuitenkaan toteutunut hallituksen esityksessä aiotulla tavalla, sillä hallituksen esityksessä todetun 62,7 miljoonan euron sijaan lisäys on vuonna 2024 ollut 61,24 miljoonaa euroa. 1,46 miljoonan euron erotus on siirretty lukiokoulutuksen valtionosuusrahoitusmomentilta 29.20.35 yliopistojen harjoittelukouluille. Siirto ei vastaa eduskunnalle uudistuksen yhteydessä esitettyä, eikä Kuntaliitto ole pitänyt menettelyä hyväksyttävänä. Kuntaliitto katsoo, että kustannuspohjaan tulee näin ollen lisätä puuttuva rahoitus 1 460 000 €.
Rahoituspohjaan on tehty 1 miljoonan euron vähennys lukiokoulutuksen toiminnan laadun ja laajuuden muutoksena. Tämä johtuu lukiolain muutoksesta, jolla vuodesta 2025 lähtien luovuttiin lukiolakiin perustuvasta koulutuksen järjestäjän velvoitteesta laatia vuosittainen opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma sekä velvoitteesta selvittää määräajoin opiskelijoiden huoltajien näkemyksiä oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toiminnasta. Kuntaliitto toteaa säätelyn olleen tältä osin varsin yksityiskohtaista, joten muutokset ovat sinänsä olleet perusteltuja, mutta ne eivät ole tosiasiallisesti vähentäneet koulutuksen järjestäjän työtä ja siitä aiheutuvia kustannuksia: koulutuksen järjestäjän on edelleen suunniteltava toimintaansa vuositasolla eikä velvoite selvittää opiskelijoiden huoltajien näkemyksiä oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toiminnasta kevennä merkittävästi kodin ja oppilaitoksen välisen yhteistyön velvoittavuutta. Kuntaliitto katsoo, että ehdotettu 1 miljoonan euron vähennys kustannuspohjaan ei ole näin ollen perusteltu.
Valtioneuvoston asetuksessa valtion rahoituksen perusteena käytettävä taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta vuodelle 2027 olisi 99,15 euroa opetustuntia kohden. Keskimääräinen yksikköhinta vahvistetaan arvonlisäverottomina. Muutos kuluvan vuoden hintaan on 2,7 euroa, kun arvonlisätön yksikköhinta vuodelle 2025 oli 96,41 euroa. Ensi vuoden keskimääräisessä yksikköhinnassa on huomioitu peruspalvelujen hintaindeksin muutos 3,5 % vuodelle 2027.
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys uudeksi taiteen perusopetusta koskevaksi laiksi (HE 15/2026 vp). Uuden lain ehdotetaan tulevan voimaan 1.8.2027. Rahoitus perustuisi jatkossakin vuosittain säädettävään keskimääräiseen yksikköhintaan. Hallituksen esitys uudistaa myös rahoituslain taiteen perusopetusta koskevia säädöksiä. Keskimääräisen yksikköhinnan laskentaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös uuden lain mukaisen taiteen perusopetuksen rahoitukseen. Ensimmäisen kerran uusia rahoituskriteerejä sovellettaisiin vuoden 2028 rahoitukseen.
Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 11 §:n 4 momentissa tarkoitettu kansalaisopistojen keskimääräinen yksikköhinta vuonna 2027 on 111,07 euroa opetustuntia kohden. Kuntaliitolla ei ole kansalaisopistojen keskimääräisen yksikköhinnan laskentaan muita huomioita kuin aiemmin esitetty.
SUOMEN KUNTALIITTO
Susanna Huovinen
varatoimitusjohtaja
Annakaisa Tikkinen
erityisasiantuntija
Sivistyksen ajankohtaistunti -webinaareissa käsitellään muun muassa varhaiskasvatukseen, peruskouluun ja toisen asteen koulutukseen liittyviä teemoja. Webinaareja pidetään noin kuusi vuodessa.
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää