Kuntaliitto puhuu kaupunkien ja kuntien puolesta
Kaupungit ja kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta ne onnistuvat tehtävässään.
Kohti eduskuntavaaleja – Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet 2027
Suomessa tarvitaan rohkeutta uudistua ja uskallusta kokeilla, osaaminen ratkaisee Suomen tulevaisuuden, kasvu ja turvallinen arki syntyvät kunnissa sekä muita nostoja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteista.
Kuntien suunta väestönmurroksessa
Miten laadukkaat kuntapalvelut ja kuntien elinvoima turvataan koko Suomessa? Nyt on aika määritellä yhdessä, mitä palveluiden saavutettavuus tarkoittaa tulevaisuuden Suomessa.
Kuntapäättäjä - tervetuloa luottamustehtävääsi tukevan materiaalin pariin!
Olemme koonneet sinulle kuntapäättäjän materiaalipankin sujuvan päätöksenteon tueksi.
Ajankohtaista
Uusin blogi
Tapahtumat
Millaiset ovat taide- ja kulttuurilaitosten toimintaedellytykset kunnissa tulevina vuosina?
Mistä osaamisista on hyvä esihenkilötyö tehty? Älä jää yksin pähkäilemään, vaan tukeudu FCG:n Esihenkilöakatemiaan, johon on koottu keskeisimmät esihenkilöosaamiset lähes vuoden mittaiseksi, tehokkaaksi opintopoluksi. Esihenkilöakatemiamme avulla otat haltuun nämä keskeiset kyvykkyydet ohjatusti, mutta joustavasti. Vuoden kestävä kokonaisuus koostuu verkkokoulutussisällöistä sekä aikataulutetuista webinaareista, joiden tallenteet osallistujat saavat myös käyttöönsä.
Työelämäakatemiassa pysähdytään oppimaan, kehitytään arjen keskellä ja rakennetaan valmiuksia, joita työelämässä tarvitaan. Työelämäakatemia tarjoaa ennalta määritellyn oppimispolun ja soveltuu kaikille alasta riippumatta. Akatemia on suunniteltu yksilöille, tiimeille ja koko organisaatioille: kaikille, jotka haluavat vahvistaa työelämätaitojaan ja työhyvinvointiaan pitkäjänteisesti, tavoitteellisesti ja kestävällä pohjalla.
Julkaisut
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 2026
Kuntaparadigmat ja uusi kunnan rahoitus: Miksi yksi ja sama malli ei sovi kaikille?
Lataa Kuntaliitto.fi-painike puhelimeesi!
Voit lisätä Kuntaliiton verkkopalvelut hetkessä painikkeeksi mobiililaitteeseesi. Näin pääset helposti ja nopeasti kaikkiin Kuntaliiton tietoihin ja palveluihin.