Innovaatiobarometri 2022 luo pohjaa julkisen sektorin uudistamiselle
Kuntaliitto toteuttaa valtiovarainministeriön kanssa Innovaatiobarometri -kyselyn kevään aikana. Kyselyn avulla selvitetään innovaatiotoiminnan nykytilaa Suomen julkisella sektorilla. Tarkoituksena on kannustaa parempaan laatuun ja tehokkuuteen innovaatiokyvykkyydestä saadun uuden tiedon avulla.
Kysely perustuu Tanskan johdolla laadittuun julkisen sektorin innovaatiokyselyyn (Copenhagen Manualiin). Kuntaliitto toteutti Innovaatiobarometrin ensimmäisen kerran vuonna 2018. Nyt mukaan on otettu kestävän kehityksen innovaatiotoimintaa koskeva osio.
Tavoitteena on havaita asioita, jotka edistävät tai estävät innovaatioiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Niin ikään pyrkimyksenä on hyödyntää selvityksen tuloksia toiminnan kehittämisessä, ja siten aikaansaada hyötyä koko yhteiskunnalle esimerkiksi paremmin toimivina palveluina ja tuottavuutena.
Innovaatiotoiminnan nykytilaa kartoitetaan ensimmäistä kertaa samanaikaisesti ja osin samanmuotoisena sekä valtiolla että kunnissa.
Kysely on lähetetty kuntien johtaville viranhaltijajohdolle ja valtionhallinnon ylimmälle johdolle. Viimeinen vastauspäivä on perjantaina 29.4 ja vastaamaan pääsee tästä linkistä.
Tulokset julkaistaan Kuntamarkkinoilla syyskuussa 2022.
Onneksi on kunnat -lähetyksissä käsitellään väestönmurrosta
Onneksi on kunnat! -livelähetykset pureutuvat keväällä 2026 väestönmurroksen teemoihin. Haluatko ymmärtää, miten Suomen kunnat voivat menestyä murroksen keskellä – ja miksi yhteistyö yli puoluerajojen on tärkeämpää kuin koskaan?