Epäasiallisesta käytöksestä rakentavaan keskustelukulttuuriin - Kuntaliiton opas ohjeistaa kuntia vahvistamaan demokratiaa

Kuntaliitto on julkaissut uuden oppaan tukeakseen kuntia hyvän päätöksentekokulttuurin kehittämisessä. Oppaassa käsitellään luottamushenkilöiden välistä epäasiallista käytöstä, häirintää ja syrjintää - sekä keinoja, joilla kunnassa voidaan niihin puuttua. 

Lakineuvontaa kunnille tarjoavassa Kuntaliitossa on nähty, että luottamushenkilöiden välisten epäasiallisten tilanteiden selvittäminen kunnissa on lisääntynyt. Lainsäädännöstä ei löydy menettelysäännöksiä siitä, miten tilanteita selvitetään kunnissa, vaan menettelytapojen luominen jää kuntien vastuulle.

- Tilanteet eivät välttämättä ole helppoja, joten olemme laatineet kunnille oppaan tueksi tilanteisiin puuttumiseen, toteaa Kuntaliiton juristi KirsiLamberg.

Epäasiallinen käytös heikentää päätöksentekoa ja luottamusta

Kunnan päätöksentekoelimissä esiintyvä epäasiallisuus voi olla yksittäistä, mutta tilanteiden kärjistyessä vaikutuksiltaan laajamittaista. Epäasiallinen käytös heikentää kunnan päätöksentekoa, vaikeuttaa toimielinten työskentelyä ja heikentää luottamusta. 

- Luottamushenkilöiden välinen epäasiallinen käytös, häirintä ja syrjintä ovat ilmiöitä, joihin tulee kunnissa puuttua viipymättä. Luottamushenkilöillä on tärkeä rooli kunnan edustajina ja kunnallisen demokratian ylläpitäjinä, Lamberg painottaa.

Kuntaliitto pyrkii osaltaan luomaan oppaalla kuntiin päätöksentekokulttuuria, jossa roolit, toimintatavat ja pelisäännöt ovat tiedossa. Tällöin ristiriidoilta, väärinkäsityksiltä ja epäasiallisilta tilanteilta voidaan välttyä merkittävästi useammin. 

Keskustelu- ja päätöksentekokulttuuria voi ja kannattaa kehittää

Kuntaliiton Kuntapäättäjätutkimuksen 2024 mukaan epäasiallinen käytös ja koventunut puhekulttuuri myös heikentää halukkuutta asettua ehdolle kuntavaaleissa. 

- Halukkuus asettua kuntavaaliehdokkaaksi on tärkeä niin demokratian kuin kuntien elinvoiman ja kehityksen kannalta. Hyvin toimiva päätöksentekokulttuuri ja avoin, rakentava keskustelu luovat perustan, jossa päättäjät voivat paremmin palvella kuntalaisia ja vastata yhteisiin haasteisiin, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom summaa.

- Kuntapäättäjätutkimuksen tulokset osoittavat, että hyvän keskustelu- ja päätöksentekoilmapiirin edistäminen on paitsi mahdollista, myös välttämätöntä kuntien elinvoiman ja asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, Pekola-Sjöblom pohtii.

Keskustelua epäasiallisesta käytöksestä Kuntapäättäjä Livessä

Oppaan teemoja käsitellään myös Kuntapäättäjä Live -webinaarissa 17.12.2025 klo 15-16. Hyvästä valtuusto-, hallitus- ja lautakuntatyöskentelystä sekä epäasiallisen käytöksen käsittelystä keskustelevat Kuntaliiton kehittämispäällikkö JarkkoMajava, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sekä juristi KirsiLamberg.

Mukaan keskustelemaan pääsee ilmoittautumalla tapahtumasivun kautta.

Kuntapäättäjä Live on valtuutetuille suunnattu tietoiskujen sarja, jossa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa. Webinaarit ovat avoimia kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Lataa ilmainen oppaamme

Luottamushenkilöiden väliseen epäasialliseen käytökseen puuttuminen
Verkkojulkaisu 2025

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Juristiverkosto - kuntien asialla yhdessä

Kuntajuristi! Liity mukaan ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.

Liity verkostoon!

Kuntapäättäjä live: demokratiaa ja johtamista

Webinaareissa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa. 

Ilmoittaudu mukaan tuleviin webinaareihin!