Lausunto valtiovarainministeriölle 11.9.2020 (726/03/2020), Sari Korento

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta kuntalain väliaikaiseksi muuttamiseksi koskien alijäämän kattamista koskevaa määräaikaa

Kuntalakiin (410/2015) ehdotettavan väliaikaisen muutoksen taustalla on covid-19-epidemian johdosta aiheutuvat kuntien vaikeudet kattaa taseeseen kertynyttä alijäämää kuntalain 110 §:n 3 momentissa säädetyssä määräajassa.

Kuntalakia ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti siten, että kunta voisi hakea valtiovarainministeriöltä pidennystä alijäämän kattamiskaudelle, jos alijäämän kattaminen määräajassa on vaikeutunut covid-19-epidemiasta johtuvista syistä. Esityksellä mahdollistettaisiin alijäämän kattaminen kahta vuotta pidemmässä määräajassa kuin mitä kuntalain 110 §:ssä säädetään. Ehdotettua muutosta sovellettaisiin myös kuntayhtymiin.

Tavoitteena on, että lakiesitys annettaisiin ja tulisi voimaan syksyn 2020 aikana. Ehdotettava laki olisi voimassa vuoden 2025 loppuun asti.

Kuntaliiton lausunto

Kuntaliitto pitää ehdotettua lakimuutosta alijäämän kattamisajan väliaikaisesta pidentämisestä tarpeellisena ja perusteltuna.  Vaikka arviointimenettelyn käynnistäminen on jo voimassa olevan kuntalain 118 §:n mukaisesti valtiovarainministeriön harkinnassa ja koronavirusepidemian talousvaikutukset voitaisiin ottaa huomioon ilman lailla siitä erikseen säätämättä, antaa lailla säätäminen kunnille selkeämmän viestin koronaepidemian talousvaikutusten huomioon ottamisesta talouden tasapainottamisessa ja toisaalta ehkäisee kaikki yllättäneestä koronaepidemiasta aiheutuvien kuntalain vastaisten tilanteiden syntymistä.  

Ehdotettu kahden vuoden harkinnanvarainen kattamisajan pidentäminen ei kuitenkaan välttämättä ole riittävä kaikissa tilanteissa. Tästä syystä Kuntaliitto pitää tärkeänä, että valtiovarainministeriö koronaepidemian jatkuessa arvioisi tarvetta jatkaa alijäämien kattamisen määräaikaa edelleen lainmuutoksi ja joka tapauksessa käyttäisi harkintavaltaansa arviointimenettelyn käynnistämisessä myös jatkokauden jälkeen.

Alijäämän kattamisajan pidentäminen on yksi lisäkeino kunnan talouden tasapainottamisessa. Koronasta aiheutuvia kustannuksia ja tulonmenetyksiä tulee kompensoida kunnille osana valtionrahoitusta myös tulevina vuosina.

Nyt vireillä oleva alijäämän kattamisajan pidennystä ja tulevaa sote-maakuntauudistusta koskeva lakivalmistelu tulee sovittaa yhteen alijäämän kattamista koskevien säännösten osalta.  

SUOMEN KUNTALIITTO

Timo Reina
varatoimitusjohtaja

Sari Korento
kehittämispäällikkö

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme

Muutoksia kuntien muutoksenhakuohjeisiin

Kuntien valitusosoituksissa on huomioitava kaksi kesän 2023 aikana tullutta muutosta.

Tutustu ohjeistukseen.