Tiedote, 

Vuoden kirjastokunta -kilpailun finalistit julkistettiin tänään Turun Kirjamessuilla: palkinnosta kisaavat Helsinki, Ii, Kurikka, Mikkeli ja Tampere

Kunnalle ja sen kirjastotoiminnalle myönnettävä Vuoden kirjastokunta -palkinto jaetaan tänä vuonna toista kertaa. Kuntaliiton järjestämän kilpailun voittoa tavoitteli 28 kuntaa, joista finaalin valittiin viisi hakijaa. Tänä vuonna kilpailun teemana oli lukeminen ja lukemisen edistäminen.

Turun Kirjamessuilla julkistetut Vuoden kirjastokunta -kilpailun finalistit ovat Helsinki, Ii, Kurikka, Mikkeli ja Tampere. Kuntaliitto järjestää kilpailun yhteistyössä Suomen Kirjastoseuran kanssa.

- Toivomme kilpailun avulla voivamme nostaa esiin ja juhlistaa kirjastojen tekemää työtä. Tänä vuonna haluamme antaa kunnille ja kirjastoille mahdollisuuden kertoa omasta toiminnastaan ja onnistumisistaan lukemisen edistämiseksi, sanoo erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta.

Arviointikriteereinä eri asiakasryhmien ja lukemisen tapojen huomioiminen

Kilpailun tänään päättyneessä ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijaraati kävi läpi kaikki 28 hakemusta ja valitsi niiden joukosta viisi finalistia.

- Raadilla oli positiivinen ongelma, sillä hakemuksista kävi ilmi, että eri puolilla Suomea tehdään todella monipuolista ja laadukasta työtä lukemisen edistämiseksi, kertoo Selkee.

Tänä vuonna kirjastojen toimintaa tarkasteltiin erityisesti lukemisen edistämisen näkökulmasta. Raati painotti arvioissaan erityisesti sitä, miten eri asiakasryhmät ja lukemisen tavat on huomioitu lukemisen edistämisessä. Lisäksi raati katsoi, että valintaperusteissa on otettava huomioon myös kuntakentän moninaisuus ja erikokokoisten kuntien erilaiset mahdollisuudet kehittää kirjastotoimintaansa.

Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10.2019 klo 13.00. Loppukilpailun tuomarina toimii juontaja ja kirjailija Jenni Pääskysaari. Lisäksi Suomen kirjastoseura järjestää verkkoäänestyksen, jossa finalistien keskuudesta valitaan yleisön suosikki. Yleisöäänestykseen voi osallistua 4.10. jälkeen Suomen kirjastoseuran Facebook-sivuilla osoitteessa http://suomenkirjastoseura.fi/artikkelit/aanesta-vuoden-parasta-kirjastokuntaa-1/.

Katso videokooste kilpailun finalisteista osoitteessa www.kuntaliitto.fi/kirjastokunta.

Lisätietoa:

Johanna Selkee, erityisasiantuntija, opetus ja kulttuuriyksikkö, p. 050 435 9420