Suomen Kuntajohtajat ry:n vuosikokous valitsi Oulussa 13.8.2026 yhdistykselle uuden hallituksen vuodelle 2027. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa
Tiedotteet
Kuntaliitto tiedottaa liiton edunvalvontakannanotoista sekä kunta-alaa koskevasta tutkimustiedosta säännöllisesti. Seuraamalla meitä Twitterissä saat ajantasaisimman tiedon välittömästi.
Klikkaamalla tästä voit tilata itsellesi Kuntaliiton tiedotteet STT:n mediajakelun kautta.
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Kuntajohtajien työtyytyväisyys on noussut ennätyksellisen korkealle tasolle. Samalla aiempaa suurempi osuus kuntajohtajista arvioi kuntansa
Vajaat 50 000 oppilasta aloittaa tänä vuonna koulutiensä hyvin erilaisissa peruskouluissa. Suomessa on 268 alle 50 oppilaan koulua ja 20 yli tuhannen
Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä edustavat AMKE, EOL, Kuntaliitto, SAJO ja Sivista esittävät yhteisissä eduskuntavaalitavoitteissaan viisi
Suomen kuntajohtajat suhtautuvat myönteisesti yhteistyön lisäämiseen, mutta eivät innostu kuntaliitoksista, selviää Kuntaliiton kyselystä, johon
Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on
Kuntaliitto jättää perinteikkään Kuntatalon pysyvästi taakseen ja muuttaa toimitilansa Helsingin keskustaan osoitteeseen Fabianinkatu 21 (Unioninkatu
Kirjastoauto voi nykyään kuljettaa kirjojen lisäksi liikuntavälineitä ja henkilöstö tukea digiasioihin kumipyörien päällä. Senioripaku vie
Tyhjilleen jäävät sote-kiinteistöt aiheuttavat taloudellisia haasteita 48 prosentille kunnista, Kuntaliiton selvitys kertoo. Viidennes vastaajista
Läpi kesän eri puolilla Suomen kuntia ja kaupunkeja juhlitaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa Pride-menoin paraateista konsertteihin. Pride muistuttaa
Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan kotihoidon tuen kuntalisien käyttö on vähentynyt kunnissa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2026
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry tiedotti 29.5.2026 uudesta seurantamallistaan, joka avaa asemakaavoituksen ja rakentamislupien kestoja
Kuntaliitto julkaisi tänään 4.6.2026 ohjeen kunnille ja kaupungeille siitä, miten vakaviin vaaratilanteisiin kuten drooniuhkiin tulee varautua ja
Kuntaliiton selvityksen mukaan jopa joka kymmenes ammatillisen koulutuksen nuori opiskelija tarvitsisi nykyistä laajempaa tukea selvitäkseen
Rakentamislain voimaantulo 1.1.2025 on muuttanut kuntien rakennusvalvonnan työtä aiempaa vaativammaksi, vaikka uudistuksen tavoitteena oli sujuvoittaa
Kuntaliitto on hyvin pettynyt, että eduskunnan talousvaliokunta hyväksyi hankintalain uudistuksen lähes esitetyssä muodossa ennennäkemättömän laajasta
Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan lukio-opiskelijoiden määrä vähenee vuoteen 2040 mennessä koko maassa noin 21 prosenttia eli yli 21 000
Suomi on tilanteessa, jossa kuntien nykyiset rakenteet eivät enää vastaa todellisuutta. – Meidän on tunnustettava, että yhtenäiskuntamallista eli
Opetus- ja kulttuuriministeriön jatkuvan oppimisen työryhmä on luovuttanut raporttinsa opetusministeri Anders Adlercreutzille 5. toukokuuta 2026
Työperusteinen maahanmuutto keskittyy Suomessa harvoihin kuntiin ja maakuntiin, selviää Kuntaliiton teettämästä selvityksestä, joka tarkastelee