Kysely vahvisti huolet pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista

Kuntaliitto kartoitti syyskuussa kyselyllä kuluneen kesän kokemuksia uudesta pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista ja odotuksista tulevaan TE-palvelut 2024 -uudistukseen. Kyselyyn vastasi 122 kuntaa, joista 57 % on mukana työllisyyden kuntakokeiluissa.

Uuden pohjoismaisen työvoimapalvelumallin mukainen toiminta käynnistyi 2.5.2022. Peräti 93 % kyselyn vastaajista kertoi kokeneensa huolia malliin liittyen. Huolenaiheissa nousee esiin kolme teemaa: aloitusajankohta, resurssit ja kaavamaisuus.

Kuntaliiton lisäksi lähes kaikki toimijat kritisoivat lausuntokierroksella aloitusajankohtaa. Lausuntopalautteen huoli konkretisoitui kesän aikana, sillä lähes kaikki vastaajat toivat esille kritiikkinsä palvelumallin aloitusajankohdasta.

Pohjoismaisella työvoimapalvelumallilla hukataan resursseja

Kun uusi työvoimapalvelumalli pakottaa jokaisen asiakkaan samaan toimintatapaan, koetaan se kyselyn vastauksien perusteella osittain resurssien hukkaamiseksi. Lakiin tarvitaan reippaita korjausliikkeitä. Näyttää kuitenkin siltä, että muutoksia ei enää tämän hallituskauden aikana ennätetä tehdä.

Resurssien jakautuminen kuntien ja TE-toimijoiden välillä tulisi kuitenkin tarkastella uudelleen.

- Resurssien oikeudenmukainen jakautuminen on ainoa hetkellinen lääke alueiden huoliin. Resurssien tarkastelun tarvetta lisää myös ukrainalaisten mahdollisuus tulla työllisyyden kuntakokeilujen asiakkaaksi, toteaa projektikoordinaattori Jari Lindström.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista