Liikenne 12 -suunnitelma hivuttaa valtion kustannusvastuita kunnille – suunta on korjattava

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan valtioneuvoston selonteko valtakunnallisesta Liikenne 12 -suunnitelmasta. Kuntien näkökulmasta suunnitelman tehtävä on kirkastaa valtion tahtotila ja priorisoinnit liikennejärjestelmän kehittämisessä. 

Suunnitelman rahoituksen tulisi olla vaikuttavaa ja pitkäjänteistä. Liikenne 12 -suunnitelma sisältää kuitenkin monessa kohtaa riskin jatkaa jo pitkään jatkunutta kustannusten ja vastuiden hivuttamista kunnille. 

Valtion liikennevastuut tulee pitää valtiolla, jotta kuntien taloudellinen kantokyky kestää ja investointikyky turvataan. Kuntien ja valtion yhteistyötä ja yhteishankkeita tarvitaan, jotta liikkuminen ja kuljetukset toimivat ja huoltovarmuudesta huolehditaan. Kunnat eivät kuitenkaan ole valtion rahoitusvajeen paikkaajia. 

Rahoituksen vähyys lisää painetta kuntien maksuosuuksiin valtion hankkeissa 

Perusväylänpidon rahoitusta kasvatetaan vuodesta 2030 alkaen, mutta korjausvelan kasvu tulisi pysäyttää jo ennen sitä. Samalla väyläverkon kehittämisrahoitus painuu 2030-luvulla liian matalalle tasolle. Myös valtion osuus MAL‑sopimusten kehittämisinvestointeihin on seitsemän MAL‑kaupunkiseudun tarpeisiin selvästi riittämätön.  

Tienpidon vastuunjakoa ei saa hämärtää 

Valtion liikenneviranomaiset ehdottelevat kunnille vähäliikenteisten maanteiden muuttamista kuntien vastuulla olevaksi yksityistieksi tai jopa kaduksi. Lainsäädännön kriteerit hallinnollisille luokille ovat toimivat, ja kunta hallinnoi katuverkkoa vain asemakaava‑alueella. Valtion on vastattava jatkossakin oman tieverkkonsa ylläpidosta – myös alemmalla verkolla. 

Yksityisteille tarvitaan lisää valtion tukea, ei kuntien pakko-osakkuutta 

Parhaillaan on meneillään arviointi siitä, pitäisikö kunta voida velvoittaa yksityistien tieosakkaaksi. Kunnat ovat nykyisinkin tieosakkaita etenkin kiinteistönomistuksen perusteella, kuten laki edellyttää. 

Kunnat tukevat yksityisteitä lähes 40 miljoonalla eurolla vuodessa, kun taas valtion yksityistieavustukset ovat vajaat seitsemän miljoonaa vuodessa. Yksityisteiden hoidossa prioriteetin tulisi olla valtion tukien tason nostamisessa, ei kuntien itsehallinnon sorkkimisessa.  

Kunnan yksityistieavustukset, käyttömaksut ja sopimukset toimivat paremmin erilaisissa käytännön tilanteissa kuin pakotettu osakkuus ilman omistusta. 

Joukkoliikenteen kehittämiseen on hyviä tavoitteita muttei tehokasta tukea 

Valtion tuet kaupunkiseutujen joukkoliikenteelle sekä kuntien katuverkon kävely- ja pyöräilyinfralle ovat painuneet liian mataliksi. Liikenne 12 -suunnitelma ei sisällä tehokasta tukea toimille, jotka lisäisivät kestävien vaihtoehtojen houkuttelevuutta, realisoisivat terveyshyötyjä tai auttaisivat kuntia pitämään joukkoliikenteen kohtuuhintaisena. 

Alueellisen linja-autoliikenteen hankkiminen kaupunkiseutujen ulkopuolella on valtion vastuulla, mutta palvelu on kroonisesti alirahoitettu ja nojaa yhä enemmän kuntien maksuosuuksiin. Kuntakeskusten välinen saavutettavuus kärsii, kun valtio ei hoida osuuttaan. 

Valtion ostaman henkilöjunaliikenteen kilpailutus ja kilpailuneutraalin toimintaympäristön varmistaminen edellyttävät merkittävää lisärahoitusta valtiolta. Liikenne 12 -suunnitelmassa rahoitustarve arvioidaan pienemmäksi kuin Traficomin selvityksessä vuodelta 2025. Muutokseen on varauduttava realistisesti, jotta alueiden saavutettavuus junalla ei heikkene 2030-luvulla. 

Lentoasemat ja taukopaikat edellyttävät selkeitä vastuita 

Pitkämatkaisen raskaan liikenteen tauko‑ ja latauspaikat ovat logistiikan edellytys. Valtion tulee ottaa vastuu asian edistämisestä ja rahoituksesta. Kuntien rooli on sijaintien mahdollistaminen kaavoituksella, usein yksityisellä maalla. Emme näe perusteita valtakunnalliselle kustannusjakomallille, jonka muodostamista Liikenne 12 -suunnitelma ehdottaa. 

Lentoasemaverkosto on strateginen elinvoimalle ja huoltovarmuudelle. Liikenne 12 -suunnitelman mukaan valtio määrittelee yhdessä muiden toimijoiden kanssa kansallisesti tärkeän lentoasemaverkoston. Mahdollisista verkoston muutoksista päätetään erikseen. Vastuita lentoasemista ei tule sälyttää kaupungeille, eikä kansallisesti tärkeän lentoasemaverkoston määrittelyssä tule ylikorostaa valtion erityistehtäväyhtiö Finavian operatiivista kannattavuutta. 

Päästökauppatulot ja EU‑rahoitus pitää ohjata vaikuttavasti 

Vuodesta 2028 laajeneva liikenteen päästökauppa tuo Suomelle satojen miljoonien eurojen huutokauppatulot vuosittain. Tulot tulee kohdentaa liikenteen käyttövoimamurroksen ja kestävän liikkumisen vauhdittamiseen, eivätkä ne saa hukkua yleiskatteelliseen budjettiin.  

Liikenteen rahoituksen kannalta kriittistä on myös EU:n tulevien rahoitusvälineiden hyödynnettävyys Suomen tarpeisiin, mukaan lukien Euroopan laajuinen tieverkko TEN-T. Kuntaliitossa olemme pyrkineet vaikuttamaan muun muassa siihen, että CEF Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineen soveltamisalaan palautettaisiin vähintään TEN-T-ydinverkko ja kaupunkisolmukohdat sotilaallisen liikkuvuuden ja rajat ylittävien hankkeiden rinnalle.  

Liikenteen vero‑ ja rahoitusuudistus on viivästynyt 

Sähköistyminen ja energiatehokkuuden paraneminen kaventavat veropohjaa. Verotuksen tulee tukea talouden lisäksi myös ilmasto‑ ja sosiaalisia tavoitteita. Kaupunkien ja kuntien ilmastotavoitteet voivat toteutua vain, jos myös valtio käyttää ohjauskeinojaan tehokkaasti. Yksi ratkaisu on rakentaa verotusta ja rahoitusta nykyistä vahvemmin käyttöön ja sijaintiin perustuviin maksuihin. 

Valtion liikennehallinto on tavoitellut hyötyjä maksaa ‑periaatteella kuntien rahoitusta väyläinvestointeihin. Etenkään suurissa kehittämishankkeissa hyötyjen yksiselitteinen laskennallinen kohdentaminen kunnalle tai valtiolle ei kuitenkaan ole mahdollista. Lisäksi on huomioitava, ettei kuntien maankäytön kokonaisuus tuota voittoa edes suurissa kaupungeissa. 

Liikennepolitiikassa tulee edetä ilman vastuiden hivuttamista: kunnat hoitavat omat tehtävänsä ja valtio omansa, ja entistä toimivammat yhteistyö‑ ja sopimusmallit tuottavat hyvää yhteiskunnalle ja kansantaloudelle.