Sakkomaksut pysyvät kuntien riesana vielä pitkään, vaikka työllisyystilanne kääntyisi nousuun

Kun työttömyys pitkittyy, se ei aiheuta haasteita vaan työttömälle itselleen, vaan myös kunnille ja niiden taloudelle.  

Työttömyysturvan kuntaosuus eli sakkomaksut muodostuvat pääosin pitkäaikaistyöttömistä. Kunnan maksuosuus nousee työttömyyden pitkittyessä eli mitä pidempään työttömyys jatkuu, sitä isomman osuuden kunta maksaa etuuskuluista. Yli 400 päivää työttömänä olleiden osuus sakkomaksuista on tällä hetkellä noin 80 %. Pitkittynyt työttömyystilanne näkyy siten pitkäaikaistyöttömyyden ja sakkomaksujen paisumisena. Jos työllisyystilanteessa tapahtuisi nyt käänne parempaan, näkyisi vaikutus kuntien sakkomaksuissa vasta viiveellä. Nyrkkisäännön mukaan kuluu ainakin vuosi ennen kuin pitkäaikaistyöttömyys alkaa merkittävästi laskea, koska työmarkkina vetää ensimmäisenä juuri työttömäksi jääneitä. Tämän takia kuntien sakkomaksut pysyvät korkeina vielä ainakin kuluvan vuoden ajan.  

Otetaan esimerkki, että yhden alakouluopettajan työnantajakustannus on noin 65 000 € (palkka + sivukulut). Esim. Outokummussa sakkomaksuilla saisi 20 opettajaa ja Tampereella 743. Vastaavasti Humppilan kokoisessa pienemmässä kunnassa tuo summa vastaa neljää opettajaa. 

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että sakkomaksujen korotuksia kompensoitiin vuoden alussa kuntien valtionosuuslisäyksillä. Heikentynyt työllisyystilanne on valitettavasti johtanut siihen, että sakkomaksut ovat ylittäneet maksetut kompensaatiot ja kunnat joutuvat rahoittamaan työttömyysturvaa omilla rahoillaan ja mahdollisesti sopeuttamalla muiden palvelualueiden (kuten opetuksen) taloutta. Silloin työllisyyden hoidon aiheuttamat lisäkulut valuvat myös muuhun kunnan toimintaan ja työllisyyden hoidon siirto kunnille (TE-uudistus) ei ole enää kustannusneutraali. 

Muistutuksena myös, että kunnat maksavat puolet perustoimeentulotuen kuluista. Eli jokainen kunta maksaa puolet oman kunnan asukkaiden perustoimeentulotuesta. Perustoimeentulotuen kulut nousivat ennätystasolla ylittäen miljardin euron rajan vuonna 2025, joista kunnat maksavat puolet eli noin 500 miljoonaa. Tämä rasittaa entisestään kuntien taloutta. Hallituksen päätökset rajoittaa niin sanottuja ensisijaisia etuuksia ovat osaltaan, yhdessä heikentyneen työllisyystilanteen kanssa, lisänneet perustoimeentulotuen kysyntää. 

Mitä työllisyyspalveluiden parantamiseksi sitten voitaisiin tehdä?

• Palkkatuen profiilin nostaminen (tukityöllistäminen): palkkatuen määräaikojen poisto ja työvoimaviranomaisen oikeus määritellä itse palkkatuen kesto. Työssäoloehdon palauttaminen palkkatuettuun työsuhteeseen ja sen nostaminen palkkatuetussa työssä 100 %:iin.  
• Koulutus ja työvoimareservin osaamisen ylläpito: työttömille määräaikainen mahdollisuus opiskella työmarkkinatuella, joko tutkintotavoitteisesti, tutkinnon osia tai työvoimakoulutuksena siten, että sakkomaksut katkeavat opiskelun ajalta. Tämä lisäisi kuntien kannustinta. 
• Välityömarkkinoiden elvyttäminen: työvoimapoliittinen avustus kolmannen sektorin järjestöille palautetaan julkiseksi työvoimapalveluksi. Tämä etenkin juuri nyt erityisen tärkeä, kun pitkäaikaistyöttömyys on räjähtänyt käsiin. 

Lopuksi on syytä korostaa, ettei yksittäisen kunnan tarvitse selvitä työllisyyden hoidon kasvavista haasteista yksin. Tuloksia voidaan hakea yhteistyöllä: naapurikuntien kesken, koko työllisyysalueen kuntien yhteisenä tekemisenä, koulutuksen järjestäjien kanssa sekä alueen yritysten ja elinkeinoyhtiöiden kumppanuuksissa. Erityisesti pienten kuntien kohdalla yhteistyö ei ole valinta vaan välttämättömyys. Vain yhdistämällä resurssit, osaaminen ja keinot voidaan vastata pitkittyvän työttömyyden haasteisiin vaikuttavasti ja kestävästi. 

Aiheesta lisää myös YLE:n haastattelussa. (20.3.2026)