Kuvaus
Kuntayhtiöiden lukumäärä ja niiden taloudellinen merkitys on lisääntynyt viimeisen 20 vuoden aikana. Kuntayhtiöiden merkitys kuntakonserneille on huomattava kuntapalveluiden tuottajana ja osingonmaksajana.
Vuoden 2015 kuntalain yhtenä tavoitteena oli kuntakonsernin omistajaohjauksen parantaminen. Yksi tärkeimmistä uusista omistajaohjaussäännöksistä on kuntia velvoittava kunnan tytäryhteisön hallituksen asiantuntemusvaatimus.
Tutkimuksessa on arvioitu mm. asiantuntemusvaatimuksen sisältöä ja laajuutta sekä sen soveltamisalan tarkoituksenmukaisuutta. Tutkimukseen sisältyy myös kuntalain omistajaohjausta ja asiantuntemusvaatimusta koskevan sääntelyn toimivuuden arviointia. Osana tutkimusta on toteutettu myös kaksi laajaa kyselytutkimusta. Tutkimus sisältää myös toimintasuosituksia kunnille asiantuntemusvaatimuksen täyttämiseksi.
Tutkimuksen pääasiallinen metodi on oikeusdogmatiikka. Tutkimushanke on toteutettu Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa, yritysjuridiikan ja vero-oikeuden tutkimusryhmässä. Tutkimushanke on toteutettu Suomen kuntasäätiön rahoituksella.

Julkaisupäivä
Tiedoston koko
2,7 Mt
ISBN
978-952-293-972-2
Sivumäärä
181
Kustantaja
Kuntaliitto