Kunnille rahaa EU:n komissiolta avoimiin WiFi-verkkoihin
EU:n WIFI4EU-aloite tarjoaa kunnille rahoitusta avoimien langattomien lähiverkkojen toteuttamiseen osana komission Digital Single Market -ohjelmaa. Rahoitusta saa laitteistojen hankintaan ja asennukseen. Rahoituksen saajat sitoutuvat vastaamaan internet-yhteyden ja ylläpidon kuluista kolmen vuoden ajan. Komissio aikoo investoida hankkeeseen 120 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä. Rahoitusta on jaossa niin kauan kuin sitä riittää. Rahaa myönnetään korkeintaan 15000 euroa per kunta. Hakukierroksia on useampia.
EU WIFI4EU-avustuksien ensimmäisen hakukierroksen voittajat on julkaistu ja joukossa oli useita suomalaisia kuntia, kuten esimerkiksi Jyväskylä, Tampere, Vaasa ja Lappeenranta.
Kaiken kaikkiaan rahoitusta sai 2 800 kuntaa Euroopasta. Haun kokonaisbudjetti oli 42 miljoonaa euroa.
Onneksi on kunnat -lähetyksissä käsitellään väestönmurrosta
Onneksi on kunnat! -livelähetykset pureutuvat keväällä 2026 väestönmurroksen teemoihin. Haluatko ymmärtää, miten Suomen kunnat voivat menestyä murroksen keskellä – ja miksi yhteistyö yli puoluerajojen on tärkeämpää kuin koskaan?
Digisumpit on torstaisin pidettävä etätilaisuus kuntien digikehittäjille. Digisumpit on tarkoitettu kuntien osaamisen jakamista ja verkostoitumista varten.