Kuntien pitäisi lisätä yhteistyötä! Vai pitääkö?

Julkisen talouden heikot näkymät, henkilöstön saatavuus ja esimerkiksi syntyvyyden lasku ovat herättäneet keskustelua kuntien yhteistyöstä. Se nähdään osittain ratkaisuna, osittain itseisarvona. Usein kuulee sanottavan, että kuntien välistä yhteistyötä ei ole riittävästi. Jään aina miettimään, mikä on "riittävästi". Arjessakin kuulee, että pitäisi tehdä enemmän, mutta harvoin sille ”riittävälle” asetetaan mittaria.

Kuntalain mukaan kunnan tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Mutta tarvitseeko jokainen suomalainen kunta yhteistyön lisäämistä täyttääkseen edellä mainitun tehtävänsä. En usko, että tarvitsee. Toki samaan hengenvetoon on lisättävä, että yksikään kunta ei voi huokaista helpotuksesta. Pirullista, eikö vain.

Kuinka pitkälle kuntien välistä yhteistyötä voi edes lisätä. Tarkastelin gradussani kuntaliitoksen tehokkuuteen, taloudellisuuteen ja vaikuttavuuteen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. (Kirjoittajan huomio: Älkää tuhlatko aikaanne mainitun työn lukemiseen!)

Gradussani kirjoitin myös kuntaliitoksen ja yhteisen kodin ostamisen yhtäläisyyksistä. Sama pätee myös kuntien väliseen yhteistyöhön. Yhteistyö on aina inhimillistä. Se vaatii ihmisten välistä vuorovaikutusta, sopimista ja kaiken tämän johtamista. Kunnathan ovat demokraattisesti hallinnoituja ja lailla säädeltyjä ihmisten yhteisöjä, joten yhteistyön pitäisi olla luonnollista.

Jos peilataan kuntien palveluita omaan kotitalouteesi, mitkä omista kotitehtävistä olisit valmis antamaan naapurin Rapen tai Ripan hoidettaviksi? Varmaan aika monta, mutta tulisiko raja jossain kohdassa vastaan? Voisiko naapurin vastuuttaa päättämään, mitä jääkaapistasi löytyy tai minkälaiset tapetit haluat makuuhuoneeseen? Muita henkilökohtaisempiakin tehtäviä löytyy kotitaloudessa. 

Sama pätee myös kuntien palveluihin. Miten paljon haluamme antaa muiden hoidettavaksi säilyttäen samalla omien asukkaidemme itsehallinnon puhumattakaan oman alueen houkuttelevuudesta eli kuntakielellä elinvoimasta?

Yhteistyö ja kuntaliitokset kulkevat tässä keskustelussa rinnakkain. Kuinka paljon voimme jakaa päätösvaltaa luovuttamatta itsenäisyyttämme? Lähivuosina kuntien päättäjät joutuvat puhumaan tästä vain enemmän ja enemmän. Keskustelu on kuitenkin aina hyvä asia niin kunnissa kuin kotitaloudessakin. 

Kuinka paljon voimme siirtää tehtäviä järjestettäväksi yhteistyöllä? Missä vaiheessa kunta lakkaa olemasta ja toteuttamasta perustarkoitustaan? Luopuuko kunta itsehallinnostaan hiljalleen? Viime vuodet on asetettu kaikille kunnille samanlaisia yhteistyövelvoitteita, joissa ei huomioida kuntien erilaisuutta ja erilaisia alueellisia olosuhteita.

Valtakunnallisessa keskustelussa penätään sitä, että kuntia pitää painostaa yhteistyöhön. Keskustelua tulisi käydä myös laajemmalla tasolla. Lapsia ei synny riittävästi ja siihenkin tarvitaan kai yhteistyötä. Yhteistyötä tarvittaan myös valtion tasolla sekä kuntien ja valtion välillä. Mikä on riittävästi yhteistyötä ja kenelle se on ratkaisu? 

Lopuksi esitän vielä isomman kysymyksen: Miksi meillä on kuntia, hyvinvointialueita tai edes valtio, jos voimme yhteistyössä tehdä asiat paremmin? Koko ajan toki tutkitaan galaksimme ulkoreunoja mahdollisen yhteistyökumppanin toivossa. Tai sitten telluksella asiat on sössitty jo niin pahasti, että tarvitsemme liitoskumppanin. 

Lähdetään kuitenkin siitä, että suomalaisella julkisella sektorilla on keskeinen rooli hyvinvointimme ja elinvoimamme turvaamiseksi. Mikä on siis riittävästi yhteistyötä ja milloin se on paras ratkaisu? Kuka on paras päättämään sinun tekemästäsi yhteistyöstäsi ja sen ehdoista - puolisosi, naapuri, talonyhtiön hallitus, kunnanvaltuusto vai eduskunta? Joku siitä tulee päättämään.