Koko- ja osa-aikaisten puheenjohtajien verkosto

​​​​​Kuntaliiton Koko- ja osa-aikaisten puheenjohtajien verkosto on tarkoitettu kuntien puheenjohtajille sekä pormestareille ja apulaispormestareille. Verkosto on toiminut vuodesta 2014 ja kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa. 

Verkostoon on tällä vaalikaudella kutsuttu erityisesti ne, jotka kunnan virallisella päätöksellä toimivat kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti kunnan hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Verkostossa keskustellaan luottamushenkilöille ajankohtaisista aiheista, monet asiat otetaan käsittelyyn jäsenten ehdotusten pohjalta.

Koko- ja osa-aikaiset puheenjohtajat ovat suhteellisen tuore ilmiö suomalaisessa kuntapolitiikassa ja heitä oli verkoston perustamisvaiheessa vain harvassa kunnassa. Sittemmin uuden kuntalain myötä koko- ja osa-aikaiset puheenjohtajat ovat yleistyneet. 

Valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat Manner-Suomen kunnissa vuonna 2017

Manner-Suomen kuntien valtuustoihin ja hallituksiin valittiin valtuustokauden 2017−2021 alussa kaikkiaan 1 742 puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa.

lateral-image-right