Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 19.5.2021 (407/03.01.00/2021) Johanna Selkee

Taiteen edistämiskeskusta koskeva arviointi

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa Taiteen edistämiskeskuksesta ja sen yhteydessä olevista luottamuselimistä tehdystä arvioinnista ja siinä esitetyistä kehittämisehdotuksista. Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua arvioinnista. Lausuntopyynnössä pyydetään vastaamaan erityisesti keskeisiin kehittämisehdotuksiin.

Kehittämisehdotukset 

1. Taiteen edistämiskeskuksen perustehtävää, tulevaisuuden visiota ja strategista asemointia tulee terävöittää. Uudelleen asemointi tulee tehdä suhteessa toimintaympäristön muutokseen, taiteen kentän odotuksiin, viraston omiin kehittämislinjauksiin sekä ministeriön ja hallinnonalan yleisiin strategisiin linjauksiin. Perustehtävän kirkastaminen määrittää pitkälti myös muiden alla esiteltävien kehittämisehdotusten yksityiskohtaisia toimenpidesisältöjä.

Kyllä kannatan. 

2. Taiteen edistämiskeskuksen ohjauksen ja strategisen johtamisen tueksi tulee perustaa erillinen hallitus. Hallituksen tehtäviin kuuluu päättää Taiteen edistämiskeskuksen yleisistä toimintalinjoista ja tavoitteista opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovittujen tavoitteiden pohjalta. Hallituksen tehtävänä on ohjata ja tukea viraston strategista johtamista sekä tukea ja edistää valtion taidetoimikunnan (ks. myöhempi suositus 5 yhdestä toimikunnasta) sekä alueellisten taidetoimikuntien (ks. suositus 6 viidestä alueellisesta taidetoimikunnasta) toimintaa. Hallitus voi myös kohdentaa taiteen tukemisen määrärahat taidemuotojen, alueiden ja erillistavoitteiden suhteen opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitussa laajuudessa. Hallitus myös päättää Taiken toimintaa ja taloutta koskevat suunnitelmat, talousarvioehdotuksen ja tulossopimuksen sekä hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen siinä tapauksessa, että Taikella on itsenäisen kirjanpitoyksikön asema (vrt. suositus 4). Taiken johtaja toimisi hallituksessa esittelijänä. Hallituksen toimikausi olisi 3–4 vuotta.

Kyllä kannatan.

3. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Taiteen edistämiskeskuksen välistä tulosohjausta tulee terävöittää. Tulosohjauksessa tulee nykyistä paremmin kyetä sovittamaan yhteen hallitus-ohjelmatavoitteet, opetus- ja kulttuuriministeriön strategiset linjaukset ja Taiken virastokohtaiset tavoitteet. Tähän pääseminen edellyttää uudenlaista dialogia hallituskauden mittaisten tulossopimusten valmistelussa sekä vuositavoitteiden tarkistamisessa. Tavoitteiden määrittelyn tulee tapahtua läheisessä yhteistyössä Taiken johdon ja ministeriön tulosohjaajan kanssa. Tulostavoitteet tulee konkretisoida nykyistä paremmin ja niille tulee määritellä sellaiset mittarit, joita voidaan aidosti seurata.

Kannatan muutettuna. 

Kehittämisehdotusten kohdat 1 ja 3 tukevat toisiaan ja myös edellyttävät toisiaan. Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) perustehtävää, visiota ei voi terävöittää erillään opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksesta. Taike toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön (okm) kansallisia kulttuuripolitiikan strategisia linjauksia ja tavoitteita sekä kulloistakin hallitusohjelmaa siltä osin, kun hallitusohjelman tavoitteet kohdistuvat Taiken toimialueeseen ja tehtäviin. 

4. Taiken itsenäistä asemaa tulee vahvistaa ministeriön tavoiteohjelmissa määritellyn delegointiperiaatteen mukaisesti. Käytännössä tämä merkitsee operatiivisten asioiden ja niiden toteuttamiseksi tarvittavien resurssien siirtoa ministeriöstä Taikelle. Samalla Taikelle tulee muiden hallinnonalan virastojen tapaan antaa itsenäisen kirjanpitoyksikön asema. Tämä on omiaan vahvistamaan viraston tilivelvollisuutta. 
Kyllä kannatan. 

5. Taiteen toimikuntalaitos tulee uudistaa perusteellisesti. Nykyiset valtion taidetoimikunnat tulee lakkauttaa ja tilalle tulee asettaa yksi monialainen valtion taidetoimikunta, jossa kaikki taidealat ovat edustettuina. Taiteen autonomian kannalta keskeinen vertaisarviointi tulee säilyttää, mutta se tulisi jatkossa toteuttaa vertaisarviointipoolista valittavien taiteen asiantuntijoiden toimesta. Vastaavasta menettelystä on saatu positiivisia kokemuksia muissa OECD-maissa samoin kuin tieteen rahoituksen piirissä. Arviointipoolin ja siitä koostettavien paneelien kautta tapahtuva vertaisarviointi antaisi valtion monialaiselle taidetoimikunnalle samoin kuin alueellisille taidetoimikunnille mahdollisuuden keskittyä taiteen rahoitusta ja edistämistä koskevaan strategiseen päätöksentekoon. Toimikunnat hyväksyisivät rahoituspäätökset vertaisarviointien ja Taiken esitysten pohjalta. Toimikunnalla tulisi olla myös mahdollisuus poiketa esittelijän kannasta tai pyytää uutta vertaisarviointia asian niin vaatiessa. 
Kannatan muutettuna. 

Toimikuntalaitos on edelleen tärkeä osin säilyttää. Taiteenalakohtaisuus tekee siitä nyt liian raskaan samoin kuin kahdella tasolla, valtakunnallinen ja alueellinen, toimiminen. Näissä on liikaa päällekkäisyyttä. Selvityksessä on keskitytty toimikuntalaitoksen taiteenalakohtaisen ja alueellisen edustamisen kysymyksiin, mikä onkin tarpeellista. Lisäksi pitäisi arvioida avustusten ja apurahojen ehtoihin ja kohderyhmiin kuten kattavuus vs kysyntä sekä rahoituksen saamisen ehdot liittyviä uudistustarpeita, joita erityisesti koronakriisin on nostanut esille.
 
Monilaisen valtion taidetoimikunnan ohella on tärkeä säilyttää alueellisia taidetoimikuntia, joille varattaisiin oma, nykyistä suurempi määräraha, joka voitaisiin jakaa alueille kehittämishankkeisiin ja taiteen edistämiseen kunnille, taitelijoille, taide- ja kulttuuri-instituutioille ja ryhmille. Tämä määräraha tukisi Taiken alueellista kulttuurin edistämistyötä erityisesti taiteen ja kulttuurin välittämiseen ja saatavuuteen liittyvissä kysymyksissä.

6. Taiteen edistämisen alueellista toimintaa tulee vahvistaa ja toiminnot tulee organisoida uudelleen. Nykyinen hajallaan oleva alueellinen toimipisteverkko tulisi koota viiteen Taiken aluekeskukseen (taidehubiin). Keskuksella olisi johtaja, joka olisi suoraan Taiken johtajan alaisuudessa. Johtaja vastaa alueellisen tulosyksikön johtamisesta. Alueellisessa toiminnassa keskitytään taiteen alueellisen rahoituksen lisäksi myös aktiivisesti alueellisen taide- ja kulttuuriekosysteemin kehittämiseen sekä maakuntaohjelmatyöhön. Läänintaiteilijat tulisi siirtää takaisin alueellisiin Taike-keskuksiin. Läänintaiteilijan nimeke tulisi muuttaa aluetaiteilijaksi tai muuksi toimenkuvaa paremmin kuvaavaksi titteliksi. Nykyiset 13 alueellista taidetoimikuntaa koottaisiin viiteen alueelliseen taidetoimikuntaan. Toimikunnat toteuttaisivat taiteen edistämistehtävää ylimaakunnallisesti ja läheisessä yhteistyössä Taiken aluekeskusten kanssa. Läänintaiteilijoiden ja toimikuntien välistä vuorovaikutusta tulisi syventää taiteen ja kulttuurin kehittämistoiminnassa mutta siten että direktio-oikeus säilyy virastolla. Työntekijät voisivat työskennellä alueella paikkariippumattomasti hyödyntäen etätyömahdollisuuksia ja digitaalisia alustoja(aluejaosta ks. Liite 4). 

Kannatan muutettuna. 

Ks kysymyksen 5 vastaus. Keskeistä olisi, että Taiken läsnäolo ei vähenisi nykyisestä alueilla, vaan pikemminkin lisääntyisi. Läsnäolo voidaan organisoida ja toteuttaa monella tapaa, hyödyntäen digitaalisia ja valtion muita toimipisteitä. Kannatan että nykyisistä läänintaitelijoista tehtäisiin aluetaitelijoita tai vastaavalla nimikkeillä toimivia, jotka toimisivat alueilla asiantuntijoina, kehittäjinä yhteistyössä alueellisten toimikuntien kanssa. Näin saataisiin toimintaa, asiantuntemusta oikeasti jalkautumaan pysyvästi alueille. 

Taike voisi olla osana alueellista toimintaansa rahoittamassa yhteisiä asioita kuntien, maakuntaliittojen, elyjen, tulevien sote-järjestäjien kanssa. Tärkeää olisi, mallista riippumatta, että Taike voisi tehdä yhteistyötä ylisektoraalisesti ja okm:n ohella tem ja stm + maakuntien liitot, kunnat jne kanssa. Sirpaleisesti alueilla toimivia yksityisiä, kunnallisia ja valtion toimijoita tulisi saada paremmin toimimaan verkostomaisesti, ei yhteen organisaatioon, vaan toimivaan alueella keskenään yhteistyössä.

7. Taiteen rahoitusmalli tulee uudistaa. Uudistuksen tueksi tulisi laatia kokonaisvaltainen selvitys taiteen rahoituksen tilasta ja tulevaisuudesta. Nykyinen taiteen rahoitusmalli on liian sirpaleinen ja sekava. Mallin riskialttiutta lisää myös se, että hieman yli 60 prosenttia rahoituksesta tulee rahapelituottojen kautta valtion budjettiosuuden ollessa näin vain 40 prosenttia. Rahapelitoimintaan kohdistuvat ulkoisen toimintaympäristön muutostekijät (esim. rahapelimonopolin loppuminen, peliriippuvuushaittojen ehkäisemiseen liittyvät rajoitustoimet jne.) asettavat suuria uhkia ja riskejä taiteen rahoituksen jatkuvuudelle. Samoin pyrkimykset taiteilijoiden taloudellisen aseman vahvistamiseen edellyttävät pitkällä aikavälillä apurahapohjaisen järjestelmän kriittistä uudelleentarkastelua.

Kannatan muutettuna. 

Taiteen rahoituksen uudistamisen tulee koskea Taiteen edistämiskeskuksen käytössä olevaa ja sen kautta jaettavaa rahoitusta. Nyt ei ole aika repiä auki tai yrittää uudistaa kaikkea okm:n taiteen rahoitusta. Sitä työtä on jo tehty, mm. museoiden ja esittävän taiteen valtionosuusuudistus. 

Taiken jakamista avustuksista pääosa tulee rahapelituotoista. Ensi vaiheessa on selvitettävä näiden rahapelituottojen siirto budjetin puolelle yleiskatteelliseksi rahoitukseksi. Taiken rahoituksesta pääosa sisältyy Veikkauksen kokonaisuuteen mutta rahoitusta on myös muilla momenteilla. Keskeistä on koota Taikea koskeva kokonaisuus yhteen. Haastetta on riittämiin, millä tasolla vuonna 2024 liikutaan, kun rahapelitoiminnan tuotot ovat laskeneet. On löydettävä korvaavaa rahoitusta kompensoimaan pysyvästi tuottojen laskua. 

8. Taiteen edistämiskeskuksen toiminnan kansainvälisyyttä tulee vahvistaa. Kansainvälisyyden vahvistaminen edellyttää kansainvälisen toiminnan nostamista viraston strategisen kehittämisen painopisteeksi. Toiminnan resursointia tulee myös vahvistaa. Kansainvälisen toiminnan vahvistaminen tulee tehdä yhteistyössä kulttuurivientitoimijoiden ja tiedotus-keskusten kanssa. Myös kansainvälisten taiteen asiantuntijoiden ottaminen mukaan vertaisarviointipooleihin palvelee samalla myös Taiken ja suomalaisen taiteen kansainvälistymispyrkimyksiä.

Kannatan muutettuna. 

Riippuu pitkälti käytössä olevista resursseista, kannattaako Taiken keskittyä tähän ja onko järkevää, että kansainvälisyyttä tehdään monen toimijan kautta? Jos resurssit ovat jatkossakin tiukoilla, on jo olemassa muita vakiintuneita kulttuurivientiä, EU-yhteistyötä ja muuta kansainvälisyyttä ja liikkumista edistäviä toimijoita. Totta sekin, että monet produktiot ovat tänä päivä sekä kansallisia että kansainvälisiä, joten kysymykseen on vaikea suoraan ottaa kantaa irrallaan kontekstista. 

Taiteen edistämiskeskuksen uudistamisen vaihtoehdot

Raportissa on esitetty uudistamisen vaihtoehdoiksi kolme kehittämismallia (s. 149-152). Mikä esitetyistä kehittämismalleista olisi mielestänne sopivin.

Vastauksena: Alueellisesti verkostoitunut taiteen ekosysteemien tukija

Perusteluna todettakoon, että kannattaa yhdistää näistä 3 eri vaihtoehdosta vielä jäsentyneemmin palveluviraston näkökulmaa ja toimintatapoja ja hallintoa alueellisesti verkostoituneeseen toimintaan yhteistyössä keskeisten alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa. Taike on nyt keskittynyt liikaa Helsinkiin ja tätä kehitystä ei kannata nykyistä yhtään lisätä. Päinvastoin muuttaa niin että Taike voi hoitaa sekä keskeiset kansallisesti hoidettavat tehtävät että taiteen alueellisen toiminnan ja edellytysten tukemisen. Kehittämisessä kannattanee edetä osissa ja siihen vaikuttaa tulevien vuosien käytössä olevien määrärahojen taso ja jakautuminen kansalliseen ja alueelliseen toimintaan.  

                                         

SUOMEN KUNTALIITTO

Johanna Selkee
erityisasiantuntija                                     

tags

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme