- liikennepolitiikka
- yhdyskuntien liikenteen suunnittelu
- joukkoliikenne ja henkilöliikenne
Kiitämme valiokuntaa mahdollisuudesta antaa lausunto asiassa.
Kannatamme hallituksen esityksen tavoitteita taksipalvelujen luottamuksen ja turvallisuuden vahvistamisesta sekä harmaan talouden torjunnasta ja valvonnan tehostamisesta. Pidämme tärkeänä myös hallitusohjelman mukaista tavoitetta taksien saatavuuden parantamisesta ja eri asiakasryhmien tarpeiden huomioimisesta koko maassa.
Hallituksen esitys sisältää useita kannatettavia muutoksia. Pidämme myönteisinä erityisesti taksiliikenteen yrittäjäkoulutusta ja yrittäjäkoetta koskevia muutoksia, hyvämaineisuuden arvioinnin laajentamista kattamaan henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset sekä seksuaalirikokset sekä taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisedellytyksiä ja pakollista koulutusta koskevia täsmennyksiä.
Kuntaliitto on lain valmistelun aikana tuonut esille, että vaikka rikostausta ja luvan myöntämisen edellytykset tarkistetaan taksiliikennelupaa ja ajolupaa myönnettäessä, kunnalla tai muilla julkisilla hankintayksiköillä ei ole mahdollisuutta saada viranomaisilta tietoa tai tarkistaa rikosrekisteriotteesta, onko palveluntuottaja tai kuljettaja syyllistynyt sopimuskauden aikana esimerkiksi haavoittuvassa asemassa oleviin (kuten lapsiin tai vammaisiin) kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin. Hallituksen esitys ei tuo tähän ongelmaan ratkaisua. Jo pelkkä syytteen nostaminen tällaisesta rikoksesta tulisi olla riittävä peruste sille, että julkinen toimija voi keskeyttää palveluntuotannon kyseisen kuljettajan osalta.
Taksiliikenteen haasteet ovat alueellisesti erilaisia, ja erot ovat kasvaneet vuoden 2018 taksiuudistuksen jälkeen. Suurissa keskuksissa korostuvat lieveilmiöt, joihin esityksellä pyritään puuttumaan, mutta samalla uudet vaatimukset ulotetaan koskemaan kaikkia toimijoita toiminnan luonteesta riippumatta. Toisaalta taksipalveluiden saatavuudessa on haasteita vähäisemmän kysynnän alueilla ja ajankohtina – niin maaseudulla kuin pienemmissä kaupungeissa.
Hallituksen esitys vahvistaa valvontaa ja luottamusta, mutta samalle se (taksamittari, rekisteröintivelvoite, taksikilpi) nostaa alle tulon kynnystä ja vaikuttaa toimijoihin erityisesti, jos toiminta perustuu satunnaiseen tai osa‑aikaiseen ajoon ja volyymit ovat pienet. Uusi sääntely voi lisäksi heikentää edellytyksiä kehittää uusia liiketoiminta- ja hinnoittelumalleja. Pidämme näitä vaikutuksia kielteisinä.
Julkisissa hankinnoissa, kuten koulukuljetuksissa, hinnoittelu perustuu sopimuksiin ja tyypillisesti sovelluspohjaisiin järjestelmiin, jolloin pakollinen taksamittari ei tuo tilaajalle lisäarvoa, mutta voi lisätä hankintojen kustannuksia.
Hallituksen esityksessä todetaan, että lausuntopalautteessa tuotiin esille huoli siitä, että taksamittarin käyttö voisi rajoittaa hankintayksiköiden mahdollisuuksia määrittää sopimus- ja palvelukohtaisesti järkevimmät hinnoittelumallit. Samassa yhteydessä esityksessä todetaan, että taksamittarivaatimus ei kuitenkaan sellaisenaan puuttuisi julkisesti tuettujen kuljetusten hinnoitteluun tai sopimuksiin, vaan edellyttäisi ainoastaan liikennepalvelulain 15 a §:ssä tarkoitettujen tietojen (kuten hinnan), kirjaamista taksamittariin jokaisesta matkasta, vaikka vastaavat tiedot kerättäisiin jo ajoneuvosovelluksella.
Toteamme, että tämä kirjaus ei poista huolta siitä, että taksamittarivaatimus voi vaikuttaa järkevimmäksi katsottujen hinnoittelumallien käyttömahdollisuuksiin. Koulukuljetukset eivät tyypillisesti perustu yksittäisen matkan hintaan, vaan esim. päivähintaan, vuosihintaan tai reittikokonaisuuden hintaan. Myöskään hyvinvointialueiden kuljetuksissa hinta ei aina määräydy yksittäisen matkan hinnan perusteella.
Pyydämme valiokuntaa kiinnittämään huomiota siihen, että lainsäädännöllä ei vaikeuteta yhteiskunnan järjestämien kuljetusten toteuttamista eikä lisätä niiden kustannuksia. On tärkeää varmistaa, ettei pakollinen taksamittari ja siihen kytkeytyvä tietojen kirjaaminen rajoita hankintayksiköiden mahdollisuuksia määrittää sopimus- ja palvelukohtaisesti tarkoituksenmukaisimpia ja kokonaistaloudellisesti edullisimpia hinnoittelumalleja.
SUOMEN KUNTALIITTO
Johanna Vilkuna
kehittämispäällikkö
Miten kunnat voivat menestyä murroksen keskellä? Järjestämme keväällä 2026 sarjan webinaareja väestönmurroksesta.
Kuntajuristi! Liity mukaan ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu lukuisia ammattilaisia.