- opetus- ja kulttuuritoimen lakiasiat
- kuntalaki ja yleinen kunnallisoikeus
- päätöksenteko ja muutoksenhaku
- julkisuus ja tietosuoja
Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua.
Voimassa olevan valtakunnallisista opinto-, koulutus- ja tutkintorekistereistä annetun lain 10 §:ssä säädetään tietojen luovuttamisesta valtakunnallisesta tietovarannosta. Pykälän 1 momentin mukaan Opetushallitus päättää tietojen luovuttamisesta tietovarannosta ja vastaa tietojen luovutuksen lainmukaisuudesta.
Esityksessä ehdotetaan 10 §:n lisättäväksi, että ”Jos Opetushallitus katsoo tarkoituksenmukaisemmaksi, että tietopyynnön käsittelee alkuperäinen rekisterinpitäjä, sovelletaan kuitenkin, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 15 §:ssä säädetään asiakirjan pyytämistä koskevan asian siirtämisestä toiselle viranomaiselle. Opetushallitus voi siirtää tietojen pyytämistä koskevan asian paitsi viranomaiselle, myös muulle tässä luvussa tarkoitetulle opetuksen ja koulutuksen järjestäjälle, oppilaitoksen ylläpitäjälle tai 9 §:n 6 momentissa tarkoitetulle toimijalle, jonka tallentamaa tietoa asia koskee." Vastaava säännös ehdotetaan lisättäväksi myös tiedon luovuttamista oppivelvollisuusrekisteristä koskevaan 11 d §:n 1 momenttiin.
Esityksessä ehdotetaan, että jos Opetushallitus katsoisi tarkoituksenmukaisemmaksi, että tietopyynnön käsittelee alkuperäinen rekisterinpitäjä, sovellettaisiin 10 §:n ehdotetun lisäyksen mukaan mitä julkisuuslain 15 §:ssä säädetään asiakirjan pyytämistä koskevan asian siirtämisestä toiselle viranomaiselle. Kuntaliitto toteaa, että valtakunnallisista opinto-, koulutus- ja tutkintorekistereistä annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan tietovarannon yhteisrekisterinpitäjiä ovat koulutuksen ja opetuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, 9 §:n 6 momentissa tarkoitettu toimija sekä Opetushallitus. Kuntaliitto katsoo, että esityksen jatkovalmistelussa tulee huomioida, että yhteisrekisterinpitäjiä koskevassa tilanteessa ei ole alkuperäistä rekisterinpitäjää.
Esityksessä 10 ja 11 d §:n ehdotetaan lisättäväksi aineellinen viittaus julkisuuslain 15 §:n, jonka 1 momentin mukaan ”Jos viranomaiselta pyydetään asiakirjaa, jonka toinen viranomainen on laatinut tai joka kuuluu toisen viranomaisen käsiteltävänä olevaan asiaan, viranomainen voi siirtää tiedonsaantia koskevan asian sen viranomaisen ratkaistavaksi, joka on laatinut asiakirjan tai jonka käsiteltäväksi asia kokonaisuudessaan kuuluu.” Kuntaliitto katsoo, että ehdotetun viittauksen tarve ja tarkoitus jäävät esityksen perusteella epäselväksi. Sääntelyyn ehdotettu lisäys myös poikkeaa julkisuuslain 15 §:n sanamuodosta Opetushallituksen tarkoituksenmukaisuusarvioinnin osalta. Tietopyyntöjen siirtäminen aiheuttaisi opetuksen ja koulutuksen järjestäjille lisätyötä, epäselväksi jää myös se, millaisissa tilanteissa tietopyyntöjen siirtäminen voisi olla tarkoituksenmukaista. Ehdotusta tulee esityksen jatkovalmistelussa selvittää ja arvioida tarkemmin.
Voimassa olevan lain 15 §:ssä säädetään tietojen luovuttaminen ylioppilastutkintorekisteristä. Esityksessä ehdotetaan pykälään lisäystä siitä, että tietyt opiskelijavalintaa varten tarpeelliset tiedot voitaisiin luovuttaa myös Ahvenanmaan opiskelijavalintaa varten. Kuntaliitto puoltaan ehdotettua lisäystä ja toteaa, että lisäys edistää Manner-Suomen ja Ahvenanmaan opetuksen ja koulutuksen järjestäjien yhteistyömahdollisuuksia.
SUOMEN KUNTALIITTO
Susanna Huovinen
varatoimitusjohtaja
Minna Antila
juristi
Miten kunnat voivat menestyä murroksen keskellä? Järjestämme keväällä 2026 sarjan webinaareja väestönmurroksesta.
Kuntajuristi! Liity mukaan ja hyödynnä verkostotapaamiset työsi tukena.
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää