Tiedote, 

Kuntaliitto ja DigiOne hakevat yhteistyöltä valtakunnallista vaikuttavuutta

Kuntaliitto tiivistää yhteistyötään kasvatus- ja opetustoimen digitaalista ekosysteemiä rakentavan DigiOne-hankkeen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on sujuvoittaa kuntien keskinäistä toimintaa. Kuntaliiton rahoituksella varmistetaan kaikenkokoisten kuntien mahdollisuus hyödyntää alustaa. Edistämme ja kehittämme yhdessä opetus- ja kasvatusalan toimintaa koko Suomen näkökulmasta.

Yhteistyön tavoitteena on erityisesti se, että kaikenkokoisten kuntien tarpeet on huomioitu digitaalisella palvelualustalla ja että kunnissa on valmiudet palveluun liittymiseen. DigiOne-hanke, Kuntien Tiera ja Kuntaliitto tekevät yhteistyötä, jotta kaikki halukkaat kunnat voivat ottaa palvelun käyttöönsä vaiheistetusti vuodesta 2023 eteenpäin, kun alustan jatkokehitys ja ylläpitovastuu siirtyvät Kuntien Tieralle. 

- Me Kuntaliitossa pidämme merkittävänä, että hanketta kehitetään kaikkien kuntien käyttöön. Haluamme taloudellisella panostuksellamme varmistaa kaikkien kuntien mukaan tulon mahdollisuuden myös hankeajan päätyttyä 2023, sanoo hyvinvointi- ja sivistysyksikön johtaja Terhi Päivärinta. 

 Kuntaliitto tiiviimmin osaksi hankkeen toimintaa

Käytännössä DigiOnen ja Kuntaliiton yhteistyö tarkoittaa sitä, että Kuntaliitto saa edustajan DigiOnen ohjausryhmään ja muihin hankkeen keskeisiin työryhmiin. Teemme kehittämistä, rahoitusta edistävää edunvalvontaa sekä viestintää yhteistyössä. Kuntaliitto tukee DigiOne-hanketta myös rahallisesti, sillä se näkee hankkeen valtakunnallisesti merkittävänä uudistajana.

- Tavoitteenamme on, että DigiOne laajenee ja leviää kansalliseksi palveluksi. Yhä tiivistyvä yhteistyö Kuntaliiton kanssa tukee vahvasti tätä tavoitetta, toteaa DigiOne hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Ilkka Kalo.

DigiOnen kehittämisessä on tällä hetkellä mukana seitsemän kehittäjäkuntaa, joissa palvelukokonaisuutta pilotoidaan. Kehittäjäkunnat Espoo, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa ovat vastavuoroisesti sitoutuneet edistämään DigiOnen laajenemista ja tukemaan uusia kuntia DigiOnen käyttöönotossa.

Sopimuskokonaisuus DigiOneen liittymiseen valmistuu vuoden 2022 aikana, ja se soveltuu myös uusien ja pienempien kuntien liittymiseen. 

Lisätietoja antavat:

 

Mikä on DigiOne?

DigiOne-alusta kokoaa kaikki koulutuksen järjestämisen palvelut kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä lukujärjestysten suunnitteluun, hallintoon ja opetuksen suunnitteluun. Alusta yhdistää kaikki koulutuksen viiteryhmät ja heidän tarvitsemansa palvelut niin, että yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia, ja tieto on aina saatavilla siellä, missä sitä tarvitaan. 

Palvelualustaa kehitetään siten, että monitoimittajamalli ja kuntien erilaiset arkkitehtuuriratkaisut ovat mahdollisia. DigiOne halutaan pitää avoimena myös koulutusalan yrityksille ja palveluntuottajille, jotta he voivat tuoda tuotteensa ja palvelunsa koulujen käyttöön DigiOnen kautta.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Kuvituskuva.

EU-vaalit ovat kuntavaalit

Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. 

EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.

Tutustu EU-vaalikauden tavoitteisiimme