Tiedote, 

Kuntaliitto kannattaa kuntapohjaiseen TE-järjestämismalliin siirtymistä

Kuntaliiton hallitus käsitteli kokouksessaan 19.5.2022 Kuntaliiton lopullista lausuntoa TE-palvelujen siirrosta kuntiin. Kuntaliiton hallituksen jäsenet kiinnittivät erityistä huomiota kunnallisen itsehallinnon toteutumiseen sekä paikallisten ja alueellisten ratkaisujen mahdollistamiseen.  

- TE-palvelujen siirto kuntiin on odotettu uudistus ja se tulee viedä maaliin palveluiden vaikuttavuuden parantamiseksi. Esitystä on kuitenkin syytä vielä päivittää järjestämisvastuun osalta, jotta laki mahdollistaa parhaalla mahdollisella tavalla joustavat ja asiakaslähtöiset palvelut, toteaa Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen.

Lakiluonnoksen heikkoutena nähtiin vallan, vastuun ja rahoituksen eriytyminen. 

Kuntaliitto pitää lakiluonnoksessa esitettyä rakenteellista uudistusta hyvänä. 

-  Käsissämme on historiallinen uudistus, sillä kunnat harvoin toivovat uusia tehtäviä. TE-palvelujen siirto kuntiin antaa kuitenkin kunnille uusia työkaluja edistää työllisyyden lisäksi myös elinvoimaa, toteaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. 

-  Kunnilla on pitkä perinne järjestää palveluja yhteistyössä toisten kuntien kanssa. Järjestämisvastuu on annettava jokaiselle kunnalle ja valtion tulee luottaa kuntien kykyyn rakentaa toimivia kokonaisuuksia, lisää Karhunen. 

Kuntaliitto tukee tässä työssä jokaista kuntaa. 

Kuntaliiton lausunnon keskeinen sisältö on: 

  • Järjestämisvastuu on annettava jokaiselle kunnalle 

  • Rahoituksen tulee kulkea käsi kädessä vastuun kanssa ja kannustaa kuntia edistämään työllisyyttä 

  • Kunnat tarjoavat toimivan toteutusympäristön, hyvän hallinnon ja lähipalvelut.

 

Kuntaliiton lausunto julkaistaan maanantaina 23.5. klo 16. Tämän yhteydessä julkaistaan myös tukipaketti helpottamaan oman lausunnon laatimista. 

Lisätiedot: 

Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen p. 050 547 5590 

Toimitusjohtaja Minna Karhunen p. 050 3495 460 

Kehittämispäällikkö Erja Lindberg p.  09 771 2497 

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista