Edistetään turvallista työskentelyä ulkoalueiden talvikunnossapidossa
Kunnat ja kiinteistönomistajat kohtaavat pian ulkoalueiden talvikunnossapidon haasteet. Ensilumi sataa ennemmin tai myöhemmin, ja liukkaat kelit sekä kunnon lumipyryt ovat myös edessä.
Kunnossapitotyössä on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota työturvallisuuteen. Vastuu koskee niin kuntien omaa kunnossapitohenkilöstöä kuin tarjouskilpailujen kautta hankittuja urakoitsijoitakin.
Onnettomuustutkintakeskus on tutkinut vuonna 2023 tapahtuneita työkuolemia. Keskuksen 30.5.2024 julkaiseman tutkintaselostuksen yhtenä tapaustutkimuksena oli hiekoituslaitteen varomattomaan ja työturvallisuusohjeiden vastaiseen käyttöön liittynyt, kuolemaan johtanut työtapaturma.
Tapaturmalta olisi vältytty esimerkiksi hiekoituslaitteen turvaritilän asianmukaisella käytöllä. Onkin tärkeää varoittaa hiekoituslaitteiden käyttäjiä laitteiden vaaroista ja ohjata alan toimijoita huolehtimaan, että hiekoituslaitteita käytetään oikein ja turvallisesti.
Koska suuri osa kuntien kiinteistöjen pihojen sekä jalkakäytävien ja pyöräteiden talvikunnossapidosta tilataan ulkopuolisilta urakoitsijoilta, jokaisen palveluketjun toimijan on kannettava vastuunsa. Työn on oltava turvallista sekä työntekijöille että ulkoalueen käyttäjille, joten kunnossapitokalustolla liikuttaessa on aina noudatettava erityistä varovaisuutta.
Uuden talvikauden lähestyessä on tärkeää, että turvallisuudesta keskustellaan säännöllisesti niin kuntien kunnossapitohenkilöstön kuin urakoitsijoiden kanssa.
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
Paavo Taipale
- yhdyskuntatekniikan edunvalvonta ja kehittäminen
- vesihuolto
Uutta Kuntaliitolta
Kysely: Kuntajohtajien työtyytyväisyys ennätyskorkealla, mutta päätöksentekoilmapiiri huolestuttaa
Onnistunut kotoutuminen tukee maahanmuuttajien työllistymistä
Kuntajohtajat arvioivat kuntien uudistamisen ratkaisuvaihtoehtoja: yhteistyölle vihreää valoa
Millaista taidetta ja kulttuuria meillä on tulevina vuosina?
Ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan
Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu lukuisia ammattilaisia.