
13.11.2025
Toimitusjohtaja Karhunen Kuntapäivillä: Kuntien ja palvelujen tulevaisuus tulee ratkaista parlamentaarisesti

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen muistutti Kuntapäivillä 13. marraskuuta, että elämme parhaillaan perustavanlaatuisen väestönmurroksen keskellä. Luonnollinen väestönkasvu on ollut negatiivista vuodesta 2016 lähtien.
– Kuntien erilaistuminen on jatkunut ja kiihtynyt erityisesti väestömäärän, talouden ja elinkeinorakenteen osalta. Kehitys polarisoituu: toisaalta kasvukeskuksissa väestö kasvaa maahanmuuton ja maan sisäisen muuttoliikkeen ansiosta. Tämä luo paineita mittaviin uusinvestointeihin ja palvelutarpeisiin. Toisaalta väestöään menettävissä maaseutumaisissa kunnissa tulopohja heikkenee ja palvelujen yksikkökustannukset kasvavat.
Kuntien rahoituspohja hapertuu ja kuntatalous eriytyy voimakkaasti. Kärjistynyt turvallisuuspoliittinen tilanne ja turvallisuusuhkien monimuotoistuminen horjuttaa tulevaisuususkoamme.
– Kuntien on kyettävä vastaamaan näihin haasteisiin älykkäällä sopeutumisella: uudistamalla toimintatapojaan ja rakenteitaan, ei luovuttamalla, Karhunen rohkaisi kaupunkien ja kuntien valtuutetuista koostunutta Kuntapäivien yleisöä.
Kuntaliitto on syksyn aikana nostanut esiin tarpeen tarkastella kunta- ja palvelurakennetta myös kansallisella tasolla rohkeasti.
– Jotta kuntaperusteisen järjestelmän uudistaminen tapahtuisi pitkäjänteisesti ja vaikuttavasti, tulisi kuntapolitiikan suureen linjaan muodostaa hallituskaudet ylittävä parlamentaarinen työ. Siihen puolueet voisivat sitoutua pitkäjänteisesti, Karhunen sanoi.
Työn tavoitteena tulee olla muodostaa näkemys siitä, mikä on kunnan palvelulupaus asukkailleen, minkälaista kunta- ja palvelurakennetta palvelulupauksen toteuttaminen edellyttää kansallisella tasolla ja millaisia taloudellisia resursseja ja rahoitusjärjestelmää tämän palvelulupauksen toteuttaminen vaatii.
Kulunut nelivuotiskausi on ollut kuntakentälle poikkeuksellisen merkittävää muutoksen aikaa
Kuntapäivillä 13.11.2025 tarkasteltiin myös Kuntaliiton toimintaa vuosina 2021–2024. Viime vuosia ovat leimanneet suuret uudistukset ja ennennäkemättömät kriisit.
Kauden alussa elettiin korona-aikaa. Kuntaliitto vaikutti voimakkaasti siihen, että kunnille ja kuntayhtymille pandemiasta aiheutuneet kustannukset korvattiin täysimääräisesti.
Sitten Suomeakin koetteli Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja sen aiheuttama energiakriisi. Kuntaliitto tuki kuntia ukrainalaisten pakolaisten vastaanotossa ja varmisti, että kunnat saivat valtiolta korvaukset.
Kun hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö tuli voimaan heinäkuussa 2021, Kuntaliitto tarjosi muutostukea kunnille ja valmisteluelimille. Kuntaliitto tuki kuntia myös työllisyyspalvelujen järjestämisvastuun siirrossa valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta.
Syksyllä 2023 valtiovarainministeriö tarkisti siirtolaskelmat ja uhkasi yli 400 miljoonan euron lisäleikkauksella kuntien valtionosuuksiin. Kuntaliiton reagoinnin ansiosta leikkaus jaksotettiin vuosille 2025–2027.
Sote-uudistuksen myötä Kuntaliiton valtuuskunta päätti keväällä 2022 laskea liiton jäsenmaksua 30 prosentilla. Syksyllä 2022 käynnistettiin muutosneuvottelut, joissa Kuntaliiton henkilöstömäärä väheni 51 henkilöllä.
Petteri Orpon hallitusohjelmaan saatiin kirjattua useita tärkeitä tavoitteita, kuten lupaukset normien keventämisestä ja rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Kuntaliitto on tehnyt hyvin aktiivista edunvalvontatyötä: esimerkiksi vuonna 2024 liitto edusti kuntia 125 työryhmässä, antoi 317 lausuntoa ja oli kuultavana eduskunnan valiokunnissa 75 kertaa.
Tulevaisuudessa, kun väestömurros ja taloudelliset paineet koettelevat kuntien kivijalkaa, Kuntaliiton rooli kuntien strategisena kehittämiskumppanina ja ennakoivana edunvalvojana korostuu entisestään. Kunnat ja kaupungit ansaitsevat yhteisen pitkäjänteisen näkymän tulevaisuuteen.
Kuntapäivät on Kuntaliiton varsinainen jäsenkokous, joka järjestetään joka neljäs vuosi, aina kuntavaalivuonna. Kuntapäivät käsittelee liiton hallituksen antaman, valtuuskunnan hyväksymän kertomuksen edellisten varsinaisten Kuntapäivien jälkeen tapahtuneesta yhdistyksen toiminnasta.
Uutta Kuntaliitolta
4.12.2025
Blogiteksti
Uudistetun vesihuoltolain vaateet eivät toteudu ilman lisärahaa asiakkailta ja rohkeita ratkaisuja kuntapäättäjiltä
3.12.2025
Blogiteksti
Aika lausua hankintatietovarannosta
3.12.2025
Blogiteksti
Sotekiinteistöjen yhtiöittäminen – farssi vai strateginen peli?
26.11.2025
Blogiteksti
Koulutuksen järjestäjät panostivat lukiokoulutukseen myös vuonna 2024
26.11.2025
Blogiteksti
Talouskatsaus: Pitkittyvillä taantumilla on iso hintalappu

Kuntapäättäjä live: demokratiaa ja johtamista
Webinaareissa käsitellään kuntien päätöksentekoa, johtamista, organisoitumista sekä demokratiaa ja luottamushenkilötoimintaa.