Velkajarru − mitä se merkitsee kunnille?

Syksyn mittaan uutisissa on esiintynyt tiuhaan mielipiteitä velkajarrusta ja sen erilaisista seurauksista. Keskustelu käynnistyi Suomessa suurin piirtein kesän korvilla, kun valtiovarainministeriö laittoi lausunnolle lakiesityksen julkisen talouden hoitamisesta. Esitys liittyi laajempaan finanssipolitiikan sääntelyn uudistamiseen EU-maissa. Syksyllä tulevien vuosien finanssipolitiikan suuntaan haettiin tukea myös eduskuntapuolueista, joista lähes kaikki allekirjoittivat parlamentaarisen sopimuksen julkisen talouden hoitamisesta. Parlamentaarisen sopimuksen periaatteet sisältävä lakiesitys julkisen talouden hoidosta on tulossa eduskuntaan marraskuun puolivälin tuntumassa ja laki tullee voimaan pian sen jälkeen.  

Velkajarrulla tarkoitetaan uuteen kansalliseen finanssipoliittiseen lakiin kirjattuja julkisen talouden tavoitteita, sääntöjä ja menettelyitä, joiden tavoitteena on sitoa Suomen tulevat hallitukset aiempaa vahvemmin velkaantumisen taittamiseen. Suomen julkinen velka lähentelee ensi vuonna 90 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Velkaa ovat lisänneet muun muassa EU-maiden korkeimpien maiden joukkoon noussut työttömyys ja jo pitkään jatkunut poikkeuksellisen heikko talouskasvu.  

Velkajarrun tavoitteena on pudottaa Suomen julkisen velan määrä pitkällä aikavälillä 40 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Silloin velka liikkuisi muille Pohjoismaille tyypillisellä tasolla. Lakiin kirjataan myös lyhyen aikavälin tavoite, joka olisi EU:n perussopimuksesta tuttu 60 prosentin velkataso. Velan tulisi pienentyä tavoitetta kohden keskimäärin 0,75 prosenttiyksikköä vuodessa. Pienentymistä seurataan Suomessa niin sanottujen kansantalouden tilinpidon mukaisten rahoitusasematavoitteiden ja nettomenopolun ennusteiden saavuttamisen avulla.  

Taloudellinen tiukkuus jatkuu kunta-valtio -suhteessa 

Velkajarru ei merkitse kuntien talouden hoidolle välittömästi mitään muutosta. Sillä ei aseteta velkakattoa yksittäiselle kunnalle tai kuntien muodostamille laajemmille toiminnallisille kokonaisuuksille. Velkajarrulla ei myöskään rajoiteta kuntien menojen tai investointien kasvua, vaikka Suomen valtio sitoutuukin jatkossa EU-neuvotteluissa määritettyyn, tasoltaan hyvin maltilliseen ”nettomenopolkuun”. Tärkein kuntien taloutta ohjaava laki on edelleen kuntalaki, jonka velvoitteet alijäämien kattamisesta on todettu useissa tarkastuksissa varsin toimiviksi. 

Toisaalta täysin velkajarrun ulottumattomissa kunnat eivät ole. Kunnat ovat osa paikallishallintoa ja osa julkista taloutta, joten kuntien talouspäätökset vaikuttavat suoraan siihen, noudattaako Suomi neuvostossa hyväksyttyä nettomenopolkua, saavuttaako Suomi valtioneuvoston asettamat rahoitusasematavoitteet ja lopulta myös siihen väheneekö Suomen julkinen velka lakiin kirjatulla osuudella. Kuntien taloudellinen rahoitusasema on ollut kansantalouden tilinpidon mukaan lievästi alijäämäinen jo pitkään, joten menopaineet tulevat haastamaan kuntia vielä lukuisiin, uusiin sopeutustoimiin.  

Koska Suomen julkisen talouden tila eroaa finanssipolitiikan keskeisimmästä tavoitteesta niin selvästi niin sopeuttamistoimenpiteet tulevat näkymään myös hallitusohjelmissa vielä pitkän aikaa. Velkajarrun tuntuvin seuraus kunnille lieneekin se, taloudellinen niukkuus jatkuu kunta-valtio-suhteessa monien vuosikymmenten ajan. Se tarkoittaa, että valtion paineet leikata kuntien valtionrahoitusta jatkuvat, kuntien rahoitusvastuuta etuuksista tai esimerkiksi liikenteen infran kustannuksista ollaan kasvattamassa ja kuntakentän taloutta helpottavat uudistukset saavat odottaa tulevinakin vuosina. Valitettavasti tällainen viime vuosien ”temppusäästäminen” ei paranna julkisen talouden tilaa, vaan se vain osaoptimoi tulo- ja menoerien kohtaantoa julkisen talouden sisällä. 

Onkin huolestuttavaa, että pystytäänkö uusilla fipo-velvoitteilla, aikaisempaa konkreettisemmalla velkajarrutavoitteella ja tiukemmalla valvonnalla lopulta varmistumaan alijäämiä korjaavien sopeutustoimien tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, kun valtiolla ja paikallishallinnolla on niin erilaiset taloudelliset lähtökohdat ja kun valtio pystyy lainsäädännöllä vaikuttamaan myös heikentävästi paikallishallinnon talouden tilaan. 

Alijäämien kattamisvelvollisuus tulisi laajentaa koko julkiseen talouteen  

Uuden finanssipoliittisen säännöstön tulisi alleviivata päättäjille sitä, että päätösperäisistä menojen lisäyksistä ja tulojen heikennyksistä pitäisi pidättäytyä silloin, kun julkinen talous ei ole tasapainossa keskipitkällä aikavälillä. Talouden alijäämät olisi siis katettava koko julkisen talouden tasolla taloutta vahvistavilla päätöksillä. Nyt vastaavat velvoitteet ovat voimassa vain kunnissa ja hyvinvointialueilla.  

Lisäksi julkisen talouden aito sopeuttaminen vaatii myös sen, että säästöpäätökset vahvistavat koko julkisen sektorin tasapainoa, eivätkä ne rajaudu vain julkisen sektorin sisäiseksi säästöjen tai rahoitusvastuiden pallotteluksi osapuolelta toiselle. 

Tietopaketti EU:n finanssipoliittisista säännöistä ja niiden uudistuksista (pdf, 13 sivua)