Koulutus ei ole ollut suojattu rahoitusleikkauksilta kuluvalla hallituskaudella

Julkinen velka on noussut Suomessa jo 90 prosentin tuntumaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ilman sopeutustoimia ja puolustusmenoja lisäten julkinen velkasuhde uhkaa nousta vuoteen 2035 mennessä Suomen Pankin arvion mukaan 130 prosenttiin. Sen vuoksi ekonomistikunta on jo pitkään toistellut, että: Julkisen talouden saattaminen lähemmäksi tasapainoa vaatii pitkäjänteisesti sekä tuloihin ja menoihin vaikuttavia konkreettisia toimia että talouskasvua tukevia rakenteellisia uudistuksia.

Liiallinen velkaantuminen huolettaa myös kuntia, sillä korkeat velanhoitokustannukset kaventavat kunnan taloudellista liikkumavaraa erityisesti silloin kun kunnan tulopohjan kehitys kangertelee syystä tai toisesta. Kuntien tulopohjan kehitystä hidastaa valtaosassa kuntia väestön väheneminen ja ikääntyminen, mutta myös jo pitkään jatkunut vaimea talouskasvu ja lisääntynyt suhdanneherkkyys. Näiden huolien ajamina joissakin kaupungeissa on itse päätetty vaalikaudelle ulottuvasta euromääräisestä velkakatosta tai kokonaisvastuiden kasvun pysäyttämisestä. 

Kunnilla on seuraavalle hallituskaudelle kasaantuvien uusien sopeutuspaineiden edessä myös toinen huoli. Finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä niputti valtion ja paikallishallinnon yhdeksi velkaa kerryttäväksi kokonaisuudeksi. Tämä on ymmärrettävää, mutta sektoreiden alijäämien mittaluokka on todella eriparinen. Kun valtiovarainministeriön kehysehdotuksessa valtion budjettitalouden alijäämä arvioitiin noin 16 miljardin euron luokkaan niin kuntien alijäämänä pidetään noin yhtä miljardia euroa. Sitä taustaa vasten kuntien alijäämä näyttäytyy pieneltä. 

Tämä ja kuntien verotusmahdollisuus voivat kuitenkin houkutella päättäjiä osaoptimoimaan valtion vastuita kunnille. Tämä on toteutunut kuluvalla hallituskaudella moneen otteeseen. Kuntien valtionrahoitusta on leikattu niin suorilla valtionosuusleikkauksilla kuin erilaisilla normiohjelmilla ja kotoutumisrahojen vähentämisillä. Myös TE-uudistus tai Orpon hallituksen muut uudistukset ovat sälyttäneet kunnille kompensoimatonta rahoitusvastuuta työllisyyspalveluista, työmarkkinaetuuksista tai toimeentulotuesta useiden satojen miljoonien eurojen edestä. Kuntien osarahoitusta on neuvoteltu myös moniin valtion liikennehankkeisiin. Koko maan tasolla tilanne palautuukin tällaisten hallituskausien jälkeen samaan alkupisteeseen: Sopeutettu on, mutta kuntatalouden alijäämä on yhä miljardin euron suuruusluokassa. 

Valtion päätöksistä välittyneet lisälaskut säästetään hyvin erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevien kuntien muista toiminnoista. Kuntien nettokustannuksista valtaosa kuluu koulutukseen. 

Siksi tuntuu nurinkuriselta, että budjettipäällikkö Mika Niemelä toistelee muuten niin hyvässä kolumnissaan mantraa siitä, että maanpuolustuksen tai eläkkeiden tavoin koulutus olisi ollut kuluvalla hallituskaudella suojassa leikkauksilta tai kokonaan suljettu uudistusten ulkopuolelle. 

Tällaiset puheet ovat kunnille punainen vaate, sillä koulutuspalvelut ovat tosiasiallisesti leikkausten kohteena aina kun päättäjät nuijivat läpi kuntien valtionosuusleikkauksia tai säätävät kunnille uusia velvoitteita ilman täysimääräistä kompensaatiota niiden kattamiseksi. Kuntien taloudenhoito ei ole määrärahataloutta, joissa palvelut toteutettaisiin omissa siiloissaan ja omalla erillisellä rahoituksellaan, vaan toiminnot rahoitetaan yhdestä kukkarosta. 

Tulevina vuosina pitää todellakin keskustella lisäsopeutuksesta ilman minkään meno tai tuloerän sulkemista keskustelun ulkopuolelle. Tarvitaan myös uudelleenajattelua, priorisointia, osaamisen ja tuottavuuden nousua. Kuntien on oltava tähän valmiit. Pienenevät lapsimäärät erityisesti tiheästi asutuilla paikkakunnilla tarjoavat tähän erinomaisia mahdollisuuksia. Keskustelua ei tule käynnistää kuitenkaan löysillä yksinkertaistuksilla, jotka vievät huomion pois ratkaisuista.